maanantai 29. syyskuuta 2014

Henkikirjoista, taas

Sukututkimusta tehdessä aina välillä tulee mieleen jatkaa kirkollisista lähteistä henkikirjojen avulla ajassa taaksepäin. Tietysti muidenkin lähteiden, jos sellaisia on olemassa. Olen suhtautunut henkikirjoihin ainoana lähteenä hiukan nihkeästi, vaikka olen toki niitä tutkinut. Suhtautuminen johtuu varmaan siitä, että oma sukuni on asustanut lähes pelkästään sukunimettömässä Suomessa. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, Matti Juhonpoikia on riittänyt. 

Henkikirjoista on ollut apua esimerkiksi seuraavanlaisessa tilanteessa. Seurakunnan rippikirjat alkavat vasta vuodesta 1750. Kastettujen luetteloissa sen sijaan pääsee pitemmälle taaksepäin. Oletetaan, että esiäiti Maria näkyy ensimmäisessä rippikirjassa vielä ennen avioitumistaan isänsä Juhon ja tämän vaimon Annan luona. Onko Anna Marian äiti? Varhaisista kastettujen luetteloista on äidit usein jätetty pois. Vaikka Juholle ei löytyisikään Marian syntymän jälkeistä vihkimerkintää, ovat hän ja Anna voineet avioitua toisessa seurakunnassa. Henkikirjoista voi ainakin yrittää seurata vuosi vuodelta, onko Juhon vaimoksi  koko ajan merkitty Anna. Jos vielä lasten syntymät ovat riittävän tiheässä, voi Annaa pitää Marian äitinä melko suurella todennäköisyydellä. Valitettavasti isovihan aikana ei henkikirjoja useinkaan ole pidetty, mikä aiheuttaa pahan katkoksen 1700-luvun alkupuolelle.


Katselin tuossa juuri Mouhijärven henkikirjoja 1740-luvulta ja totesin, että niiden tarkkuus sukulaisuussuhteissa on kohtuullista luokkaa. Voisin ottaa asiakseni katsoa muutamia talollisia esivanhempia niiden avulla. Samalla tulisi testatuksi, kuinka monta sukupolvea taaksepäin näin voisi päästä. Kysymykseen tulisi lähinnä isälinja, emännät ilmestyvät taloon ilman alkuperämerkintää. Tosin vihittyjen luettelo yltää 1660-luvulle. Parhaassa tapauksessa jotain voisi selvitä heistäkin. Tiedän kyllä Iso-Iivarin talonhaltijaluettelot ja pidän niitä luotettavina. Haluan kuitenkin nähdä tiedot itse alkuperäislähteistä. Kerron joskus, miten projektini onnistui.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Jos eläisi satavuotiaaksi...

Tähän juttuun sain aiheen ihan oikeasti satavuotiaaksi eläneestä henkilöstä. Eihän se ole nykyään edes mitenkään erityisen harvinaista ja jos eliniänodotelaskelmia on uskominen, tulevaisuudessa se on suhteellisen yleistäkin. Sukututkija ei menneillä vuosisadoilla juurikaan satavuotiaita kohtaa. En nyt kumminkaan esitä tilastotietoa aiheesta, vaan mietin, miltä noin vanhaksi eläminen mahtaisi tuntua. Pohjana käytän alussa mainitsemaani henkilöä ja muutamia iäkkäiksi eläneitä sukulaisia ja tuttavia. Kaikki ovat olleet vanhoinakin kohtuullisen hyväkuntoisia. Lähdenkin siis siitä ajatuksesta, että ainakin pää toimisi vielä. Itse en tosissani usko niin vanhaksi eläväni.

Satavuotias ei voi kovin usein seurustella ikätovereidensa kanssa, koska samanikäisiä ei kumminkaan ihan joka talossa ole. Lähipiiri on kuitenkin tärkeä, koostukoon se sitten sukulaisista, ystävistä tai tuttavista. Kaikki tuntemani vanhoiksi eläneet ovat olleet aika sosiaalisia ja päivittäin tavanneet läheisiään tai ainakin puhuneet puhelimessa heidän kanssaan. Vanhojen aikojen muisteleminen on ollut kaikille tärkeätä. Nuoremmille on kerrottu, miten ennen oli, hiukan vanhempien kanssa on jo ollut yhteisiä muistoja. Elämäänsä nämä vanhukset ovat olleet suhteellisen tyytyväisiä. He ovat myös olleet valmiita erilaisten palvelujen ja apuvälineiden avulla helpottamaan sitä.

Kuvalähde: pixabay

 Ei vanhaksi tuleminen kuitenkaan helppoa ole. Satavuotiaalla on jo yleensä vaikeuksia liikkumisessa. Tämä on ollut itsenäiseen elämään tottuneista vaikeata. Myös tieto siitä, että on todella vanha, tunkee välillä tajuntaan. "Kylläpä minä olen vanha, kun lapsenikin ovat jo seitsemänkymppisiä." Hautausmaalla käydessä saattaa iskeä kaipaus poisnukkuneita kohtaan. Kun niin moni tuttava on jo siellä. Koulukaveritkin ovat kaikki kuolleet. Elämänpiiri pienenee heikentyvän liikkumisen ja näkökyvyn vuoksi. Ihminen kuitenkin pysyy samana omana itsenään, hyvine ja huonoine puolineen.

torstai 25. syyskuuta 2014

Uusia kuolleita eli sukututkija lehden sähköisessä arkistossa

Eilen oli Aamulehden näköislehti vapaasti luettavissa jakeluhäiriön tai muun vastaavan syyn takia. Onhan se ollut sitä useasti aiemminkin, mutta hidasälyisenä huomasin vasta nyt, että samalla pääsee tekemään hakuja lehden sähköisestä arkistosta. Haku kattaa myös kuolinilmoitukset. Siispä tein ahkerasti hakuja sellaisten sukulaisten nimillä, joiden joko tiesin kuolleen tai jotka ikänsä puolesta olisivat voineet siirtyä yli ajan rajan (ilmaisu on laina jostakin, en vain muista mistä). Aika monta sukulaista löysinkin ja sain heille nyt tarkan kuolinajan. Ainakin yhden ammatti selvisi muusta lehtijutusta. Suhteellisen hyvin siis, kun lehden sähköinen arkisto alkaa vuodesta 2010.


En ole kovin aktiivisesti tutkinut 1900-luvun puolella syntyneitä. Olen toki merkinnyt muistiin, mitä rippikirjoista, kastettujen luetteloista ja muista lähteistä on löytynyt. Samoin sukulaisten kertomuksista olen kirjannut ylös henkilöitä. Heidän myöhempiä vaiheitaan en ole kuitenkaan pyrkinyt saamaan selville muutamaa, erityisen kiinnostavaa tapausta lukuunottamatta. Syitä on kaksi. Tietoja ei ensinnäkään helposti saa. Toisekseen lainsäädäntö asettaa omat rajoituksensa. Henkilöille pitäisi kertoa, että kerää heistä tietoa.

Minulla on siis kolmenlaisia tutkittavia. Ensinnäkin manan majoille siirtyneet, joista olen julkaissut tietoja sukututkimussivuillani ja joista myös jaan tietoa muille, jotka hoksaavat kysyä. Sitten on muutama elossa oleva lähisukulainen, joista niin ikään olen julkaissut suppeat tiedot heidän luvallaan. Kolmannessa kategoriassa ovat ne (mahdollisesti) elossa olevat, joista en hiisku kenellekään mitään. Tästä kolmannesta luokasta siirtyi nyt väkeä ensimmäiseen.

Kuvalähde: pixabay

tiistai 23. syyskuuta 2014

Uusia luetteloita Kanadasta

Kanada voi olla vähän vaikea paikka jäljittää aikoinaan sinne muuttaneita sukulaisia. Siksi kaikki lisätiedot ovat tervetulleita, varsinkin jos ne ovat vapaasti verkossa luettavia. Olen vuosia sitten selannut tarkkaan David Nicholsonin Port Arthurin ja Fort Williamsin sanomalehtien muistokirjoistusten pohjalta laatimia luetteloita. Mukana taisi jo tuolloin olla myös muita lehdissä mainittuja tapahtumia (Social News). Yhtenä iltana päätin katsoa, olisiko luetteloita tullut lisää. Olihan niitä ja samalla ne olivat siirtyneet Thunder Bay Public Libraryn sivuille. Uusimmat ovat viime vuodelta ja niitä on ollut laatimassa isohko työryhmä, ymmärtääkseni kaikki vapaaehtoisia.

Luettelot muistokirjoituksista kattavat vuodet 1900 - 2013. Lisäksi on jonkun verran tietoja 1800-luvun lopusta. Ne ovat tosiaan nimilistoja, joissa on nimen lisäksi mainittu ikä (ei ihan kaikissa), kuolinaika ja -paikka sekä lähde yleensä sivun tarkkuudella. Luettelot ovat pdf-muodossa. Erityisesti vuosien 1900 - 1972 (Fort William) ja 1906 - 1972 (Port Arthur) listat ovat yli tuhatsivuisia opuksia, joiden lataaminen vei hetken. Vanhahko koneeni hiukan nikottelee niitä pyöritellessään ja Etsi-toiminto näyttää jäävän etsimään ikuisesti. Muut luettelot ovat lyhyempiä ja toimivat koneella paremmin.

Siirto Thunder Bayn kirjaston sivustolle on varmaan eduksi luetteloiden verkossa säilymisen kannalta. Olisi hienoa, jos niistä joskus saataisiin hakutietokanta. Kirjasto lupailee antaa sähköpostilla sukututkijoille tietoa kolmeen  kysymykseen. Suuremmat määrät tiedusteluja ohjataan paikallisille ammattisukutukijoille, maksua vastaan tietenkin. Ajattelin testata kyselymahdollisuutta saadakseni sähköisen kopion parista muistokirjoituksesta.  

Port Arthur Citizen's Band, 1906. Lähde: wikimedia

Nuo Social News-otsikon alle kerätyt tiedot voivat myös olla mielenkiintoisia. Niistä toisin puuttuu merkittävä ajanjakso 1953 - 2000. Toivottavasti sekin joskus saadaan mukaan. Tietoa voi löytyä vaikka sukulaisen uudesta kansalaisuudesta, avioliitosta tai lapsista, jopa onnettomuuksista, joihin hän on joutunut. Tietenkin vain luettelona, ei alkuperäisenä tekstinä.


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Tampellaa ja Haveria

Etsiskelin taas huvikseni ruotsalaisten sanomalehtien kirjoituksia nykyisen Pirkanmaan alueen kunnista. Hakusanalla "Wiljakkala" löytyi seuraava teksti:

Juttu on julkaistu Post- och inrikes tidningar-lehdessä 27.12.1860. Siinä ilmeisesti on Tampellana myöhemmin tunnetun yhtiön synty. Molempien herrojen yritykset olivat toki toimineet jo muutamia vuosia.  Asia oli noteerattu myös suomalaisissa lehdissä. Sanomia Turusta kirjoitti 21.12.1860 näin:
 "Tampereen liina- ja rautakaluin tehdasyhtiö. Tällä nimellä aikovat herrat tehtaanisäntä G. Wasastjerna ja tuomari A. Törngren toimeen panna osuusyhtiön miljoonan hopiaruplan pääomalla jaettuna 2000 osaan, kukin osa tekewä 500 ruplaa hop., niillä käyttääksensä Tampereen masuunia, konetehdasta, ja sahaa, Messukylän pitäjässä, Hawerin rautakaiwantoa Wiljakkalan kappelissa sekä Tampereen liinankehräystä ja kutousta. Tähän yhtiöön kutsuwat he osallisiksi ketä waan haluttaa."
Niinpä niin, pellava oli liinaa ja kosken itäranta Messukylää. Olen kyllä joskus Haverin historiasta lueskellut, mutta olin täysin unohtanut raudan tuotannon ja kuljettamisen Tampereen  masuuniin. Kovin loistokas vaihe se ei ollut, epäpuhtaudet haittasivat eikä kuljettaminen tuon ajan välineillä ollut helppoa. Välimatkaa taisi olla nelisenkymmentä kilometriä. Kultakaivos olikin sitten ihan eri juttu.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Tarina kriittisestä torpparista

Tämän jutun olen kuullut varmaan jo lapsena. Näin se menee. Oli torppa - olkoon vaikka Mattila - jonka torppari kuuli, että isäntä voisi olla halukas myymään torpan maat. Mies oli mielestään ovela ja moitti kovasti torpan rakennuksia ja maita saadakseen hinnan alemmaksi. Isäntä ei tästä kuitenkaan pitänyt ja myi maat ihan toiselle henkilölle. Niin joutui aiempi torppari muuttamaan syrjäkulmalle, mistä kuitenkin onnekseen sai ostaa tilan, joka sekin oli entinen torppa. Olkoon se vaikka Mikkola. Kaikki tämä tapahtui ennenkuin laki vuokra-alueiden lunastamisesta tuli voimaan.

Muistan joskus ihmetelleeni, mikä oli se tilaisuus, jossa mies torppaansa moitti. Kun yhtenä päivänä selasin vuokralautakunnan pöytäkirjoja, tajusin, mistä oli kyse. Mattilan torppari ei ollut asialla, vaan Mikkolan aiempi torppari. Mikkolassa suoritettiin torpparin pyynnöstä katselmus, jossa torpan rakennukset ja pellot arvioitiin tarkasti. Aika huonoiksi havaittiin. Isännällä ja torpparilla oli myös torpan rajoja koskeva kiista vuokralautakunnan ratkaistavana. Isäntä erotti Mikkolan pian erilliseksi tilaksi ja myi sen Mattilan entiselle torpparille. Tämä tapahtui noin vuotta aiemmin kuin Mattila tuli myyntiin.

Hirsirakennus oli niin Mattilassa kuin Mikkolassakin. Kuvalähde: pixabay


Kerroin tarinan, koska se mielestäni kuvaa hyvin muistitiedon luotettavuutta. Jotain todella tapahtunutta on yleensä pohjana, mutta aika ja paikka voi heittää melkoisesti. Tässä tapauksessa torppa vaihtui toiseksi, mutta jotain oikein oli sen arvioinnissa. Lisäksi yhdistävänä tekijänä oli henkilö, joka oli Mattilan torppari ja Mikkolan isäntä. Muistelen, että olen kuullut asiasta puhuttavan jo liki 50 vuotta sitten. Täten virhe tai epätarkkuus olisi syntynyt noin 50 vuodessa. Voi kun osaisi aina kaivaa muistitiedosta esiin sen osan, joka pitää paikkansa.

P.S. SVAR ilmoitti, että vuoden 1900 väestönlaskentatiedot ovat vapaasti käytettävissä kampanjan ajan, ilmeisesti 6.10 saakka. Ruotsin puolta tutkivia saattaa kiinnostaa.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Mitä mietti mummuni 100 vuotta sitten?

Mummu oli syksyllä 1914  melkein 30-vuotias. Hän ei ollut vielä avioitunut, mutta luultavasti seurusteli jo tulevan miehensä kanssa. Mummu oli nimittäin sen verran harkitseva ihminen, etten usko hänen päätä pahkaa rynnänneen vihille. No, sulhasen, tulevan miehensä hän kyllä tunsi, koska he olivat samalta kylältä kotoisin. Naimisiin he menivät vajaan parin vuoden kuluttua.

Pihlajat varmaan punersivat myös syksyllä 1914
Mitä mummu mahtoi odottaa tulevaisuudeltaan? Mistä hän haaveili? Hän oli melko tavalla jalat maassa pitänyt ihminen. Tuon ikäisenä hänellä oli varmaan käsitys siitä, ettei tuleva avioliitto olisi mitään ruusuilla tanssimista. Lapsia hän varmasti halusi, mutta ehkä suhteellisen myöhäinen avioitumisikä kertoi hänen myös halunneen rajoittaa niiden määrää. Millaisen aviomiehen hän odotti sulhasestaan saavansa? Siitä en tiedä mitään. Hän oli kuitenkin ehtinyt nähdä sukulaisten ja ystävien avioliittoja sen verran, että odotukset olivat varmaan aika realistisia. Sulhasensa hän tiesi kovaksi tekemään töitä. Ehkä se oli mummulle tärkeää.         

Torpparien oikeudesta ostaa vuokramaansa omaksi varmaan puhuttiin jo 1914. Kovin lähellä toteutumista se ei kuitenkaan vielä ollut. Ehkä mummun haaveissa siinsi oma pieni maatila, siitä ei koskaan ollut puhetta. Kotitorpan lunastaminen omaksi yhdessä tulevan aviomiehen kanssa. Varmaan hän oli kumminkin varautunut muonamiehen vaimon elämään. Mies kävisi töissä maatalossa, he asuisivat jossain mökissä, hän  hoitaisi lapset ja pari lehmää. Kuten niin tavallista oli.

Edes oman isoäitinsä nuoruudenhaaveita ei tiedä ellei niistä ole myöhemmin ollut puhetta. Mummu katsoo minua valokuvasta, joka on otettu ennen avioliittoa, siis lähes sata vuotta sitten. Hän katsoo vakavana suoraan kohti kameraa. Ei oikeastaan lainkaan poseeraa, vaikka onkin tälläytynyt parhaimpiinsa. Realisti, mutta huumorintajuinen sellainen.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Kuusitoistavuotias morsian

Joskus taisin kirjoittaa, että toisen pään sisään ei pääse. Vaikka tietää hänen elämänsä vaiheet, ei hänen ajatuksiaan osaa arvata ellei hän ole niitä tallentanut. Tämä tuli taas mieleen, kun tutkimuksessa tuli vastaan 16-vuotiaana avioitunut Vappu. Eikä Matti-sulhanen ollut kuin vuotta vanhempi. Tällä kertaa liikutaan Ikaalisten suuressa seurakunnassa 1700-luvun loppupuolella.

Mikä mahtoi saada nämä talollisten lapset avioitumaan noin nuorina? Oliko se suurta rakkautta vai vanhempien tahto? Miksi vanhemmat olisivat halunneet naittaa heidät niin varhain? Isännyyden siirtymisestä ei ollut kysmys. Matin isä jatkoi talonpitoa vielä melkein 20 vuotta ennenkuin luovutti isännyyden Matille. Emäntäkin talossa oli. Ensimmäinen rippikirjaan merkitty lapsi syntyi vasta kahden ja puolen vuoden kuluttua avioliiton solmimisesta. Pariskunta vihittiin "i full skrud", mitä se sitten Ikaalisissa mahtoikaan tarkoittaa. Juhla-asuisina, morsian kruunu päässään, ei missään tapauksessa näkyvästi raskaana.

Millainen mahtoi olla 16-vuotiaana taloon tulleen miniän asema? Kohdeltiinko häntä kuin omaa tytärtä? Kenties hän oli vain vähän piikoja paremmassa asemassa? Ehkä Vapulla oli helpompaa, olihan hän lähtöisin yhtä suuresta talosta. Myötäjäisiäkin varmaan oli, ihan tyhjätaskuna ei uuteen kotiin tarvinnut tulla. Tuohon aikaan lapset totutettiin töihin jo nuorina. Siinä mielessä siirtyminen toiseen taloon tuskin merkitsi suurta muutosta. Oliko hänellä lempeä anoppi vai tuliko töistä sanomista? Sitä emme saa koskaan tietää. Vappu ei kirjoittanut ajatuksiaan muistiin ja mahdollinen suullinen perimätieto on sekin ajat sitten häipynyt unholaan.

Ikaalisten uusi kirkko oli valmistumassa niihin aikoihin, kun Vappu kuoli. Hänet haudattiin omaan hautaan, mikä lienee tarkoittanut sukuhautaa, luultavasti vanhan kirkon lähellä. Kuvalähde: wikimedia

lauantai 13. syyskuuta 2014

Vaikeita sananlaskuja, osa 2

Jatkan vielä sananlaskujen pohtimista. Myös aakkosten loppupäässä oli muutamia sellaisia, jotka eivät auenneet joko murre-eroista tai muista syistä johtuen.

"Kyll' on tielläkin tiloa, jos on vartta virsullakin"
Lönnrotin selityksen mukaan lausahdus tarkoittaa, että tuskin kenelläkään on niin paljon tavaraa, ettei sille paikkaa löytäisi. Ei taida päteä enää meidän tavarataivaassamme.
"Lempo suota souti, Hiisi hiihtäköön suloa"
Mahdottomiakin töitä sattuu eteen. Sävy ei kirkastunut. Pitääkö noista hommista selvitä vai todetaanko ne kerrassaan mahdottomiksi?
 "Muut ne kaikki katos-ala', minä raukka räystäs-ala'"
Vähäonnisen sanat, kun hänellä ei ole kattoa päänsä päällä. Joko kieli on 1800-luvulta muuttunut tai sitten murre tekee tämän käsittämättömäksi. Katos-ala? Räystäs-ala?
"Olkoon osa kokolla kiekin saamista kaloista, ilman linnun iskemistä, varpusen varustamista"
Tuo tarkoittaa selityksen mukaan ettei pidä pyytää sellaiselta, jolla ei liikaa ole. Kiekki = lokki tai tiira. En silti ymmärrä.

"Sileämpi siiven jälki, kuni vastan lehtevänkin"
Köyhän hiljainen ja hyvä elämä on parempi kuin rikkaiden loistava ja kauas kuuluva. 
  "Äiän tikka puita puipi, ei saa pitkiä pinoja"
Uutterastakaan työstä ei ole apua, jos se on järjetöntä. Loppu ymmärrettävä, mitä tarkoittanee äiän tikka?

Lopuksi sukututkijan näkökulmasta ihan ymmärrettävä sanonta, kun muistaa kaikki vanhuuteen kuolleet eisvanhemmat.

"Tauditta vanha kuolee, tuuletta pölhö kaatuu"

Kuva on jostain Keski-Suomesta, murrealueiden rajoilta.