sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Antti ja Maria - tiedot hukassa

Pitkästä aikaa katsoin sukusivujeni tietoja oikein tarkistusmielessä, kun tiesin, että sivuille tulisi ainakin yksi uusi kävijä. Kuinka ollakaan, Antti Yrjönpojan ja Maria Gabrielintyttären vihkiaika näytti puuttuvan. Antti Yrjönpoika oli esi-isäni  1767 syntynyt veli. Hänen kastemerkintänsä löytyy helposti. Marian syntymäajaksi on merkitty 1760. Tarkistuksen piti olla helppo juttu, Hiski käyttöön ja hakemaan. Ei auttanut Hiski eikä myöskään vihittyjen luettelon läpiselaaminen. Joko pariskuntaa ei ole vihitty Antin kotiseurakunnassa tai sitten vihkiminen on jäänyt kirjaamatta. Ensimmäinen lapsi on syntynyt rippikirjan mukaan 1801 ja toinen 1804. Kumpaakaan ei ole kastettujen luettelossa. Vihkimisen on pakko ajoittua vuosiin 1784 - 1801.

Tässä vaiheessa rupesin tarkistamaan rippikirjoja ja kastettujen ja vihittyjen luetteloita tarkemmin. Maria on kyllä ennen vihkimistä asunut kylässä, hän on ollut piikomassa useammassakin talossa. Mutta mistä hän kylään tuli? Kaikki oman seurakunnan sopivaan aikaan syntyneet Maria Gabrielintyttäret pystyin tarkistamaan, kukaan heistä hän ei ollut. Mutta eipä rippikirja kerro, mistä hän ilmestyi. Outoa on myös kahden lapsen puuttuminen kastettujen luettelosta. Kun  talo oli keskellä pitäjää kohtuullisen hyvien yhteyksien päässä kirkolta, on epätodennäköistä, että heitä olisi muualle viety kasteelle. Pappi on kyllä  harrastanut epätarkkoja merkintöjä tyyliin "Hakala barn Henrik". Mikään niistäkään ei tuntunut sopivan. Aiemmasta kokemuksesta muistan muutamia muitakin puuttuvia merkintöjä. Lieneekö jokin irtolappu joutunut kokonaan hukkaan.

Daniel Nyblinin valokuva Albert Edelfeltin maalauksesta Veräjällä.


Oli pakko muistuttaa itseä siitä, ettei rippi- ja historiakirjoja kirjoitettu tulevaisuuden sukututkijoita varten. Jos "Hakala barn Henrik" riitti papille, saa se luvan kelvata minullekin. Saan tyytyä siihen, että Antin syntymästä on tieto ja kaikkien perheenjäsenten kuolinajat on myös kirjattu. Vihkiminen ja lasten syntymät jäävät rippikirjan varaan. Jos ei elämä ole täydellistä, ei sitä ole sukututkimuskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti