Tekstit
Opettajana joutuu aina silloin tällöin ihmettelemään vanhempien sinisilmäisyyttä jälkikasvunsa suhteen. Vanhempien pitääkin olla lastensa puolella ja tukea heitä kaikissa tilanteissa. Se ei kuitenkaan saisi tarkoittaa, että lapsen heppoisimmatkin selitykset hyväksytään. Jos opettaja (tai toinen oppilas, naapuri, poliisi tai kuka hyvänsä lapsen kanssa konfliktiin joutunut) on lähtökohtaisesti väärässä, on jotain pielessä.
Muutamat vanhemmat tuntuvat ensimmäiseksi kysyvän, mitä opettaja teki väärin ristiriitatilanteessa. Yhteydenotot opettajiin eivät tällöin yleensä ole edes muodollisen kohteliaita. Olen päättänyt, että vastaan tällaisiin viesteihin ammatillisen viileästi, mutta näyttäen sen, että pidän yhteydenoton tyyliä loukkaavana. En suostu toimimaan puolustuskyvyttömänä sylkykuppina. Jos on tarvis kasvattaa myös vanhempaa, riittää minulla siihenkin jo ikää. Voi tietysti olla energian tuhlaamista, mutta olkoon. Säilyypähän itsekunnioitus.
En väitä, että olisin mikään mallikelpoinen kasvattaja. Omalta jälkikasvultani olen kuitenkin aina tiukannut omia tekemisiä silloin, kun ”ope on ollut ihan hullu”. Toivottavasti olen myös avannut silmiä ymmärtämään toisen osapuolen näkökantoja. Ainakin olen parhaani yrittänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti