torstai 9. lokakuuta 2014

Kansainvälistä

Tarinan henkilöiden lapsia voi olla vielä elossa, siksi kerron heistä vain etunimet. Aina tuli 1902 Tampereelle läheisestä maaseutupitäjästä. Hän työskenteli palvelijana, rippikirjat eivät kerro, missä perheessä. Heinäkuussa 1907 hän avioitui. Puoliso oli työmies Josef, rippikirjamerkinnän mukaan kotoisin Galitsiasta. Josefista ei rippikirjasta löydy mitään, tuskinpa hän on evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulunutkaan. Kirja kertoo, että Aina on 1907 ripitetty salavuoteudesta ja antaa Ainalle seuraavan rippikirjajakson sivun. Lapsia ei ole kirjattu.

Olemattomat tietoni Galitsiasta saavat minut ajattelemaan katolista kirkkoa. Oliko Tampereella tuohon aikaan katolinen seurakunta? Asiaa voisi kysäistä nykyisestä seurakunnasta ja samalla tietoja Josefista. Miten lie siellä suhtaudutaan sukututkimukseen? Oletukseni on, että Aina säilytti luterilaisuutensa naimisiinmenon jälkeenkin ja Josef puolestaan pysyi katolisessa uskossaan. Lapset lienee kastettu katolisiksi, koska heitä ei näy Ainan mukana, ei edes sitä, joka ehti syntyä ennen avioliittoa. Josef lienee puhunut suomea, mikään Ainan taustassa ei nimittäin vihjaa muiden kielten taitamiseen.


Reclus, Talonpoikia ja juutalaisia Galitsiasta. Lähde: wikimedia
 
Ainan ja  Josefin liittoa miettiessäni huomasin taas ammottavat aukot sivistyksessäni. Mitä mahtoi galitsialainen työmies tehdä 1900-luvun alun Tampereella? Kuinka tarkka oli tieto galitsialaisuudesta? Oliko hän Itävallan vai kenties Venäjän alamainen? Jälkimmäinen vaihtoehto tuntuisi sopivan paremmin. Mitä hänelle tapahtui 1917, kun Suomi itsenäistyi? Jos hänelle jotain tapahtui, vuosi 1918 oli varmaan kriittinen. Sotasurmat-tietokannasta häntä ei ainakaan löydy, tosin on vaikea etsiä kaikkia mahdollisia kirjoitusasuja. Jos saan kaivetuksi perheestä lisätietoja, jatkan joskus tarinaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti