lauantai 23. maaliskuuta 2013

Turun keskusvankilassa

En ole suinkaan ollut Turussa käymässä, selasinpahan SSHY:n jäsensivuilta Turun keskusvankilan aineistoja. Oikeammin selaaminen on vielä vähän kesken. Tarjolla on rippikirja vuosilta 1863 - 1868, vastaanottokirjat vuosilta 1890 - 1897 sekä valokuva-albumeita vuosilta 1878 - 1901. En löytänyt mitään tietoa siitä, kuinka kattavia nuo luettelot ovat. Muutenkin vankeinhoitolaitoksen historia on minulle vähintäänkin outo asia, mutta yritän perhetyä siihen jossain vaiheessa ja kenties valistaa lukijoitakin.

Rippikirjat ovat oikeastaan sisääntulleiden luetteloita. Rupesin selaamaan niitä, koska erään esi-isäni veli sai varkaudesta jossain vaiheessa tuomion. Halusin tarkistaa, olisiko hän luetteloissa, vaikka arvelinkin hänen olleen hiukan varhaisempi tapaus. Eipä häntä niistä löytynyt. Vangista on luetteloissa kerrottu nimi, mistä ja milloin tullut, onko rokotettu, lukutaito, äidinkieli, onko päässyt ripille, ehtoollisella käynnit, rikos, numero ja lähtöpäivä. Joidenkin kohdalla on mainittu myös syntymäaika ja -paikka. Tiedoista selviää, että väkeä on tullut eri puolilta maata aina Oulua ja Kemiä myöten. Rikoksia ajattelin tarkastella erikseen myöhemmässä tekstissä. Osa tuomituista on selvästi rikoksenuusijoita, vaikka nimien toistuminen voi johtua myös siitä, että saman vuoden luetteloita on monessa osassa.

Vastaanottokirjat taas kertovat hyvin tarkat tuntomerkit vangista. Pituus, syntymäaika, hiusten ja silmien väri, kasvonpiirteet, arvet ja muut erityistuntomerkit on kirjattu tunnollisesti. Jos sukulainen löytyy vastaanottokirjoista, saa hänen ulkoisesta olemuksestaan niin tarkan kuvan kuin se ilman valokuvaa ylipäätään on mahdollista. Myös kielitaito, aiemmat työtehtävät, rahavarat vankilaan tullessa ja mahdolliset velat muille vangeille on kirjattu. Puumerkki tai nimikirjoitus vahvistaa tiedot. Arpista sakkia tuntomerkkien perusteella, lienee niitä ollut myös vankien sisällä.

Valokuva-albumit sisältävät tyypillisiä vankikuvia. Kuviin on lisäksi merkitty kotipaikka, syntymäaika ( tai -vuosi), numero ja tuomio. Karunnäköistä porukkaa olivat vangit, jos valokuvia on uskominen. Tosin varsin vakavalla naamalla kameraa katsoi tavallinenkin väki tuohon aikaan. 

Kun Turun keskusvankilasta ei löytynyt vanhaa kuvaa, niin riittäköön tämä näkymä Turun tuomiokirkon luota 1814. Lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Cathedral_of_Turku_1814.jpg

2 kommenttia:

  1. Mieluummin sitä tutkisi ihan tavallisia rippikirjoja eri seurakunnista.
    Eivät tainneet nuo vankilaan päätyneet aavistaa, että heidän tietonsa julkistettaisiin "kaikelle kansalle."
    Miten sitten lienee nykyisten huppu päässä esiintyvien?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vankien elämä kuului sarjaan "karheita kertomuksia", mutta elämällä on sekin puoli. Rikoksiin (pieniinkin)syyllistyneistä oli aiemmin lehdissä melko tarkat tiedot. Yksityisyyden suojalla ei ollut niin nuukaa...

      Kyllä kai oikeuden päätökset ovat nykyäänkin julkisia, jos niitä ei salaisiksi julisteta. Kuvan voi sitten etsiä vaikka Facebookista...

      Poista