perjantai 30. toukokuuta 2014

Korkeimman oikeuden arkistoa penkomassa

Tapanani on vilkaista Digitaaliarkiston sivulta, mitä viikon aikana on digitoitu. Nyt kiinnitin huomioni korkeimman oikeuden arkiston anomus- ja valitusdiaareihin, joita on hiljattain digitoitu itsenäisyyden ajan alkuvuosikymmeniltä. Oikeastaan olin hämmästynyt, kun diaarit aukesivat kotikoneelta. Jotenkin olin olettanut, että eteen avautuisi tuttu teksti asiakirjojen käyttämisestä arkistolaitoksen sisäverkosta jne. Kyllä kai oikeuden päätökset ja niihin liittyvät asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia (korjatkaa lakiasioita paremmin tuntevat, jos olen väärässä), jos niitä ei erikseen ole salaisiksi julistettu, että sikäli käytön salliminen kotikoneilta on perusteltua. Mutta miksi sitten 100 vuoden sääntöä on käytetty samanlaisten anomusten ja valitusten hakemistoihin vuodelta 1917?

Nimen mukaisesti diaareihin on kirjattu korkeimpaan oikeuteen saapuneet anomukset ja valitukset. Useimmat niistä koskivat tavallisia oikeusjutttuja väkivaltarikoksista avioeroihin, elatusmaksuihin ja talousrikoksiin. Tuomioista valitettiin, armoa anottiin ja vangit lähettivät kirjelmiä. Joukossa oli myös virkavapausanomuksia, valituksia virantäytöistä ja vastaavia. Miten sukututkija voisi näitä hyödyntää? Aineisto on niin iso, että harva varmaan jaksaa selata sitä läpi katsoakseen, onko kukaan sukulaisista ollut asialla. Mutta jos tietää sukulaisen olleen oikeudessa ja mahdollisesti valittaneen ylimpään oikeusasteeseen, voi diaareista parhaassa tapauksessa nähdä, koska juttu on ratkaistu. Ehkä itse ratkaisukin on silloin helpompi löytää arkistosta?

Lähde: Digitaaliarkisto


Tarkastelin osaa vuoden 1918 tapauksista. Vuosihan oli varsin erityinen Suomen historiassa. Sodan jälkiselvittelyt eivät kovin paljon näkyneet diaareihin kirjatuissa tapauksissa. Sitä varten oli perustettu omat tuomioistuimet ja arvatenkin vasta niiden lakkauttamisen jälkeen käsiteltiin sotaa tavallisissa oikeuksissa. Korkeimmalle oikeudelle oli kuitenkin jätetty yllättävän monta anomusta "tulla vapautetuksi olemasta jäsenenä valtiorikosoikeudessa". Anomuksia oli sekä lakimiehiltä että maallikkojäseniltä. Lisäksi monet valtion palveluksessa olleet, kuten rautatieläiset, anoivat virkaansa takaisin. Ilmeisesti kapinaan osallistuminen oli sen heiltä vienyt.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Murha Orivedellä

Koska sukuani on asunut Orivedellä, heräsi uteliaisuuteni, kun Pikin verkkoaineistosta löysin "Kaksi murhalaulua"-nimisestä vihkosesta laulun nimeltä "Isänmurha Orivedellä". Sävel pitäisi olla sama kuin "Sen ihanaisen Emman", mikä se sitten ikinä lieneekään ollut. Lainaan laulusta kolme säkeistöä:
"Oriveden pitäjästä 
Kerrottawan kuulin,
Että poika isällensä 
Murhaajaksi tuli.

Saunan lawolta pudonneeksi
Wanhus ensin luultiin,
Tapaturman uhriksi waan 
Ensin häntä luultiin.

-------

Hirwittäwän surman oli
Wanhusparka saanut,
Kirweenisku oli hältä
Päiwät lopettanut."

 Murha-ase lienee ollut ihan tavallinen työkalukirves, ei tällainen pixabaysta lainattu.


Säkeistöjä on kaikkiaan 18 kappaletta. Kun  vihkonen oli ilmestynyt 1898, ajattelin, että tapahtumasta olisi lehdissä julkaistu tietoja muutamia vuosia aikaisemmin. Tietoja kyllä oli, mutta ajoitus meni pieleen. Traaginen tapaus oli samalta vuodelta 1898. Lylyn kylässä oli eläkeläinen Jooseppi Lindell joutunut kokemaan tämän kauhean kohtalon. Juttua käsiteltiin käräjillä ainakin pariin otteeseen. Tuomio tuli marraskuussa.

Juttu ei sinänsä ylittäisi uutiskynnystä enää yli sata vuotta myöhemmin, mutta hämmästyin nopeudesta, jolla arkkiveisu ilmestyi. Se on selvästi kirjoitettu lokakuussa pidettyjen ylimääräisten käräjien jälkeen. Jotain kysyntää tämäntyyliselle materiaalille täytyi olla. Tekstin laatiminen ei liene ollut kovin vaativaa, sikäli nopeus on ymmärrettävää. Kirjoittajana on pidetty J. Kangasta. Mitenkähän suurilla painoksilla arkkiveisut lienevät levinneet?

maanantai 26. toukokuuta 2014

Verkkoaineistoja

Aivan muuta etsiessäni törmäsin sivustoon nimeltä Oulun Arkki. Se on Oulun kaupunginkirjaston kokoelma, joka sisältää Pohjois-Pohjanmaata käsittelevää kirjallisuutta ja erilaisia pienpainatteita digitaalisessa muodossa. Heti tietysti nousi kysymys, onko Tampereella jotain vastaavaa. Aikani Tampereen kaupunginkirjaston sivuja selattuani löysinkin ohjeen laittaa Piki-hakuun aineistolajiksi verkkoaineistot (ei siis verkkomateriaalit, joka on luettelossa seuraavana). Niitä osoittautui olevan kaikkiaan 407 kappaletta.

Piki-kirjastojen verkkoaineistoihin näyttää kootun melko paljon muiden toimijoiden julkaisemia tekstejä. Linkkejä on Koskesta voimaa-sivustolle, Tampereen yliopiston sivuille, Valkeakosken kaupungin sivuille ja monille muille sivustoille. Mukana on kuitenkin myös kaupunginkirjaston omaa materiaalia. Se sisältää erityisesti hengellisiä lauluja ja arkkiveisuja, joista myöhemmin tarkemmin. Myös Tampereen kaupungin vanhoja asiakirjoja on digitoitu. Sellaisia ovat vaikkapa "asiakirjat, jotka koskevat ehdoitusta Tammerkosken keskimäisen putouksen vesivoiman jakamisesta Tampereen kaupungin ja toiminimi J. C. Frenckell & Pojan välillä" ja " Keisarillisen Majesteetin armollinen julistus Tammerkosken fabriikeilla olevasta tullivapaudesta, annettu Helsinginkaupungissa 18 p. tammikuuta 1854". Pienpainatteista mainittakoon Kajanteen kenkäkaupan kenkähinnasto maaliskuussa 1936.

http://www.tampere.fi/kirjasto/digiaineisto/arkkiveisut/maalliset/kangas/10.pdf


Paikkakunnista eniten on esillä Tampere. Sen kaupunginosista erityisesti Viinikka-Nekalan alue ja Pispala näyttävät olleen aktiivisia. Myös Valkeakoskelta ja Vesilahdelta on paljon aineistoa. Silmiini sattui myös Lempäälään, Tyrväntöön, Oriveteen, Längelmäkeen, Siuroon ja Parkanoon liittyviä nimikkeitä. Ajallisesti aineistot liikkuvat 1800-luvulta nykyaikaan. Toki arkkiveisut - kuten Elinan surma - voivat viitata paljon vanhempiinkin tapahtumiin. Kuru-laivan haaksirikko on tietysti esillä, samoin vuoden 1918 sota. Arkkiveisujen aiheet olivat hyvin vaihtelevia, mutta kertoivat nekin usein onnettomista tapahtumista.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Vuokralle tarjottiin

Henkikirjoista olen oppinut, että ainakin Tampereella asuttiin 1900-luvun alussa vuokralla. Varsinkin puutaloissa talonomistaja (jota nimitystä käytettiin myös ammatin tapaan) asui yleensä talossaan, mutta vuokrasi osan tiloista muille. Vieläkin ihmettelen, miten isot kivitalot oikein oli rahoitettu, kun niissäkin suurin osa asukkaista näytti olevan vuokralaisia. Milloin keskustan asunnot muuttuivat omistusasunnoiksi? No, palataanpa aiheeseen. Katselin hiukan tuon ajan sanomalehtien Vuokralle tarjotaan-ilmoituksia, joita olikin kohtuullisen rusaasti. Ajattelin, että niistä saa tarkempaa kuvaa asumisesta 1900-luvun alussa.

Useammanlaisia vuokra-asuntoja oli tarjolla. Kalustettuja huoneita tarjottiin sekä täysihoidolla että ilman. Ne oli selvästi tarkoitettu yksinäisille henkilöille tai sitten jaettavaksi parin ihmisen kesken. Kenties tuoreet avioparitkin vuokrasivat kalustettuja huoneita. Asuintoveria haettiin tällaiseen yhden huoneen asuntoon. Myös kamarin ja keittiön asuntoja tarjottiin vuokralle. Joskus kyseessä oli osakeittiö, mikä tarkoitti yhteiskeittiön käyttöä. Jotkut lukijoista ehkä muistavat tällaisen opiskelija-asuntoloista. Vaikea kuvitella, miten sopu niissä säilyi perheiden kokatessa, kun tiukkaa teki joskus harvoin ruokaa laittaneilla opiskelijoillakin.

Tässäkin puutalossa Tammelassa lienee aikanaan ollut vuokralaisia. Jos veikata pitäisi, sanoisin talon olevan 20-luvulta. Lähde: wikimedia

Itselleni outo sanonta oli huone ja puoti. Oletan puoti-sanan viittaavan jonkinlaiseen varastoon. Sana esiintyy eri pakkakunnilla hiukan eri muodoissa: puohi, puoji, puori. Olihan vuokralle tarjolla myös isompia asuntoja. Papinkadulla oli 1910 vuokrattavana kahdeksan huoneen ja keittiön asunto mukavuuksineen. Kelpasi siinä jo asua, muutama palvelijakin mahtui. Mukavuudet oli usein eritelty: kaikki, vesi tai WC. Myös oma sisäänkäynti mainittiin. Talli ja puuvaja taas viittasivat puutalokortteleihin. Joskus huoneita vuokrattiin "sattuneesta syystä".

torstai 22. toukokuuta 2014

Kutojia ja kamreereita

Luin hiljattain (mistä?) jutun Helsingin kaupunginosien sosiaalisesta erilaistumisesta. Hiukan samasta kirjoittelin Tampereen osalta taannoisessa tekstissä. Jatkan vielä aiheesta. Tampereella teollisuuslaitokset sijaitsivat aivan kaupungin sydämessä. Toki pienehköjä tehtaita oli hiukan kauempanakin, muun muassa Pispalassa. Varsinkin Finlaysonilla oli paljon asuntoja omistuksessaan. Valtaosa niistä oli vuokrattu tehtaan omalle työväelle, joka näin keskittyi asumaan suhteellisen pienelle alueelle. 

1900-luvun alun henkikirjoista näkyy, että erityisesti Amuri, Juhannuskylä ja Tammela olivat työläiskaupunginosia. Kuten aiemmin kirjoitin, oli Kyttälä jo alkanut muuttua uuden rakennuskannan myötä. Sen väestö oli ammatillisesti kirjavampaa. Ilmeisesti alueella oli tuolloin sekä vanhoja puutaloja että uudempia rakennuksia. Aivan ydinkeskustaan Keskustorin ympäristöön rakennettiin 1900-luvun alussa komeita kivitaloja, jotka vielä tänä päivänäkin onneksi ovat pystyssä. Niissä asui väkeä kamreerista konttoristiin. Monilla heistä oli varaa pitää palveluskuntaa ja ilmeisesti isompiin asuntoihin oli suunniteltu erilliset palvelijainhuoneet. Joka tapauksessa näissä taloissa asui melko paljon palvelijoita. Useimmat olivat naisia, mutta miehiäkin oli joukossa, toisinaan rengin tittelillä.

Commercen talo esiintyy 1900-luvun alun henkikirjoissa. Lähde: wikimedia


Joskus aiemmin tutkiessani sukulaisten vaiheita Tampereen poliisilaitoksen osoitekortistosta ihmettelin, miten heillä oli vielä 50-luvullakin varaa asua Hämeenkadun varressa. Vuokralla he varmasti asuivat, ehkä jopa alivuokralaisina, jos naimattomista henkilöistä oli kyse. Vuokratulot olivat monille tarpeellinen tulonlisä tuolloin. Asuntoa ei kai niinkään ajateltu sijoituksena, vaan ansaintakeinona. Sitä en tiedä, kohtasivatko eri yhteiskuntaluokkien ihmiset toisiaan samoissa taloissa asuessaan. 

Kaupunginosien asukkaissa oli siis selviä eroja. Kaupunki oli kuitenkin alueeltaan vielä niin pieni, että köyhempikin väki asui lähellä keskustaa. Myös tavattoman yleinen vuokralla asuminen sekoitti väestöryhmiä keskenään.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Pahuksen Pirkkala

Pirkkala on sukututkimuksessani muodostunut jonkinlaiseksi käänteiseksi mustaksi aukoksi. Ei niin, että sinne olisi kadonnut ihmisiä jälkiä jättämättä, ainakaan siis minun sukulaisiani. Sen sijaan sieltä on ilmestynyt naapuriseurakuntiin väkeä, jolle on rippikirjassa merkitty vain syntymävuosi ja syntymäpaikaksi Pirkkala. Hankalaksi Pirkkalan tekee useampikin seikka. Ensinnäkin siellä syntyneeksi merkitty on yhtä hyvin voinut tulla maailmaan Ylöjärven tai Harjun seurakunnissa. Nämä kun olivat kappeliseurakuntia. Toisekseen Pirkkala taisi kartanoineen ja isoine taloineen olla melkoinen läpikulkupaikka. Ei siis ihme, jos muuttajille tuli virheellisiä syntymäaikoja ja -paikkoja.

Lisäksi Hiski on kovin niukka Pirkkalan suhteen. Se tuntee vain haudatut, sisäänmuuttaneet ja poismuuttaneet. Viimeksi mainitut vasta vuodesta 1833 lähtien. (Rippikirjoissa kyllä on aiempiakin muuttaneiden luetteloita, mutta vähän satunnaisesti). Ei siis voi tehdä niin, että katsoisi Hiskistä kaikki vuosien 1785 - 1787 Pirkkalassa syntyneet Leena Juhontyttäret ja seuraisi rippikirjoista heidän vaiheitaan saadakseen tietää, kuka oli se 1786 Pirkkalassa syntyneeksi merkitty Leena Juhontytär, joka rippikirjojen mukaan sai  1813 aviottoman tyttären Maria Albertiinan Kyrössä. Tätä ei tietysti löydy kastettujen luettelosta, mutta se ei ole aivan ihmeellistä. 1800-luvun alun luettelot ovat puutteelliset. Ripillepääsyn perusteella syntymävuosi on ainakin suurin piirtein oikea.

 Daniel Nyblinin valokuva Albert Gebhardin maalauksesta Orpo

Leena Juhontyttären elämän alkuvaiheita siis etsin, loppu on selvillä. Leena kuuluu varsinaisesti suvun sukuun, mutta onpahan samalla jonkilainen haaste. Täytyyhän nyt joku Pirkkalassa syntynyt pystyä jäljittämään. On minulla jonkinlainen arvelu. 1786 syntynyt Leena Juhontytär Orre menetti isänsä 1790 ja äitinsä 1799. Seuraavana vuonna hän siirtyi Kyröön. Siellä taas Uskelan kylän piika Leena Antintytär (virhe patronyymissä?) sai 1812 aviottoman tyttären nimeltään Maria Albertiina. Kerron, jos onnistun paikkaamaan tuon 12 vuoden aukon.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Pahvikortteja

Sain taannoin vinkin, että voisin kirjoittaa jotakin aiemmilla vuosikymmenillä käytössä olleista pahvisista korteista. Olen ne ohimennen maininnutkin tekstissä, jossa käsiteltiin iltamista ja muista tilaisuuksista tiedottamista. Nyt kuitenkin innostuin kaivamaan kotiarkistossa säilyneet kortit esiin ja tarjoilen niistä malliksi tässä muutaman.  Niiden historiasta en tiedä tarkemmin. Vanhimmat näkemäni ovat 20-luvulta ja uusimmat sodanjälkeiseltä ajalta. Oletan niiden olleen hinnaltaan edullisia, koska niitä tuntuu lähetelleen melko varatonkin väki. 

Eniten olen nähnyt iltamakutsuja. Niitä on sekä seurojentaloille että nurkkatansseihin. Tässä malliksi yksi, oletettavasti 40-luvun loppupuolelta. 

Paljon on ollut liikkeellä myös rippikoululaisten toisilleen antamia muistokortteja. Jotkut painattivat niitä omalla nimellään. Toiset tyytyivät kirjoittamaan valmiiseen korttiin, kuten tässä.

Oma suosikkini kotiarkiston korttien joukossa on kuitenkin tämä kutsu korvikkeelle. Se oli lähetetty postissa, kuorikin on tallessa.


Myös muutama tyhjä kortti on säilynyt. Vaikuttaisi, että ne on leikattu jostain isommasta arkista. Reuna ei ole ihan suora. Ajattelin joskus käyttää tyhjäksi jääneet kortit, ehkä kuitenkin digitaalisessa muodossa.



perjantai 16. toukokuuta 2014

Vielä Historiallisesta sanomalehtikirjastosta

On vähän huono omatunto siitä, että poukkoilen sinne tänne digitoitujen lähteiden perässä. Äsken henkikirjoja ja nyt vanhoja sanomalehtiä. Pitäisi olla järjestelmällisempi. Toisaalta, kun lähteet ovat kaukana sijaitsevissa arkistoissa ja mikrofilmien lainaaminenkin maksaa, ei liene niin suuri synti edetä digitoinnin mukaan. Ainakaan tällaiselle harrastelijalle. Tässä vielä muutamia huomioita uudistuneesta sanomalehtikirjastosta

Vanhassa versiossa oli hakutuloksissa 500 osuman raja. Nyt se näyttäisi poistuneen. En kokeillut, suostuisiko järjestelmä tosiaan pyörittämään esille kaikki 457149 tulosta, jotka se väittää löytyvän, jos hakukenttään ei syötä mitään. Sen sijaan kokeilin joidenkin kuntien nimiä ja totta tosiaan tuloksia tuli enemmän kuin jaksoin tarkistaa. 

Aiemmin saattoi avautuvasta lehtien luettelosta poimia hakuun haluamansa. En ole varma, miten tämä pitäisi nyt tehdä. Julkaisupaikka voi toimia, jos haluaa vain tietyn alueen lehdet. Mutta miten etsisi uutisia esimerkiksi tunnetuimmista (lue tuntemistaan) työväenlehdistä? Useimpien nimen alussa toki on joko "työ" tai "kansan"  ja nämä alut syöttämällä saa jonkinmoisen luettelon. Silti lehdet joutuu nähdäkseni poimimaan yksitellen, mikä ei ole kovin näppärää.  

http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/379033#?page=4
Ilmoitus Aamulehden ensimmäisessä numerossa 3.12.1881


Mielenkiintoinen on uusi Leikkeet-osio. Leikkeiden tekeminen vaatii kirjautumisen, mutta niiden selailu ei. Ideana on, että löytäessään mielenkiintoisen jutun tai ilmoituksen vanhasta lehdestä, voi sen merkitä leikkeeksi tietysti asiasanoilla ym. tiedoilla varustettuna. Kun olen joskus aiemmin antanut palautetta sanomalehtikirjastoon, sain kutsun tämän leikesysteemin kokeiluun. Hetken aikaa olivat silloin auki myös vuoden 1911 jälkeiset aineistot, joihin ehdinkin tehdä monta leikettä. Kun ne menivät kiinni, minä nirppanokka lopetin leikkeiden merkitsemisen. Pitäkää leikkeenne. Nyt asiaa voisi miettiä uudestaan. En ole ihan varma, mikä leikkeiden suurin anti voisi olla. Ehkä se, että laajasta aineistosta voisi helpommin löytää kiinnostavia juttuja. Esimerkkinä vaikka se, mitä kaikkea Tampereesta on kirjoitettu. Vai sittenkin jakaminen somessa, kun kirjautuakin voi muuan muassa Facebook-tunnuksillaan?

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Historiallinen sanomalehtikirjasto on uudistunut

Eilen huomasin, että Historiallinen sanomalehtikirjasto oli saanut uuden käyttöliittymän ja kokenut muitakin muutoksia. Kaisa ehti jo asiaa kommentoimaan, mutta laitanpa minäkin tähän omia huomioitani. Käyttöliittymässä näkyy teksti "beta", joten tämä versio ei liene lopullinen. Uudistumisen aika totta vie olikin. Entinen liittymä oli tavattoman hidas ja hukkasi välillä hakutulokset. Sen käyttäminen koetteli pinnan pituutta. Mainittuja ongelmia en (yhden päivän tehokäytön perusteella) uudessa systeemissä huomannut, joten parannusta on siis saatu. Lieneekö myös tekstihakua uudistettu, ainakin sain vanhoilla hakusanoilla uusia tuloksia.

Aluksi hakujen tekeminen tuntui oudolta, vaikka syöttövaiheessa tulikin opastus näkyviin. Näennäisesti samaan kenttään kun syötetään sekä vapaa teksti, lehden nimi että aikaväli. Niin ja julkaisupaikka, mitä en tullut kokeilleeksi. Kun tähän tottui, haku sujui hyvin. Joittenkin lehtien kohdalla tosin on pieniä hankaluuksia, koska lehti on ilmestynyt useaan otteeseen. Nämä ovat eri nimekkeinä eivätkä ilmestymisajat näy hakua tehdessä. Muutaman kerran sain tamperelaisesta Kansan Lehdestä nolla tulosta tämän takia. Uutta ja positiivista oli myös se, että valittu hakutulos aukesi uuteen ikkunaan ja aiemmassa säilyivät löydetyt tulokset. Siihen oli siis helpompi palata, kun oli yhden löydöksen tutkinut. 

Ei niin hyvää ettei jotain parantamistakin. Haku oli nyt tiukasti rajattu vuoteen 1911. Vaikka esimerkiksi Aamulehteä on digitoitu vuoteen 1917 saakka, ei haku anna mitään vuosilta 1912 - 1917. Tämä on mielestäni heikennys. Aiemmin saattoi jo kotona etsiä tärppejä ja sitten vain yliopistonkirjastossa avata ne. Tuskin pieni kotikoneellakin näkynyt sitaatti sentään tekijänoikeuksia loukkasi. Parannusta sen sijaan on mahdollisuus tallentaa kuvana, ei tosin vieläkään "virallisesti" painikkeella, mutta hiiren kakkospainikkeella sentään. 

Kuvituskuvana wikimedian lehtihyllyä esittävä kuva, kun sanomalehtikirjastosta ei saanut nyt mitään ulos.


Juuri kun pääsin kehumasta käyttöliittymää, se antaakin ilmoituksen "Sisäinen järjestelmävirhe". Olisiko järjestelmä kaatunut uteliaiden käyttäjien suuren määrän vuoksi? Tämä teksti onkin nyt sitten kirjoitettu ulkomuistista.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Mummon nuoruutta ja outo lyhenne

Henkikirjojen tarkistuskierroksella olen ehtinyt Suoniemelle. Se onkin oikein otollinen läpiselattava, pieni kunta, jonka henkikirjat jaksaa katsella yhdellä istumalla. Hyödyinkö jotakin? Kyllä, isoäitini nuoruusvuosista tuli taas lisätietoa. Hän oli ollut vuoden 1910 aikaan piikomassa Suoniemen Kauniaisissa. Tämän jälkeen on mummon vaiheissa oikeastaan vain yksi isompi aukko vuosien 1911 ja 1915 välissä. Siihen ei olekaan kovin helppo päästä kiinni, koska rippikirjojen rajavuodet menevät useimmissa seurakunnissa niin, että 100 vuoden raja tulee vastaan. Pari kaukaisempaakin sukulaista löysin, joten tiedän nyt, että he olivat elossa vielä 1910.

Henkikirjat sisältävät monenlaisia huomautuksia ihmisistä. Yksi oli yli-ikäinen, toinen mielipuoli, kolmas kivulloinen, neljäs kaatuvainen ja viides Amerikassa. Näitä ei kai ole ihan huvin vuoksi kirjattu, vaan ymmärtääkseni ne ovat olleet syitä vapautua henkirahan maksusta. Tällä kertaa tuli vastaan myös aika outo merkintä, joka mahdollisesti viittaa myös maksuvapautukseen. Monen ihmisen kohdalle oli merkitty kirjainyhdistelmä "vtnjhvl". Itse asiassa olen nähnyt sen aiemminkin, nimittäin Mouhijärven henkikirjoissa. Olisiko Tyrvään kihlakunnassa kehitetty omia merkitsemistapoja? Pitää joskus tarkistaa, onko kirjainyhdistelmä käytössä myös Karkussa, Laviassa ja muissa kihlakuntaan kuuluneissa kunnissa.

Lähde: Digitaaliarkisto


Mielikuvitus lähtee tietysti liikkeelle moisesta kirjainrykelmästä. Yhtään asiallista yhdistelmää en kuitenkaan saanut aikaan. Asiattomia en viitsi julkaista. V niin kuin vapautus tai vero, h niin kuin henkiraha. Hm. Merkinnän oli saanut ainakin 50-vuotias leski-äiti, mutta oli se myös 41-vuotiaalla muonarengin vaimolla. Samoin 47-vuotiaalla muonarengillä, joka ilmeisesti oli leskimies ja jolla oli lapsia huollettavanaan. Mitään suoraa sääntöä siviilisäätyyn, ikään tai lasten lukumäärään liittyen en kuitenkaan keksinyt. Köyhemmästä väestä varmaan kuitenkin oli kyse.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Puukenkien kopinaa

Edellisen tekstin puukenkäarmeija jäi sen verran mietityttämään, että katsoin tarkemmin, mitä verkosta löytyy puukenkien historiasta. Löytämieni juttujen perusteella on niiden käyttö Ranskassa ja Hollannissa jatkunut hyvin pitkään. How Products Are Made-sivusto kertoo niiden olleen noissa maissa 1900-luvun alussa nimenomaan maalaisten työjalkine. Svenska Dagbladetin blogiteksti ajoittaa ensimmäiset puukengistä kertovat lähteet Tanskassa vuoteen 1496. Sama lähde mainitsee Hollannissa löytyneen 1200-luvulta peräisin olleita puukenkiä. Populär historia-lehti muistelee 1800-luvun kampanjaa, jolla pyrittiin edistämään puukenkien käyttöä koko Ruotsin alueella. Ne kun olivat suosittuja lähinnä maan eteläosissa. Missään ei kuitenkaan mainita puukenkäarmeijaa. Eikä puukenkien käyttöön tuntunut näissä maissa liittyvän suuria tunteita. Niitä kerrottiin olevan sekä arki- että juhlakäyttöön.

Koristeelliset, ilmeisesti hollantilaiset puukengät. Lähde: pixabay


Suomessakin näyttää vanhojen sanomalehtijuttujen perusteella olleen jonkinlainen kampanja puukenkien käytön lisäämiseksi. Tästä tietää kertoa ainakin Finland-lehti 1889 ja Savo-Karjala 1894. Puukengät lienee joillakin paikkakunnilla sisällytetty köyhien perheiden koulua käyville lapsille jaettuihin avustuksiin. Tällaisesta esimerkkinä on ainakin Hufvudstadsbladet-lehden juttu, jonka mukaan paikallinen ulkotyöväenyhdistys on valittanut kömpelöiden puukenkien aiheuttaneen lapsille vammoja ja leimaavan heidät muutenkin. Oltaisiinko tässä puukenkäarmeija-termin lähteillä?

Työväenlehtiin kohdistuva haku tuntuu vahvistavan tätä teoriaa. Työmies-lehti kuvaa melko ironisin sanakääntein köyhien koululaisten avustuksena saamaa vaatetusta ja puukenkiä. Lehden mukaan vaatetus ja puukengissä kulkeminen leimaa lapset "huonommiksi ihmisiksi". Puukengät ovat meidän ilmastossamme epämukavat, lapset taittavat niillä nilkkansa ja lisäksi ne ovat erittäin liukkaat pakkasella. Pahinta artikkelin mukaan oli kuitenkin kenkien loukkaava vaikutus. Ilmeisesti puukengät olivat Suomessa köyhyyden symboli. Vastausta siihen, kumpi oli ensin "Puukenkäarmeijan marssi"-runo vai sanonta puukenkäarmeijasta, ei lehdistä löytynyt.

torstai 8. toukokuuta 2014

Puukenkäarmeija?

Edellisessä tekstissä kirjoitin Tyyko Kekkosesta, joka oli mukana Kansan Lehden uudenvuodentervehdyksissä 1909. Otsikkona tervehdyksille oli "Kansainvälisen Puukenkäarmeijan yksityisille henkilöille ja joukko-osastoille lähettävät allekirjoittaneet kukin paikkakunnaltaan toverillisen tervehdyksen". Puukenkäarmeija? Nimitys on minulle uusi. Toki muistan puukengät, jotka tulivat Suomessa muotiin joskus 60- tai 70-luvulla. Ruotsissa ja Hollannissa niitä kai oli käytetty pitkään. Suomessakin oli sodan aikana ja sen jälkeen puulla korvattu nahkaa kenkien materiaalina. Mutta että 1900-luvun alussa ja kokonainen armeija? Toki ymmärsin, että ilmaisu jotenkin viittaa työväkeen.

Puukenkä paljon myöhemmältä ajalta. Lähde: wikimedia


Rupesin katsomaan, mitä Historiallinen sanomalehtikirjasto tietäisi kertoa puukenkäarmeijasta. Viitteitä tulikin paljon. Ilmeisesti suosittu ohjelmanumero oli 1900-luvun alussa ollut "Puukenkäarmeijan marssi", jota esitettiin lausumalla. Katkelma marssista löytyi Vapaus-lehdestä: "Kun walowirrat wapaana wyöryy, hän toista silmäänsä hiukan hieroo ja katsoo päiwyen koittoon kerran, mutta tarttuu jälleen uneliaana lapioonsa: täytyyhän ansaista leipänsä." Runon kirjoittajaa ei nopealla haulla löytnyt, mutta useissa työväenliikkeen tilaisuuksissa sitä oli esitetty.

Mielestäni suomalaisen torpparin tai rengin asustukseen puukengät eivät ole kuuluneet. Olisiko kaupunkien työväki sellaisia käytänyt? En muista nähneeni niitä valokuvissa Vai onko tuo runo käännös tai laina ulkomailta, jossa köyhempi väki on kenties kävellyt puukengissä?Vinkit puukenkäarmeija-nimityksen alkuperästä ovat tervetulleita.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Ihan tavallinen Taavetti

Tekstissä pari vuotta sitten kirjoittelin Taavetti Kekkosesta. Taavetti, joka vielä 1901 päättyvässä Mouhijärven rippikirjassa sai merkinnän uuden kirjan sivusta, päätti vuosisadan alkuvuosina vaihtaa maisemaa. Hän muutti ensin Tampereelle, jonka henkikirjaan 1905 hänet perheineen on merkitty 16. kaupunginosaan Vellamonkadulle. Siis Tammelaan.  Ammattina on edelleen työmies. Voisi ajatella, etttä perheen siirtyminen Tampereelle johtui paremmista ansiomahdollisuuksista. Lapsista vanhin, 1888 syntynyt Vappu Sofia, varmaan pyrki jo ansaitsemaan elantonsa. Muut neljä olivat vanhempien elätettävinä. Vuoden 1910 henkikirja kertoo perheen siirtyneen Pispalan puolelle. Vappu ja vanhin poika Tyyko asuivat edelleen kotonaan, mutta työskentelivät kodin ulkopuolella. Tavallinen maaltamuuttajaperhe siis.

Tämän lähempää Vellamonkatua en kuvaa löytänyt. Tämä on kuitenkin Pekka Hellstenin kuva Pikilinnasta Ilmarinkadulta. Ei tosin Vellamonkadulla taida olla juuri mitään jäljellä Taavetin ajoilta.

Missä muissa tietolähteissä perhe voisi esiintyä? Tietysti vuosien 1915 ja 1920 henkikirjoissa, mutta niitä en vielä ole ehtinyt tarkistaa. Tampereen poliisilaitoksen osoitekortistosta en huomannut heitä etsiä. Seurakunnalle en aio maksaa, kun Taavetti ei ole kovin läheistä sukua. Sanomalehdet tietysti. Niistä paljastuu ainakin se, että Tyyko Kekkonen oli löytänyt työväenliikkeen riveihin. Hänen nimensä esiintyy nimittäin uudenvuodentervehdyksissä Kansan Lehdessä 1909. Siinäkin mielessä tyypillinen työläisperhe. Kukaan perheestä ei kuitenkaan näytä menehtyneen 1918.

Toinen suunta, mistä 1900-luvun alun nuoria ihmisiä voi etsiä, on siirtolaiset. Siirtolaisrekisterin passiluettelo (maksullinen) osaakin kertoa, että Wappu Sofia Kekkonen on saanut 9.5.1903 vuoden ulkomaanpassin. Hän oli työläisen tytär Tampereelta. Muut tiedot puuttuvat. Olisiko Vappu matkustanut jonnekin 15-vuotiaana? Siinä tapauksessa hän varmaan olisi ollut lastenhoitajana perheessä, joka muutti joksikin aikaa ulkomaille. Amerikkaan lähtemisestä ei tainnut olla kyse eivätkä muut Vapun perheen jäsenet ole ottaneet passia. Vuoden 1905 henkikirjaa tehtäessä on Vappukin mukana eikä merkintää ulkomailla oleskelusta ole. Ulkomailla käynti oli poikkeuksellista. Kuinka monta Vappu Sofia Kekkosta Tampereella mahtoi olla 1903?

Kuluiko Taavetin elämä ajalle tyypillistä uraa loppuun saakka? Kuten sanoin, aion perheen kohdalla tyytyä digitoituihin lähteisiin. Ehkä jotain merkittävää jää sen takia löytymättä. Mutta sukututkijankin on tehtävä valintoja, jo ihan taloudellisista syistä. Kerron, jos jotain vielä selviää.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Muiden maiden alamaisia

Vuoden 1910 henkikirjoja tehtäessä ei vielä ollut kansalaisia. Sen sijaan Tampereen henkikirjassa on muiden maiden alamaisia. Heidät on merkitty paitsi oman asuinpaikkansa kohdalle, myös erilliseen luetteloon, jonka mukaan heitä oli 428. Rupesin tilastoimaan heitä heidän kotimaansa mukaan olettaen, että eniten olisi Venäjän alamaisia. Myös ruotsalaisia arvelin olevan paljon. Ihan oikeaa lukumäärää en tilastoihini saanut, muutaman ulkomaalaisen ilmeisesti ohitin vahingossa, he kun olivat samassa luettelossa muualla Suomessa kirjoilla olleiden kanssa. Suurin piirtein esittämäni määrät kuitenkin pitävät paikkansa.

Ruotsalaisia osoittautui olleen eniten, noin 140 - 150. Venäjän alamaiset tulivat seuraavaksi. Heitä oli 120 - 130. Nämä olivat kaksi ehdottomasti suurinta ryhmää. Saksalaisia ja norjalaisia oli molempia nelisenkymmentä. Englannin alamaisia löytyi reilut 20. Italialaisia ja itävaltalaisia kumpiakin kymmenkunta. Lisäksi kaupungissa asui muutama tanskalainen, ranskalainen ja puolalainen. Sveitsiläisiä huomasin luettelossa vain yhden. Kaikki nämä ulkomaalaiset asuivat ymmärtääkseni kaupungissa pysyvästi, turisteja ei henkikirjoihin merkitty.

Finlaysonin palkkalistoilla oli ukomaalaisia, ei ehkä kuitenkaan kutomakoneiden ääressä. Lähde: wikimedia


Kovin pieneltähän tuo ulkomaalaisten määrä tuntuu, jos sitä vertaa henkikirjaan merkittyyn väkilukuun 38 091. Ulkomaalaisia oli vain noin 1,1 prosenttia kaupunkilaisista. Täytyy muuten joskus yrittää tarkistaa, mistä johtuu ero asukasluvussa henkikirjoissa ja Suomen tilastollisessa vuosikirjassa, jossa se wikipedian mukaan oli 45 442. Ulkomaalaiset toimivat teollisuudessa johtotehtävissä ja ammattimiehinä, kauppiaina ja taiteilijoina. Ortodoksiseurakunnan palkkalistoilla oli muutamia venäläisiä. Määrää lisäsivät kotimaasta lähtöisin olleet palvelijat. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon näillä muista maista tulleilla oli kosketusta suomalaiseen väestöön muuten kuin ammattinsa kautta.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Kuorolaulua ja puheita

Vappu-teemassa vielä pysyäkseni katsoin, mitä Aamulehti ja Kansan Lehti kirjoittivat vapunvietosta Tampereella 1910. Edellinen ilmestyi vasta 3.5, jälkimmäinen 2.5. Sää oli suosinut kaikkia vappua juhlineita. Lehtien poliittinen suuntautuminen näkyi teksteissä selvästi, mutta mitään suurta hehkutusta ei ollut kummallakaan. Tunnelma kiristyi vasta muutamien vuosien päästä.

Aamulehti selosti Suomalaista puoluetta lähellä olleiden piirien vappua. Jäämien sekakuoro oli esiintynyt jo klo 7 Näsilinnan mäellä. Sieltä oli riennetty Hämeen Pohjan juhlasaliin, jossa oli torvisoiton säestyksellä nautittu simaa. Päivällä olivat kaupungin kadut olleet "täynnä ilakoiwaa ja hilpeätä yleisöä, paperihiutaleita ja wappukukkasia kansallispukuisine myyjättärineen." Illalla oli Hämeen Pohjan juhlasalissa pidetty Jäämien iltamat, jonne oli etupäässä kerääntynyt nuorempaa väkeä valkoisissaan. Lehti mainitsee myös ruotsinkielisten juhlat Joselinin niemellä, sosialistit "Termopyleen vuorensolassa linnoitetussa asemassaan lippujensa suojassa" sekä nuorisoseuran iltamat kaupungintalolla.

Kaupungintalo juhlavalaistuna. Lähde: wikimedia


Kansan lehti tyytyi kertomaan vain työväen vappujuhlista. Sen mukaan juhlissa oli yleisöä 6000 - 8000 henkeä. Kauppatorilta oli lähdetty liikkeelle yhdeksän aikaan aamulla. Kulkueessa oli "wiidettäkymmentä" lippua. Termopyleen kentällä oli ollut monenlaista ohjelmaa, puheita, laulua ja runoja. "Internatsionale" oli laulettu yhteisesti. Esiintyjien joukossa oli ilmeisesti enimmäkseen paikallista väkeä. Vain Hannes Ryömän nimi kuulosti etäisesti tutulta. Hän piti puheen juhlilla. Juhlan lopussa hyväksyttiin Venäjän sortotoimenpiteet tuomitseva ponsi. Lehdessä oli lyhyet selostukset myös vapunvietosta Vesilahden Narvassa, Orivedellä, Ylöjärven Sauriossa, Siurossa ja Jokioisissa.