keskiviikko 20. elokuuta 2014

Vankiluetteloita

Olen joskus aiemminkin kirjoittanut vangeista ja vankiloista. Asia kiinnostaa, koska muutama sukulainen on syyllistynyt rikoksiin - ei onneksi sentään väkivaltarikoksiin - ja joutunut viettämään joitakin vuosia kiven sisällä. Rikoksista ja tuomioista löytyy tietoa oikeuden pöytäkirjoista. Joissakin seurakunnissa on säilynyt rikosluetteloita, joissa on selvitys rikoksesta ja tuomiosta. Vankila-ajalta tietoa on vaikeampi saada. Erityisesti jää vaivaamaan, jos tuomittu on kuollut vankeusaikanaan, mikä ei ollut ihan harvinaista.  Olen ollut siinä käsityksessä, että tuomitut pysyivät kotiseurakuntansa jäseninä. Rippikirjojen huomautuksissa oli sitten yleensä merkintä rangaistuksista ja mahdollisesta kuolemasta. Kuitenkin Turun lääninvankilassa näyttää pidetyn rippikirjaa 1860-luvulla?

Jotenkin on tullut tunne, että vankeja koskevat aineistot (lähinnä vankiluettelot kiinnostavat) ovat jossain määrin hajallaan. Vanhimmat vankiluettelot lienevät läänintileissä. Portti kertoo, että niitä on myös ainakin lääninhallitusten, hovioikeuksien, kehruuhuoneiden ja lääninvankiloiden arkistoissa. Luultavasti saan syyttää puutteellisista tiedoistani omaa laiskuuttani. En ole tutkinut vankeinhoitoasiakirjoja Kansallisarkistossa tai Turun maakunta-arkistossa, kun muutakin etsittävää on aina ollut. Jos niitä kuitenkin pian digitoitaisiin... Jotakin onkin digitaaliarkistossa. Haku "vankiluettelot" antaa kruununvankiloiden vankiluettelot vuosilta 1823, 1833 ja 1848. Selasin Turun kruununvankilan (kaiketi Turun linnassa) luetteloita.



Turun kruununvankilaan oli useimmiten lähetetty vankeja Turun ja Porin läänistä, mutta huomasin joukossa myös Helsingistä, Vaasasta ja Tampereelta kotoisin olleita. Aika moni tuntui olleen odottamassa tuomioistuimen käsittelyä. Juttu oli lykätty seuraaviin käräjiin tai oltiin muuten tutkintavankeudessa. Myös sakkoja sovittaneita oli joukossa. Pari esimerkkiä vuodelta 1848. Huittislainen Matti Jaakonpoika on lähetetty vankilaan vaeltelevan elämäntapansa johdosta. Häntä oli kuulusteltu, mutta jutun lopputulos ei luettelosta selviä. Sepänkisälli Anders Holm Tampereelta taas oli sovittamassa kolmen hopearuplan sakkorangaistusta, jonka oli saanut ensikertaisesta päihtymyksestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti