tiistai 23. syyskuuta 2014

Uusia luetteloita Kanadasta

Kanada voi olla vähän vaikea paikka jäljittää aikoinaan sinne muuttaneita sukulaisia. Siksi kaikki lisätiedot ovat tervetulleita, varsinkin jos ne ovat vapaasti verkossa luettavia. Olen vuosia sitten selannut tarkkaan David Nicholsonin Port Arthurin ja Fort Williamsin sanomalehtien muistokirjoistusten pohjalta laatimia luetteloita. Mukana taisi jo tuolloin olla myös muita lehdissä mainittuja tapahtumia (Social News). Yhtenä iltana päätin katsoa, olisiko luetteloita tullut lisää. Olihan niitä ja samalla ne olivat siirtyneet Thunder Bay Public Libraryn sivuille. Uusimmat ovat viime vuodelta ja niitä on ollut laatimassa isohko työryhmä, ymmärtääkseni kaikki vapaaehtoisia.

Luettelot muistokirjoituksista kattavat vuodet 1900 - 2013. Lisäksi on jonkun verran tietoja 1800-luvun lopusta. Ne ovat tosiaan nimilistoja, joissa on nimen lisäksi mainittu ikä (ei ihan kaikissa), kuolinaika ja -paikka sekä lähde yleensä sivun tarkkuudella. Luettelot ovat pdf-muodossa. Erityisesti vuosien 1900 - 1972 (Fort William) ja 1906 - 1972 (Port Arthur) listat ovat yli tuhatsivuisia opuksia, joiden lataaminen vei hetken. Vanhahko koneeni hiukan nikottelee niitä pyöritellessään ja Etsi-toiminto näyttää jäävän etsimään ikuisesti. Muut luettelot ovat lyhyempiä ja toimivat koneella paremmin.

Siirto Thunder Bayn kirjaston sivustolle on varmaan eduksi luetteloiden verkossa säilymisen kannalta. Olisi hienoa, jos niistä joskus saataisiin hakutietokanta. Kirjasto lupailee antaa sähköpostilla sukututkijoille tietoa kolmeen  kysymykseen. Suuremmat määrät tiedusteluja ohjataan paikallisille ammattisukutukijoille, maksua vastaan tietenkin. Ajattelin testata kyselymahdollisuutta saadakseni sähköisen kopion parista muistokirjoituksesta.  

Port Arthur Citizen's Band, 1906. Lähde: wikimedia

Nuo Social News-otsikon alle kerätyt tiedot voivat myös olla mielenkiintoisia. Niistä toisin puuttuu merkittävä ajanjakso 1953 - 2000. Toivottavasti sekin joskus saadaan mukaan. Tietoa voi löytyä vaikka sukulaisen uudesta kansalaisuudesta, avioliitosta tai lapsista, jopa onnettomuuksista, joihin hän on joutunut. Tietenkin vain luettelona, ei alkuperäisenä tekstinä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti