tiistai 31. joulukuuta 2013

Merkinnät ja todellisuus

Esi-isäni Petteri (en tosin tiedä, sanottiinko häntä Pietariksi, Pekaksi vai Petteriksi) työskenteli monissa Messukylän taloissa renkinä. Hänellä ei rippikirjojen mukaan ollut halua asettua paikoilleen esimerkiksi muonamieheksi johonkin taloon. Vai menikö se ihan näin? Palkkasivatko talolliset tosiaan monilapsisen perheen isän rengiksi taloonsa? Missä perhe asui? Eivät kai sairastelevat lapset (joista moni kuoli pienenä) voineet itkeä yökausia talon pirtissä tai väentuvassa? Olisiko perheellä kuitenkin ollut joku mökki vakituisena asuinpaikkana, vaikka isä pestautuikin rengiksi taloihin?

1870-luvulla Petteristä tuli itsellinen Messukylän Erkkilän Alasen talon maille. Vanha kartta kertoo, että Erkkilän kylän maita oli siinä, mistä myöhemmin käytettiin nimeä Juhannuskylä. Siinä Tampereen tuomiokirkon ympäristössä. Alasta en ole kartalta vielä löytänyt, mutta noille main Petterikin oli viimeistään tuossa vaiheessa asettunut. Hänestä nimittäin tuli tuolla vuosimymmenellä Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan jäsen. Tammerkosken itäpuoli liitettiin Tampereeseen 1877.

Messukylän pitäjänkartastoa. Lähde: Digitaaliarkisto
Millä ansaitsi leipänsä itsellinen Tampereella? Koska talonomistajat on kirjattu erikseen, ei hän liene ollut sellainen. Arvattavasti nyt jo pienemmäksi kutistunut perhe asui vuokralla jossakin taloröttelössä, joita tuo alue oli täynnä. Lopulta rippikirja kuitenkin kertoo, mitä itsellinen Petteri teki työkseen. Ihan pienellä ja himmeästi siinä lukee "vakt". Missä tarvittiin vartijoita? No, ainakin teollisuudessa. Ihan pieni, muuhun liittyvä lehtijuttukin vahvistaa hänen olleen yövartija. Petterin kohdalla asia selviää rippikirjoista. Monen itsellisen kohdalla kuitenkin perimätiedon kertoma todellinen ammatti -  hirsirakentaja, kivityömies, läkkiseppä, rakennusmies - jää piiloon.


 

 

Hyvää Uutta Vuotta kaikille blogin lukijoille!



sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Taloutta taustalla

Sukututkija huomaa helposti, että huonot ajat näkyvät myös haudattujen luetteloissa ja rippikirjoissa. Erityisen selvää tämä on 1800-luvun nälkävuosien kohdalla. Haudattujen määrä kasvaa moninkertaiseksi aiempiin vuosiin verrattuna. Joukkoon mahtuu usein myös joku tuntemattomana kuollut kerjäläinen. 1600-luvun lopun nälkävuosien ajoilta ei yleensä vielä ole haudattujen luetteloita. Henkikirjoissa kyllä näkyy väen vaihtuminen taloissa. 

On taloudessa ollut muutakin kuin vaikeita aikoja. 1800-luvun loppupuolelle tultaessa alkavat pirkanmaalaisten maalaisseurakuntien torppien pojat ja tyttäret muuttaa suurin joukoin Tampereelle ja Pirkkalaan (lue Nokialle). Teollisuus tarjosi uusia vaihtoehtoja heille, joilla kotipaikkakunnalla oli odotettavissa vain piian, rengin, muonamiehen ja tämän vaimon työura. Toki uutta toimintaa virisi myös maaseudulla. Muuan esi-isäni sai Suoniemellä tittelin "såg dräng", sahanrenki. Pappi ei tuntenut itsenäisen työmiehen käsitettä. Vai sitoutuiko tuon ajan sahatyöläinen työhönsä vuodeksi kerrallaan kuten perinteiset rengit tekivät?

Justeeri - tuttu työväline monelle 1900-luvun alkupuolella. Lähde: wikimedia


Emme vielä pääse näkemään 1910-luvun rippikirjoja, ainakaan vuosikymmenen loppupuolen osalta. Luultavasti niissä näkyy vähän henkikirjojen tapaan työvoiman liikkuvuuden lisääntyminen. Kun joku lähti Amerikkaan, hänet usein kirjattiin irtolaisten joukkoon, toki lisämerkinnällä "Am". Haluan nähdä, miten papit ovat kirjanneet ne ihmiset, jotka kävivät välillä rautateitä rakentamassa Venäjällä, välillä kotimaan rakennus- ja linnoitustöissä. Metsätöitä ja kotitorpassa auttamistakin mahtui väliin. Miten rippikirjoissa näkyy taloudellisten olojen heikkeneminen 1917? Miten työttömät on merkitty? Ehkä on tyydytty kirjaamaan rippikirjajakson alun tilanne. Eiväthän nämä muuttajat muuttokirjojen pyynnöillä useinkaan pappia vaivanneet, koska itsekin tiesivät työsuhteidensa tilapäisyydestä.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua

Anneli jää joulutauolle ja palaa blogin pariin joulun jälkeen uusin aihein (ja vähän vanhoinkin).


lauantai 21. joulukuuta 2013

Joululahjan parissa ahkerointia

Sain amerikkalaiselta sukulaiselta pdf-tiedostona kaavion (alunperin tehty kuvana, en tiedä millä ohjelmalla), jonka on tarkoitus esittää yhteistä sukuhaaraamme. Kaavio vilisee virheitä, jotka haluan korjata. No ei muuta kuin kopioimaan kuva tekstinkäsittelyohjelmaan. Paitsi, ettei siinä voi kuvan päälle kirjoittaa. Siispä kuvankäsittelyohjelma avuksi. Ei onnistu taaskaan, kaavion tekstit ovat niin turkasen pientä pränttiä, että kuva menee epätarkaksi ennenkuin näen lukea sitä. Tiedän kyllä, että pdf-tiedostoon voi kirjoittaa tekstiä, mutta pieninkin kirjasinkoko näyttää jättimäiseltä pikkutekstin joukossa. Hän on ahtanut ison kaavion yhdelle sivulle. Nähtävästi on tyydyttävä lätkimään muistilappuja virheiden kohdalle, jos nekään on nyt sitten osuvat oikealle kohdalle.

Lähteenä hänellä on ollut joskus tekemäni suomenkielinen teksti, jossa sukututkimusohjelman sukutauluihin on laitettu melko paljon kertovaa ainesta mukaan. Kaaviosta huomaa, ettei ole helppo perehtyä asioihin vieraalla kielellä. Vaikka sukulainen osaa hiukan puhua suomea, ei luettua kieltä näytä olevan helppo ymmärtää. Yritystä kyllä on kovasti. Lopputuloksessa kuitenkin puolisot vaihtuvat ja isännimet menevät miten sattuu.





Ruotsalaista siirtolaisuuden vastaista propagandaa: Per Svenssonin unelma ja todellisuus. Lähde: wikimedia. Kuvat eivät valitettavasti ole ollenkaan jouluisia.

Jollekin muulle olisin sanonut, että annahan olla. Herttaiselle sukulaiselle en kuitenkaan halua aiheuttaa pahaa mieltä. Olen laittanut hänelle nyt tulosteita sukututkimusohjelmasta englanniksi. Aion tehdä ne korjaukset alussa mainittuun kaavioon, vaikka siihen tuhrautuu melko paljon aikaa. Olkoon se joululahjani hänelle.

torstai 19. joulukuuta 2013

Joulukuusia

Lapsuuteni joulukuusi seisoi puusta tehdyssä, ristinmuotoisessa jalassa. Siihen ei tietenkään voinut laittaa vettä, joten kuusi oli sisällä sen aikaa, kun kastelematta kauniina säilyi. Yhden kuusen sai yleisen tavan mukaan ottaa metsästä sieltä, mistä sattui löytämään. Omistussuhteiden kanssa ei niuhotettu ja vuoroin käytiin vieraissa. Kuusen kynttilöissä paloi oikea tuli, joten niitä ei voinut jättää vahtimatta. Jossakin minulla taitaa vielä olla jäljellä kuusen oksaan kiinnitetty, metallista valmistettu kevyt kynttilänjalka. Muuten koristelu oli samantyyppistä kuin nykyäänkin. Mieleen ovat jääneet kovat, pahanmakuiset kuusenkaramellit.

Kuvituksena vanha itävaltalainen kuusenjalka, kun suomalaisesta mallista ei löytynyt vapaasti käytettävää kuvaa.
 
Vanhimmat sukulaiseni tietävät kertoa, että joulukuusi kuului jo heidän lapsuutensa jouluihin. He ovat muistavinaan jostakin oikein pienestä naapurimökistä kattoon kiinnitetyn kuusen. Ilmeisesti lattiatilaa ei kuuselle riittänyt. Vilkaisu Kustaa Vilkunan "Vuotuinen ajantieto"-kirjaan kertoo, että joulukuusi yleistyi Suomessa tavallisen kansan keskuudessa 1870- ja 1880-luvuilla. Näin ollen sukulaisteni muistikuva joulukuusen itsestäänselvyydestä 30-luvulla pitänee paikkansa.

Kuva Solan koulun joulujuhlasta Kuusjärveltä 1941. Lähde: SA-kuva.

Saksastahan joulukuusi on meille levinnyt. Vilkuna pitää merkittävänä Kyläkirjaston Kuvalehdessä 1878 julkaistua kuvaa ja kertomusta "Lutheruksen joulukuusi". Kuva on 1800-luvun alkupuolelta. Vilkunan mukaan tämä sai tiukan uskonnollisetkin piirit hyväksymään joulukuusen. Hän kertoo myös aiemmasta nimipäiväkuusiperinteestä, jossa lahjat on ripustettu pienen kuusen oksille. Myös joulukuusia on aikoinaan ollut jokaiselle oma. Tämä tapa lienee kuitenkin ollut käytössä vain kartanoissa ja porvariskodeissa. Maalaistalon pirttiin on hiukan vaikea kuvitella montaa pientä kuusta.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Kalmariinia ja Kanadaa

Tämä on nyt vähän tällainen täydennysjuttu. Ensinnäkin sain kommentin muinaiseen kalmariinitekstiini. Olin siinä ympäripyöreästi epäillyt sen olevan jotain alkoholipitoista juotavaa, ehkä ns. kiljua, jota Satakunnassa lienee harrastettu jo 1900-luvun alussa. Tarzan Bloch selvitti nyt sen olleen negatiivinen kiertoilmaus alkoholille. Hyvä, että asia selvisi.

Sitten Kanadan puolelle. Jo aiemmin erään blogitekstin kommentissa muistutettiin verkossa olevista Brittiläisen Kolumbian lähteistä. Vasta nyt sain aikaiseksi niiden tarkemman tutkimisen. Royal BC Museumin sivustolla on mm. tietoja syntyneistä 1854-1903, avioituneista 1872-1936 ja kuolleista 1872-1992. Etsin sieltä erästä henkilöä, jonka vaiheista on sen verran tietoa, että Kanadaan hän asettui ja siellä perusti perheen. Yhden hyvän ehdokkaan löysinkin, kun lyhensin pitkähköä suomalaista sukunimeä sopivasti. Syntymävuosi täsmäsi, isän nimi samoin. Valitettavasti äidin nimessä oli sen verran heittoa, että varmuutta en asiasta saanut. Pitää vielä katsoa, josko jostakin puuttuva tiedonmurunen löytyisi.



Lisäksi tein havainnon, että Ancestryn sivuille on mielestäni suhteellisen hiljattain tullut Kanadan 1921 väestölaskennan tiedot (tietoja?). En ole maksanut kyseisen palvelun maksuja, mutta sehän ei estä tekemästä hakuja. Usein tuloksista kuitenkin näkee ainakin aviopuolison. Kanadan väestönlaskentatietoja on tullut myös FamilySearchin sivuille, ainakin vuosilta 1906, 1911 ja 1916. Niistäkin voi olla apua siirtolaisia etsiessä, vaikka tietoja onkin vielä vähänpuoleisesti.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Amerikan mailla

Tämä viikonloppu menikin amerikkalaislähteitä tutkiessa. Sattumalta heitin Find a Grave-tietokannan hakuun nimen, jonka omistajan tiesin muuttaneen Yhdysvaltoihin. Yllättäen tietokannasta löytyi hänen (kolmas) vaimonsa. Lieneekö tietokantaan lisätty uusia tietoja, aiemmin en muista häntä löytäneeni. Vaimo oli kuollut Washingtonin osavaltiossa. Osoittautui, että osavaltion arkistosta pystyi katsomaan avioliitto- ja kuolintodistuksia. Viimeisessä avioliittotodistuksessa oli varmemmaksi vakuudeksi vielä sulhasen vanhemmat nimettynä, joten tiesin olevani oikean henkilön jäljillä. Myös tieto tutkimuskohteen kuolemasta löytyi, vaikka kuolintodistusta ei saanutkaan katsoa. Yksityisyydensuojaa vai sattumaa?

http://www.digitalarchives.wa.gov/Home


En malta olla ihmettelemättä, miten tieto on tuolloinkin (1920-luvulla) kulkenut mantereelta toiselle. Kun edellä mainitun miehen Suomeen jäänyt ensimmäinen vaimo kuoli, solmi mies jo parin vuoden kuluttua avioliiton Amerikassa. Oliko hän saanut vaimonsa kuolemasta todistuksen uuteen kotimaahansa? Vai riittikö sen viranomaisille, ettei hän ollut Yhdysvalloissa avioliitossa? Tiedän yhden tapauksen, jossa miehellä mahdollisesti oli vaimo sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Kun en ole nähnyt amerikkalaisesta avioliitosta todistusta ja kun vaimo kuoli melko pian Yhdysvalloissa, jää siihenkin pieni epäilys toisen avioliiton virallisuudesta. Epävirallisia puolisoita ja perheitä varmasti oli.

Aion nyt seuraavaksi käydä läpi erityisesti suomalaisten suosimien osavaltioiden verkossa olevia tietokantoja etsien tietoja vihityistä, syntyneistä ja kuolleista. Myös muutamasta muusta osavaltiosta aion tarkistaa tilanteen. Sama pitänee tehdä Kanadan suhteen. Tilanne näyttää kovasti vaihtelevan osavaltiosta toiseen. Etsimäni henkilöt ovat sellaisia, jotka katoavat kahden väestönlaskennan välillä tai sitten heidän tietonsa niissä ovat liian epämääräisiä varmojen johtopäätösten tekemiseen.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Moottoriajoneuvojen rekisterikortteja

Taannoin pohdin autojen sukututkimusta, kun olin havainnut Turun maakunta-arkiston korttilaatikot, joihin selvästi oli merkitty rekisterinumeroita. Sillä kertaa niiden selaaminen jäi, kun oli tähdellisempääkin tutkimista. Koska omistan joitakin vanhoja valokuvia, joissa sukulaisia (ja naapureitakin) poseeraa autonsa kera, jäi takaraivoon ajatus, että laatikoita voisi joskus penkoa.Nyt rekisteröintikortteja on alettu digitoida. Ensimmäiset autojen ja moottoripyörien (kaikki?) kortit ovat nähtävänä Digitaaliarkistossa.

Muistelen, että aiemmin rekisterinumeron ensimmäisen kirjaimen perusteella saattoi päätellä, missä läänissä auto oli viety rekisteriin. Sittemmin käytännöstä luovuttiin. Muistaakseni Turun ja Porin läänin kirjain oli E. Ainakin E-kirjaimella alkavia rekisterikortteja on nyt digitoitu. Ne edustavat nähdäkseni sodan jälkeistä aikaa. Ehkä tunnus ennen sotia oli T. Valokuvissa tuolta ajalta on sitä runsaasti. Muutaman E-kirjaimellisen tarkastin ja yhtä lukuunottamatta löysinkin. Lienevätkö kortit olleet käyttäjien jäljiltä vain väärässä järjestyksessä. Tarjolla oli ajoneuvon merkki ja malli, tekniset tiedot, vakuutusyhtiö, merkintöjä mahdollisista muutoksista, verojen maksuista, katsastuksista ja omistajista. Kannattaa huomata, että kortteja on enemmän kuin se listassa mainittu 2000. Eteenpäin pääsee selaamalla tai alasvetovalikosta.

Erään kortin yläosaa


Digitoitu kortisto toimii hyvin, kun tietää auton rekisteritunnuksen. Digihakemistoa kannattaa samalla selatessa täydentää.  Toisin päin (omistajan nimellä) hakeminen on vaikeaa. Kortteja on ihan liikaa selattavaksi, paitsi jos on äärimmäisen kärsivällinen ja tekee sitä vähän kerrassaan. Ehkä sukututkijalle kiinnostavinta on saada lisätietoa sukulaisensa autoilusta. Vanhat valokuvat ovat hyvä apuväline etsinnässä. Jo osittainenkin rekisteritunnuksen näkyminen kuvassa vähentää selaamista huomattavasti.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Koulu-toverin joulu

Taisin aiemmassa tekstissä mainita, että selasin yllä mainittua lehteä joulukuvia etsien. Lehti ilmestyi (tai ainakin sen Historialliseen sanomalehtikirjastoon digitoidut numerot ilmestyivät) 1901 ja 1902. Jälkimmäiseltä vuodelta on vain yksi numero. Sen päätoimittaja (vaikka ei sellaiseksi itseään kutsu) oli toimittaja ja kirjailija Tyko Hagman. Lehdellä oli myös avustajia. Lehti ilmoitti olevansa "Suomen koulunuorison lehti, ainoa laatuaan maassamme" ja esiintyvänsä "isänmaallisena yhdyssiteenä tämän nuorison kesken". Ainakin vuoden 1901 joulunumeron sisältö tuntui vastaavan tätä tavoitetta nykypäivän silmin jopa pateettisuuteen asti.

Joululehti sisälsi suorasanaisia tekstejä Lucina Hagmanilta ja Tyko Hagmanilta, joka lienee ollut nimimerkki T-o:n takana. Nimimerkki Crispinus oli kirjoittanut kertomuksen jouluaatosta Venäjällä. Siinä sudet uhkasivat matkaseuruetta. Koululaisten osastossa oli lasten kertomuksia. Eeva oli lähettänyt "Vaarin kertomus"-nimisen jutun, jossa vaari kertoi lapsenlapsilleen vainolaisten hyökkäyksestä kylään. Jäin miettimään, mihin aikaan se olisi tullut sijoittaa. Isovihan aika olisi luontevin tai sitten jokin vielä vanhempi tapahtuma. 1800-luvullakin vihollisuuksia oli, mutta Suomen sodan aikaan talonpojat tuskin puolustautuivat kirvein hyökkääjiä vastaan. 

Lehdessä oli myös runoja. Niitä olivat kirjoittaneet (lehteä varten?) mm. Alli Nissinen, Irene Mendelin, J.H. Erkko, Tyko Hagman sekä koululaiset. Aika moniin teksteihin liittyi kuvia, joista osa oli värillisiä. Niihin ei juuri tekijöitä ollut merkitty. Muutamat koko sivun kuvat oli ilmeisesti painettu erikseen Hämäläisen kirjapainossa Hämeenlinnassa, koska niiden kääntöpuoli oli tyhjä. Alli Nissisen runoon "Tähtipoikain laulu" liitetty kuva esittää jonkinlaista tiernapoikaseuruetta. Itse runo ei kuitenkaan ole ainakaan nykyistä tiernapoikaperinnettä.

Sekä Alli Nissisen että Tyko Hagmanin tekijänoikeudet ovat jo päättyneet. Pienellä riskillä julkaisen siis runon ja kuvan, vaikka en saakaan selvää kuvan tekijästä.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Annelin-päivää

Tänään on Annan, Annen, Annelin ja ties kuinka monen muun nimipäivä. Katsoin huvikseni Väestörekisterikeskuksen etunimihausta, milloin nimi tuli Suomessa käyttöön. Väestörekisteriin kirjatuissa 1800-luvun puolella syntyneissä ei näytä olleen yhtään Annelia. 1900-luvun puolella nimi vähitellen yleistyi. Suosituimmillaan se tuntuu olleen 40-luvulta 60-luvulle. Nimeä on todennäköisesti annettu paljon toiseksi etunimeksi. Vielä 2010-luvulla liki 1000 lasta on saanut nimekseen Anneli. Se on edelleen neljänneksi suosituin naisten nimi, kun mukaan lasketaan kaikki väestörekisteriin kirjatut.

Sukututkimusta harrastaneet tietävät, että alkuperäinen nimi oli Anna ja nuo muut ovat sitten sen muunnelmia. Tässä kohden käännyin Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto-kirjan puoleen. Se tiesi kertoa, että kirkollisessa perinteessä Anna oli Neitsyt Marian äiti. Häntä ei niinkään pidetty merkittävänä alkukristillisyydessä, vaan häntä alettiin kunnioittaa vasta myöhemmin. Nimi tuli nykyisen Suomen alueelle sekä läntistä että itäistä reittiä. Vilkuna arvelee suomalaisen kansanrunouden Annikin olevan samaa kantaa, nimenomaan itäistä kautta jo niin varhaisessa vaiheessa kulkeutunutta, että suomalaisten vanhat uskomukset ja jumalat olivat vielä voimissaan.

Haluan ojentaa itselleni ja kaimoille juhannusruusun muistuttamaan, että puolen vuoden päästä on jo valoisaa ja kenties lämmintäkin.

Uutta oli minulle sekin, että Annan päivää vietettiin aiemmin yhdeksän päivää ennen joulua (15.12). Silloin oli aika leipoa joulun leivät. Päivän ajateltiin silloin olevan lyhimmillään. Juliaaninen kalenteri oli nimittäin 1300-luvulla, jolloin Pyhän Annan kultti tänne levisi, jäänyt jälkeen liki 11 vuorokautta oikeasta ajasta. Sanonnasta "Annin päivän aikaan päivä on kissan sylen pituinen, on vain kaksi hämärää vastakkain" olen itsekin kuullut tuon loppuosan. Sopii se kyllä tähänkin Annelin-päivään, tuo että kaksi hämärää on vastakkain.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Mistä joulukuva?

Tarvitsisin erääseen toiseen yhteyteen vanhan jouluisen kuvan, mieluummin suomalaisen. Ensimmäinen ajatukseni oli ottaa sellainen vanhasta joulukortista. Sepä ei olekaan niin yksinkertaista. Lainkuuliainen kun olen, en haluaisi loukata tekijänoikeuksia. Osoittautui olevan kovin vaikea löytää suomalaisia joulukortteja, joissa tekijänoikeus olisi varmuudella päättynyt. Löysin mm. yhden ennen itsenäisyyden aikaa kulkeneen (venäjänkieliset postileimat), mutta niinpä vain siinäkin oli taiteilijan kuolemasta hieman alle 70 vuotta. Sitten on isompi määrä signeeraamattomia vanhoja kortteja, joita ehkä voisi käyttää. Haluaisin kuitenkin varmuuden tekijänoikeuden päättymisestä. 

Venäläinen joulukortti, jonka wikimedia katsoo olevan vapaa tekijänoikeuksista.

Seuraavaksi suuntasin Historiallisen sanomalehtikirjaston aikakauslehtipuolelle. Kovin olivat synkeitä vanhat joulukuvat, mitä mustavalkoisuus tietysti vielä korosti. Jotain sentään löysin Lasten kuvalehdestä ja Koulu-toverista. Niitä kuitenkin vaivasi sama ongelma kuin korttejakin. Joko taiteilijaa ei ollut lainkaan merkitty tai sitten hänen kuolemastaan ei ollut vielä kulunut 70 vuotta. Sitä paitsi osa kuvista oli selvästi lähtöisin ulkomailta. 

Ulkomaisilla verkkosivuilla toki on vapaasti käytettäviä vanhoja joulukuvia. Niissä on kuitenkin usein jokin yksityiskohta, joka paljastaa, ettei kuva ole Suomesta. Ehkä jatkan vielä etsimistä jonkin aikaa. Tai sitten turvaudun vanhaan jippoon. Teen itse ottamastani valokuvasta vanhannäköisen kuvankäsittelyllä.


torstai 5. joulukuuta 2013

Vielä hiukan Henriikasta

Aiemmissa tarinoissa mainittu Henriikka syntyi 1855, hänkin aviottomana. Äiti Eeva oli ollut piikomassa ja palasi kotitorppaan tytön syntymän ajaksi. Sieltä tie jatkui taas eri tilojen palvelukseen. Sitten hän kohtasi Tuomaksen, joka oli entinen tarkka-ampuja. He avioituivat ja Henriikkakin sai kodin heidän luonaan. Tuomas työskenteli muonamiehenä, joten voi olla, että perhe asui jossain pikku mökissä talon maalla. Henriikka käytti Tuomaksen nimeä sukunimen tapaan, mutta Eevantyttärenä hän pysyi koko ikänsä.

Niinpä lähti Henriikkakin vieraan palvelukseen tullessaan 16 vuoden ikään. Hän ehti kiertää lukuisissa taloissa ennen avioliittoaan Juhon kanssa. Hän sai kaksi aviotonta lasta. Aina, joka syntyi 1882, seurasi äitiään myös Juhon torppaan ja lähti 16-vuotiaana Tampereelle. 1885 syntynyt Kaarle sen sijaan kuoli pienenä.

Marian, Eevan, Henriikan, Juhon, Ainan, Tildan, Hildan ja Eeron tarinat ovat aika tyypillisiä maaseudun pieneläjien tarinoita. Niitä löytyisi yhdestä rippikirjasta vaikka kuinka monta. 1800-luku ei juuri tarjonnut aviottomana syntyneelle sosialisen nousun väylää. Joitakin poikkeuksia toki oli olemassa, mutta ne olivat harvinaisia. Seuraavan vuosisadan alussa yhden mahdollisuuden nousulle muodosti siirtolaisuus. Myös teollisuuden ammattimiehet alkoivat edetä urallaan. Tildan mies oli jonkilaisessa alemmassa esimiesasemassa. Vasta vuosisadan loppupuolella alkoi opiskelu muodostaa reitin parempaan asemaan. Tildan, Hildan ja Eeron jälkipolvissa varmasti olisi tällaisia pitemmän koulutuksen hankkineita. Heidät jätämme kuitenkin tuleville sukututkijoille.

En tiedä, onko kukaan jälkipolvista käynyt koulua Tampereen klassiillisessa lyseossa, mutta se on mahdollista. Lähde: wikimedia

tiistai 3. joulukuuta 2013

Pienen tarinan jatkoa

Jatkan vielä hiukan edellisen tekstin tarinaa, tosin taaksepäin. Selityksenä se, että eräs jo iäkkäämpi tuttava pyysi katsomaan hiukan isovanhempiensa lapsuusvaiheita ja niin päädyin selvittämään myös heidän vanhempansa. Tuttavani vuoksi en kerro paikkakuntaa, nykyisellä Pirkanmaalla kuitenkin liikutaan. Niinpä siis muutama sana Juhosta, Tildan, Hildan ja Eeron isästä.

Juho syntyi 1832, aviottomana. Hänen äitinsä Maria oli tuolloin 19-vuotias ja piikomassa eräässä talossa, jossa palvelusväkeä riitti. Ei siis aavistustakaan Juhon isästä. Tosin seurakunnan rikosten kirja taitaa olla noilta vuosilta olemassa. Sieltä voisi katsoa, onko Maria paljastanut häntä. Juhon syntymän jälkeen Maria jatkoi piikana työskentelyä. Jossain vaiheessa hänestä tuli itsellinen. Lapsia ei tullut lisää ja Juhon hän onnistui kasvattamaan isoksi. Sen aikaiseksi Juho asui äitinsä kanssa melko pitkään. Vasta 19-vuotiaana hän lähti rengiksi muualle.

Pian Juho kohtasi ensimmäisen vaimonsa Albertinan, joka oli häntä yksitoista vuotta vanhempi. Naimisiin mentiin 1855. Jonkin aikaa kierreltyään pariskunta asettui torppareiksi paikkaan, jossa asuivat kuolemaansa asti. Heille syntyi kaksi tytärtä, jotka molemmat kuolivat pieninä. Kun Albertinakin kuoli 1864, jäi Juho taas yksin. Hän löysi kuitenkin 1867 uuden vaimon, Annan, joka oli häntä peräti 17 vuotta vanhempi. Anna oli leski ja entinen talon emäntä. Lapsia ei tästä liitosta syntynyt. Voisi ajatella, että avioliitto solmittiin lähinnä talouden turvaamiseksi, mutta kukapa sitä tarkkaan tietää. 

Juhon torpankin lähellä oli jokimaisema. Tämä tosin on kuva Victor Westerholmin maalauksesta Jokimaisema Mustiosta.

Juho ja Anna ehtivät olla naimisissa toistakymmentä vuotta ennenkuin Anna 1883 kuoli. Viiden vuoden kuluttua Juho löysi Henriikkansa ja vei tämän vihille. Tästä liitosta syntyivät sitten edellisen tekstin kolme sisarusta.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pieni tarina kolmesta sisaruksesta

Kun Tilda, Hilda ja Eero syntyivät, olivat heidän vanhempansa jo jonkun verran iällä. Nuorimmaisen syntyessä isä-Juho oli 62-vuotias ja äiti-Henriikka 39-vuotias. Juho kuoli 1899. Kuolinsyyksi on merkitty kitumus, lienee ollut jokin pitkä ja hivuttava tauti. Henriikka kuoli pari vuotta miehensä jälkeen. Hänelle ei kuolinsyytä ole merkitty lainkaan. Lapset olivat silloin 12-, 10- ja 7-vuotiaat. 

Lasten syntyessä Juho oli entinen torppari. Ilmeisesti hän oli torpan luovuttaessaan tehnyt sopimuksen, että perhe saa jäädä asumaan torppaan hänen kuolemansa jälkeenkin. Lapset nimittäin jäivät muutamaksi vuodeksi torppaan, vaikka uusi torppariperhe ei ollut heille ainakaan läheistä sukua. Onhan sekin tietysti mahdollista, että kunta oli tehnyt heidän hoidostaan sopimuksen torpparin kanssa. Miten tahansa, elämä toisten nurkissa ei liene ollut helppoa. Suunnilleen 16-vuotiaina he lähtivätkin vuoronperään maailmalle. 

Tilda vanhimpana lähti ensimmäiseksi. Ajan tavan mukaan hän meni maatalon palvelukseen. Hän ehti olla piikana yli 10 talossa ennen avioliittoaan. Lopulta hän perusti perheen ja jäi kotiäidiksi. Hän asui koko elämänsä kotipaikkakunnallaan. Hilda piikoi useassa talossa, kunnes avioitui ja lähti aviomiehensä kanssa 1910-luvulla Amerikkaan, missä eli lopun elämäänsä. Hänen elämänsä loppupuoli oli varmasti helpompaa kuin sen alkupuoli oli ollut. Eero ei poikennut kuviosta: hän lähti rengiksi. Hänen myöhemmät vaiheensa kätkeytyvät 100 vuotta nuorempien kirkonkirjojen uumeniin. Ainakin tyttärien jälkipolvia on elossa edelleen.

Arcturus-laivalla, jonka pienoismalli on kuvassa, lähti Hilda miehensä kanssa Suomesta Englantiin. Lähde: wikimedia