maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulun lapsi osa 2

Riitta Matintytär syntyi 25.12.1725 Ikaalisten Palomäessä. Henkikirjoista ei oikein selviä, mikä asema isä-Matilla Palomäessä oli. Joka tapauksessa Matti Antinpoika ja hänen vaimonsa Maria Antintytär (Penttilästä) siirtyivät pari vuotta Riitan syntymästä Kallionkielen Hiitelään, jossa Matti epäilemättä oli talollinen. Matti Antinpoika jäi leskeksi 1741 ja avioitui viisi vuotta myöhemmin Kallionkielen Lumian leskiemännän kanssa. Hänestä tuli Lumian isäntä. Hänen poikansa Matti jatkoi Hiitelän talollisena. Riittakin asui vihittyjen luettelon mukaan Hiitelässä, vaikka rippikirja ei häntä tunne. 

Riitta siis avioitui sotilas Yrjö Rödingin kanssa 1749. Lapsia heille syntyi ainakin kuusi. Perhe näkyy parhaiten Höytölässä vuosien 1764 -1769 rippikirjassa. Siitä käy myös ilmi, että Riitta jäi leskeksi 1769. Sotilas Röding ei suinkaan kuollut taistelussa, vaan rintakipuihin todennäköisesti kotonaan. Hän oli vain 41-vuotias. Nuorin lapsista oli tuolloin kolmevuotias, vanhin täytti marraskuussa 18. Hän taisi olla jo töissä Saukolla, vaikka tulikin kirjatuksi rippikirjaan yhdessä kotiväkensä kanssa. 

Voisi olettaa, että Riitta olisi avioitunut nopeasti uudestaan saadakseen apua lastensa elatukseen. Niin ei kuitenkaan käynyt. Hän eli leskenä Höytölässä, kunnes kuoli 50-vuotiaana 1776. Miten hän oikein tuli toimeen? Kuuluiko hänelle jonkinlainen eläketurva sotilasruodun taloista? Saiko hän apua Hiitelästä, jossa veli edelleen oli isäntänä? Emme tiedä. Riitan kuolinsyyksi merkittiin "slag". Jonkinlaisen (sydän)kohtauksen hän varmaan sai. 

Anneli pitää blogin kirjoittelussa joulutaukoa uuden vuoden puolelle. Toivotan kaikille oikein rauhaisaa ja mukavaa joulunaikaa.

Lähde: pixabay
 

perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulun lapsi osa 1

Sain päähäni tarkistaa, onko sukujuurissani  jouluna syntyneitä. Tein yksinkertaisesti haun 24., 25. ja 26. joulukuuta syntyneistä. Jouluaattona syntyneitä oli 11, joulupäivänä 16 ja tapanina oli maailmaan tullut 11 henkilöä. Mahdollisesti jokaiseen porukkaan pitäisi lisätä muutamia, osasta kun on tiedossa vain kastepäivä tai pelkkä syntymävuosi. Niillä en kuitenkaan viitsinyt ruveta kikkailemaan. 

Ikaalisten Tevaniemen Mustalla syntyi 24.12.1784 Marketta Yrjöntytär. Hän oli kymmenpäisen sisarussarjan nuorin. Mustalla hän kasvoi vähitellen aikuiseksi. Ripillepääsymerkintää en hänelle löytänyt vuosilta 1799 - 1802. Marketta lienee siis käynyt rippikoulunsa myöhemmin tai sitten luettelot eivät ole täydellisiä. Ehtoollisellakäyntimerkintöjä ei noilta vuosilta ole kenelläkään. Sen sijaan 1804 Marketta on ollut mukana ehtoollisella, kuten muukin Mustan väki.

Lähde: pixabay

Vuosi 1812 oli Marketalle merkittävä. Hänelle syntyi silloin tytär Maria, johon liittyy parikin poikkeavaa seikkaa. Ensinnäkin hänen kastemerkintäänsä ei löydy Ikaalisten luetteloista. Onko se jäänyt pois vahingossa vai onko tyttö kastettu jossain muualla? Jos karttaa katsoo, mahdollisia olisivat ainakin Parkano ja Kuru. Toisekseen Mariasta käytetään koko ajan patronyymiä Matintytär, vaikka hänet on selvästi merkitty aviottomaksi. Marketan veli ja Mustan isäntä oli kyllä Matti, mutta ei ole todennäköistä, että hänen nimeään olisi Marialle annettu. Olisiko taustalla jokin tragedia? Sulhasen kuolema ennen kihlautumista ja avioliittoa? Kun löytäisi kastemerkinnän. 

Marketta asui Mustalla koko ikänsä. Kun hän 1850 kuoli, merkittiin haudattujen luetteloon hänen olleen entisen talollisen tytär. Rippikirja puhutteli häntä tädiksi, mutta muisti myös qp-merkinnällä. Olisiko Marketta tehnyt tietoisen valinnan ja hankkinut lapsen, mutta ei miestä?

maanantai 14. joulukuuta 2015

Päätös tehtävä: Mikä pilvipalvelu?

On tullut aika tehdä jotakin sukututkimusohjelmarintamalla. Taannoin ongelmasta kirjoitinkin ja syksyn mittaan kiinnostukseni verkon kautta tehtäviin päivityksiin on vain kasvanut. Onhan aika hullua harrastaa jonkinlaista kaksinkertaista kirjanpitoa. Eli kirjata ensin tiedot arkistossa (yms) matkakoneelle paikallisesti ja sitten kotona syöttää ne sukututkimusohjelmaan. Pilvipalvelun valinta ei kuitenkaan ole helpppoa. Olen yrittänyt kahlata läpi palveluntarjoajien verkkosivuja (ylivoimainen urakka) ja erilaisia keskustelupalstoja. Järkevää vertailua en ole löytänyt, ehkä yhtä ruotsinkielistä blogikirjoittajaa lukuunottamatta. Yleensä keskustelu rönsyilee sinne tänne.

Olen saanut nyt aikaan jonkinlaisen testausjärjestyksen. Ensimmäiseksi testaan Geneanet-palvelua, koska siinä näyttäisivät oikeudet aineistoon säilyvän sukututkijalla. Jos se ei tyydytä, katson muita ilmaisia alustoja.  Jos niistä mikään ei vaikuta sopivalta, on siirryttävä maksulliselle puolelle. Seuraavassa tärkeimpiä testauskriteereitä:

  1. Tietojen tulee siirtyä gedcom-tietostona Sukujutut-ohjelman vanhasta versiosta ilman isompia ongelmia. Henkilöitä on tuhansia, joten mikään manuaalinen korjailu ei oikein tule kysymykseen. Tämä on ehkä tärkein kriteeri. 
  2. Omalla koneella pitää olla ohjelma, johon tiedot myös tallentuvat ja joka samalla toimii varmuuskopiona.
  3. Tietojen näkyvyyttä muille pitää voida helposti säätää. Tyyliin kuolleiden tiedot näkyvät kaikille, mutta vain itse voi muuttaa niitä. Elävien tai mahdollisesti elävien tiedot näkyvät vain harvoille valituille. 
  4. Tietysti myös  helppokäyttöisyys, käytettävyys ainakin windows- ja android-laitteilla sekä tulosteet vaikuttavat lopulliseen valintaan.


 Ihan tällaista ei kumminkaan tarvitse tulostaa. Ahnentafel of Sigmund Christoph von Waldburg-Zeil-Trauchburg, wikimedia
 
Toiveissa olisi, että joulunpyhien aikaan pystyisin ainakin tuon Geneanetin testaamaan. Jos lukijoiden joukossa on sen tai muiden alustojen käyttäjiä, kuulisin mielelläni teidän kokemuksistanne, erityisesti juuri noiden kriteerieni suhteen. 


perjantai 11. joulukuuta 2015

Laitonta maakauppaa ja muita sakkoja

Ikaalisten seurakunnan arkistossa on rokotusluetteloita 1800-luvulta. En ulkoa muistanut, mitä tietoja sellaisiin on kirjattu, joten päädyin selaamaan luetteloa. Osoittautui, että luettelon alussa on yli 500 kuvan verran muuta, lähinnä kirkon kirjanpitoon liittyvää. Asiakirjat alkavat tulopuolelta eli sakoista kirkolle kertyneistä maksuista vuodelta 1863. Siitä mennään taaksepäin muistaakseni 1840-luvun alkuun. En tiedä, saiko kirkko kaikista käräjillä tuomituista sakoista osansa. Ainakin seuraavat rikkeet ovat kartuttaneet kirkonkassaa:
  • Sukututkijan kannalta vähän tylsät juopumus ja salavuoteus. Niitä kun tahtoo olla joka sukuhaarassa sen verran, ettei niitä viitsi edes mainita. Ehkä yllättävää oli salavuoteudesta tuomittujen miesten määrä niinkin myöhään kuin 1800-luvun puolivälissä. 
  • Kiroilu. Pitäisi etsiä tuomiokirjoista tarkempaa tietoa, missä esivanhemmat mahdollisesti ovat kiroilleet. Käräjillä tai kirkonmenoissa?
  • Väärien tietojen antaminen henkikirjoituksessa ja luvattomien palvelijoiden pitäminen. Kyse lienee ollut toisen palveluksesta karanneista. 
  • Muuttokirjan esittämättä jättäminen
  • Luvaton kaskeaminen. Mukana oli myös Parkanon, Jämijärven ja Kihniön arkistoa, vaikka ainakin Parkanossa oli jo tuolloin oma kappeliseurakunta. 
  • Luvaton maakauppa. Useimmiten asialla taisivat olla kulkukauppiaat, kenties "laukkuryssät". Nimiä ei yleensä mainittu, toisin kuin muiden kohdalla. Kauppatavarat takavarikoitiin ja myytiin huutokaupalla. Tuotosta seurakunta sai osansa. 


 Lähde: Digitaaliarkisto

Muiden asiakirjojen välissä oli todistuksia, että asianomainen oli suorittanut sakkonsa kärsimällä vankeusrangaistuksen vedellä ja leivällä. Näissäkin tapauksissa kirjattiin seurakunnalle tuleva osa. Kukahan sen maksoi?

Rokotusluettelot eivät tarjonneet mitään yllättävää. Kylä, talo, vanhempien nimet ja rokotetun lapsen nimi kerrottiin. Samoin se, oliko kyseessä tarkastettu vai tarkastamaton tapaus. Jos kirkonkirjoissa on aukkoja, voisi niitä yrittää paikata säilyneistä rokotusluetteloista. Muuten niistä ei juuri uutta irtoa. 

maanantai 7. joulukuuta 2015

Hintulta Otavalle?

Jatkan vielä viimekertaista aihetta. Vihittyjen luettelon mukaan Sipi Sipinpoika oli Jämijärveltä ja Marketta Niilontytär Karviasta. Olettaen, että he nyt olivat tuo Otavan pariskunta. Sipejä tuntuu Ikaalisten laajassa seurakunnassa noina aikoina riittäneen. Katsoin, olisiko Jämijärvellä sopivaa Sipiä, joka siirtyisi sieltä pois suunnilleen 1692. Jämijärven Hintulta sellainen löytyi. Kuva perheestä 1678 juuri ennen kuin Sipi merkittiin henkikirjoihin:


Seuraavana vuonna Sipi oli jo henkikirjassa. Olisi siis voinut syntyä joskus 1660 - 1663, mikä kyllä sopisi yhteen avioitumisen kanssa. Lapsia oli rippikirjamerkintöjen mukaan vuosilla 1696 - 1709, mutta luultavasti ensimmäiset olivat kuolleet pieninä. 


Vanhemman Sipin vävystä oli tullut isäntä muutamaksi vuodeksi. Epäselvää on, oliko Anna (jälkimmäinen) Sipin vai jonkun muun vaimo. Merkinnät ovat hiukan tulkinnanvaraisia myös seuraavissa henkikirjoissa.

Muutaman vuoden päästä veli Martista tuli tilan isäntä. Vuoden 1689 henkikirjassa perhe on kirjattu näin:


Annaa ei ole nyt merkitty Sipille vaimoksi. Hän on mahdollisesti kuollut tai sitten on alun perin ollut jonkun muun puoliso. Seuraavana vuonna tilanne oli sama. 1691 Hintulla ei näkynyt Sipiä, Otavalle sen sijaan oli tullut senniminen lanko. Vuotta liian aikaisin kirkolliseen vihkimiseen nähden. Olisiko asiasta kuitenkin voitu sopia jo silloin? Sipi olisi muuttanut avuksi uudistilalle ja tullut siellä kirjatuksi henkikirjoihin. En nimittäin oikein sopivaa Riittaakaan Hintulta löytänyt, sehän olisi yksinkertaisin vaihtoehto.

Asia ei näytä ratkeavan henkikirjoja selaamalla. Tarvittaisiin perukikirja tai vastaava, josta sukulaisuudet voisi varmistaa. Ehkä siirryn jossain vaiheessa tuomiokirjojen pariin.

Kuvat Digitaaliarkistosta

perjantai 4. joulukuuta 2015

Lanko, mutta ei vaimoa...

Sarjassa "kirjoitanpa blogitekstin omien ajatusten selventämiseksi". Ikaalisten Karvian Otavalle tulee 1691 Sipi Sipinpoika. Hänet merkitään isäntä Heikki Sipinpojan langoksi, mutta vaimoa hänellä ei ole. Myöhemmin hänestä tulee tilan isäntä. Olen tutkinut hänen sukuaan, vaikka se ei varsinaisesti omaa olekaan, vaan jälkipolvien. 

Heikki Sipinpojan vaimo oli Riitta, jonka patronyymi ei ole tiedossa. Otavalla kuolee 1741 itsellinen Riitta Matintytär 90-vuotiaana. Periaatteessa hän voisi olla Heikin leski, Heikki kun henkikirjojen mukaan oli 1709 noin 70-vuotias. Sipi taas solmii 1692 avioliiton Marketta Niilontyttären kanssa. Tämä näkyy rippikirjoissakin, jotka alkavat 1734. Vihittyjen luettelossa Sipin sanotaan olevan Jämijärveltä ja Marketan Karviasta. Melkoinen patronyymien sekamelska. 

En löytänyt pitäjänkartastosta Otavaa, mutta tuo Hormaluoma on rippikirjoissa samalla sivulla. Lähde: Digitaaliarkisto 

Jos näitä sukusuhteita yhtään ymmärrän, voisi Sipi olla Heikin siskon kanssa naimisissa. Tai hän voisi olla Riitan veli. Tai sitten Riitta ja Marketta voisivat olla sisarukset. Mutta kun patronyymit eivät sovi. Muttana on myös Sipin lankous jo ennen hänen avioliittoaan Marketan kanssa. Vaikean tilanteesta tekee ensinnäkin se, että Heikki ja Riitta olivat tulleet Otavalle vasta 1690, ilmeisesti uudisviljelijöinä. Lisäksi Ikaalisista ei ole haudattujen luetteloa vuosilta 1698 - 1730. Tilejä kyllä on, mutta niissä eivät varmasti näy kaikki kuolleet, sen verran niukasti niissä on nimiä. Heikin ja mahdollisesti Riitankin kuolema osuu noihin vuosiin. 

Ainakin kaksi mahdollisuutta tulee mieleen. Sipi ja Riitta ovat sisarukset. Silloin Riitta ei olekaan tuo Matintytär. Tai sitten heillä on eri isä. Toinen vaihtoehto on, että Sipi on ollut jo ennen Otavalle tuloaan naimisissa joko Heikin tai Riitan siskon kanssa. Lanko-nimeä käytettäisiin tämän ensimmäisen avioliiton perusteella. Taidan leikkiä vielä vähän aikaa salapoliisia ja käydä Jämijärven henkikirjoja läpi.


maanantai 30. marraskuuta 2015

Monenlaisia tilikirjoja

Olen aiemminkin (mahdollisesti useamman kerran) kirjoittanut tilikirjoista. Otan nyt tarkasteluun Oriveden seurakunnan tilit, joita olen melko hiljattain selannut. Orivedellä on säilynyt sekä kirkonkassan, kolehtikassojen, lasarettivarojen että vaivaiskassan tilit. Niiden joukossa saattaa olla jotain muutakin. Muistelen nähneeni ainakin vaivaisruotuluettelon ja mahdollisesti penkkijärjestyksen. 

Sukututkijalle suurin anti taitaa olla kirkonkassan tileillä vuosilta 1619 - 1765. Varsinaiset haudattujen luettelot kun alkavat vasta 1695. Aivan alkupäästään tilit ovat melko lyhykäiset ja välistä puuttuukin joitakin vuosia. Hyvällä onnella sieltä voi löytää esivanhemman kuolinvuoden.  Hautapaikasta piti maksaa ja niin tieto kirjautui tileihin. Naisväki esiintyy tileissä usein vain jonkun äitinä tai vaimona. Äiti voi olla myös äitipuoli, henkikirjoista mahdollisesti löytyy varmennus asialle. Ja kuten aiemminkin varoittelin, samassa luettelossa voivat olla myös lahjoitukset ja avioliiton ulkopuolisista suhteista maksetut sakot. 

Kolehtikassojen tileistä voi halutessaan tutkia, miten karttuisa kansan käsi on seurakunnassa ollut. Myös kolehtien käyttötarkoitus näkyy. Varsinaista henkilöhistoriaa niistä ei löydy. Lääninsairaaloiden hyväksi kerättiin rahaa kolehteina, mutta myös häissä ja kastajaisissa. Lasarettivarojen tilit alkavat Orivedellä 1826 ja rahaa on kerätty Hämeenlinnan lääninsairaalan hyväksi. Jossakin Turun lääninsairaalan alueeseen kuuluneessa seurakunnassa muistelen tilejä kirjatun jo 1700-luvun puolella. Hiski on Oriveden osalta aika aukkoinen. Tileistä maininnan häistä voi löytää nopeasti ja sen jälkeen tarkistaa asianomaisesta luettelosta. Siis jos rippikirjasta ei ole apua.  


Vaivaiskassan tilejä on Orivedeltä digitoituna 1800-luvun alkupuolelta. Rahaa kassaan on sinnekin kerätty häissä ja kastajaisissa, mutta myös perunkirjoituksista, lahjoituksina ja osuutena sakoista. Näistä voi siis saada tietoa, jos sitä ei jostain syystä rippikirjassa ole. Tileissä näkyy myös, kenelle rahaa on jaettu. Jos siis joku köyhä leskivaimo katoaa näköpiiristä rippikirjoista, voi vaivaiskassan tileistä yrittää katsoa, missä kylässä hän mahdollisesti asui.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Muutti kyllä, mutta milloin?

"Niin hänhän muutti 1931 Tampereelle?" - "Ei, kyllä hän siirtyi sinne jo 20-luvun puolivälissä." Olen muutaman kerran käynyt tällaisen keskustelun vanhan sukulaisen kanssa, kun olen häneltä kysellyt tietoja suvusta. Henkilö, joka rippi- ja henkikirjojen mukaan asui kotipaikkakunnallaan, onkin muistitiedon mukaan jo vuosia aiemmin karistanut sen pölyt jaloistaan. Ilmeisesti varsinkin 20-luvulla oli mahdollista pysyä kirjoilla entisessä kotikunnassa, vaikka todellisuudessa oli muuttanut sieltä pois. Muutaman paikallislehden vuoden 1931 numeroissa olen sitten nähnyt todella pitkiä muuttaneiden luetteloita. Käytäntöä kai muutettiin silloin.

Maailma muuttui 1900-luvun puolelle tultaessa monin tavoin. Amerikkaan siirtolaisiksi lähteneet merkittiin jonkin aikaa niin kirkonkirjoihin kuin henkikirjoihinkin entisessä koti(seura)kunnassaan. Usein merkinnällä "Amerikassa" ja henkikirjassa irtolaisten joukkoon. Oli myös yhä enemmän väkeä, joka ei suinkaan sitoutunut vuodeksi työpaikkaansa, vaan teki nykytermin mukaisesti pätkätöitä. Heitä oli ainakin metsä- ja rakennustöissä. Osa teki töitä Venäjän puolella ennen Suomen itsenäistymistä. Ei ollut syytä muuttaa kirjojaan minnekään.

Sota-ajan kuva Tampereelta. Lähde: SA-kuva

Yksi esimerkki on ihan lähisuvusta. Tampereen poliisilaitoksen osoitekortit kertovat, että henkilö asui pitkin 20-lukua välillä Tampereella, välillä Pispalassa. Kuitenkin hänet on merkitty vanhempiensa luona asuvana entisen kotikuntansa henkikirjoihin noina vuosina. Seurakunnan tiedot osoittavat, että virallisesti hän muutti Tampereelle vasta 1926. Henkirahaa kannettiin vuoteen 1924. Sitä ei kenestäkään varmaan haluttu maksaa kahteen kertaan. Mutta miten on sen jälkeen, olisiko henkilö voinut tulla kirjatuksi henkikirjoihin kahdesti? Entisessä kotikunnassaan, jossa oli edelleen kirjoilla ja siellä, missä todellisuudessa asui?

maanantai 23. marraskuuta 2015

Savolaistyttö Messukylässä

Eeva Loviisa syntyi juhannuksena 1847 Rautalammilla pitäjänräätäli Paavali Raatikaisen ja hänen vaimonsa Maija Liisa Vesterisen perheeseen. Räätäli lienee ansainnut kohtuullisesti, sillä Eeva Loviisa asui kotona 18-vuotiaaksi asti. Vuoden 1865 lokakuussa hän kuitenkin otti muuttokirjan Tampereelle. Sinne hän ei tosin mennyt, vaan ilmestyi suoraan Messukylään seuraavan vuoden toukokuussa. Näin kertovat sekä rippikirja että muuttaneiden luettelo. 

Mikä sai nuoren naisen suunnittelemaan siirtymistä Rautalammilta Tampereelle? Jos halusi kaupunkiin, olisi sellaisia ollut tarjolla lähempänäkin. En pikaisella tarkastelulla löytänyt perheelle mitään yhteyksiä Tampereelle. Toki sellaisia voi olla, en ole tätä sukua varsinaisesti tutkinut. Eeva Loviisasta tuli myöhemmin esi-isäni äitipuoli. Miksi lähtö Rautalammilta viivästyi lähes puoli vuotta? Tarvitsivatko isä ja veli vielä taloudenhoitajaa, kun  perheen äiti oli kuollut pari vuotta aiemmin. Ja lopuksi miksi Messukylään maalaistaloon piiaksi?

1867 Eeva Loviisa muutti Hallilan kylään piiaksi. Samassa kylässä asui myös renki Petteri Juhonpoika, jonka vaimo kuoli alkuvuodesta 1868. Jo saman vuoden lopulla Petteri vei Eeva Loviisan vihille. Miksi Eeva Loviisa valitsi melkein 20 vuotta vanhemman Petterin, jolla oli takanaan jo kaksi avioliittoa? Lapsiakin oli useampia, tosin heistä vain yksi asui enää Petterin kanssa. Kävikö heille yksinkertaisesti vahinko, Kalle-poika nimittäin syntyi maaliskuussa 1869?

Petteri toimi renkinä eri taloissa ja perhe muutti hänen mukanaan. Elämä ei liene ollut kovin auvoista, omaa rauhaa ja mökkiä ei tainnut olla tarjolla. Lopulta heistä kuitenkin tuli Messukylän Erkkilän Alasen itsellisiä. Mahdollisesti silloin oli jonkinlainen oma asumus käytössä. Jos oikein muistan, oli Alasella maita jossain Kyttälän tai Armonkallion paikkeilla. 

 Lähde: Messukylän kuolleiden luettelo 1809 - 1880, SSHY:n jäsensivut

Perheeseen syntyi neljä lasta, heistä kaksi kuoli pienenä. Eeva Liisan ja Petterin avioliitto kesti kahdeksan vuotta. Tammikuussa 1877 Eeva Liisa kuoli haudattujen luettelon mukaan keuhkotautiin. Voi olla, että hän sairastui tuberkuloosiin, kuten niin monet tuohon aikaan. Kyseessä voi olla myös jokin keuhkokuumeen aiheuttanut infektio. Niin päättyi savolaistytön elämä Messukylässä 29-vuotiaana.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Ikaalisten kauppalaa

Etsin Digitaaliarkistosta Ikaalisten tuomiokunnan aineistoja. Turhaan, niitä ei ole vielä digitoitu. Ylä-Satakuntaa toki on. Mutta hakusanalla "Ikaalisten" tuli esille Maanmittaushallituksen uudistusarkistoon sisältyviä kauppalan alueen vuokra-alueiden järjestämisiä ja talon muodostamisia 1930-, 1940- ja 1950-luvuilta. Yllättävää, muistelin uudistusten pinta-alarajan olleen tuolloin jo aika suuri. En tosin käynyt asiakirjoista pinta-aloja laskemaan.

Kauppalan alueen tiedot kiinnostavat, koska eräillä sukulaisillani on ollut siellä talo 1900-luvun alkuvuosina. He ovat kuitenkin muuttaneet pois jo ennen noiden karttojen laatimista ja arvattavasti myyneet talon. Olen etsinyt tietoa talosta satunnaisesti, kun sopivia lähteitä on tullut esiin. En ole kuitenkaan käynyt läpi lainhuudatusasiakirjoja järjestelmällisesti. Olisi silti mukava tietää talon tarkka sijainti ja myöhempi kohtalo. Entisen kauppalan alueella on vanhoja asumuksia. Ties vaikka sukulaisteni talo olisi vielä pystyssä.

Keturinkatu on edelleen kartalla. Lähde: Digitaaliarkisto

Ei tälläkään kertaa tärpännyt. Mikä oli odotettavissakin, koska minulla on tieto, että sukulaiset ovat siirtyneet Helsinkiin jo 1927. Periaatteessa talo olisi voinut säilyä heidän omistuksessaan vielä myöhemminkin. Tiedot karttojen kohteista ovat aika niukat, mutta ymmärtääkseni kyse on jonkinlaisesta kauppalan laajennusalueesta. Olisiko pikkuinen kauppala ostanut lisämaata maalaiskunnan puolelta ja myynyt sen tonteiksi? Jos sukulaisia on asunut paikkakunnalla, kannattaa asiakirjat tarkistaa. Nimiluettelot ovat yleensä heti ensimmäisessä tai toisessa kuvassa.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Pitäisi, pitäisi...

Ajankohtaiseen aiheeseen liittyen huomasin, etten tiedä poliittisten (tai ideologisten, kuinka vaan) terroritekojen historiasta kovin paljon. Kouluhistoriani olen kyllä opiskellut, mutta siitä ovat lähinnä jääneet mieleen hallitsijoiden murhat. Joita on kyllä riittänyt antiikista nykyaikaan. Keskittyikö valta siis aiemmin hallitsijalle niin, että ajateltiin riittävän, kun hänet toimitetaan pois päiviltä? Vai aiheuttiko tekniikka omat rajoituksensa? Toki aiemminkin kokonaiset sotajoukot terrorisoivat siviiliväestöä. Verkosta ja kirjoista varmasti löytyisi tietoa, jos raskaaseen aiheeseen jaksaisi tarkemmin perehtyä.

Sukututkimusrintamallakin asioita voisi tehdä perusteellisemmin. ArkivDigitalin aineistot olivat viikonlopun vapaasti käytettävissä. Jälkikasvuni sukujuuria menee muutamassa kohdin Ruotsin puolelle, ei tosin suoria esivanhempia, vaan heidän sisaruksiaan. Olisi siis ollut mitä mainioin tilaisuus selvittää sellaista, mikä on aiemmin vastaavissa tilanteissa jäänyt kesken. Arvatkaapa oliko helppo kaivaa näitä mahdollisia aukkoja esille sukututkimusohjelmasta? No, suurimman osan Ruotsiin päätyneista toki muistin. Mutta oli sellaisiakin, joista en muistanut nimeä enkä paikkakuntaa. Yleisillä etunimillä hakemalla sain heistä osan esille, mutta varmasti joku jäi löytymättä. Pitäisi käyttää jotain koodisanaa merkitsemään puuttuvia tietoja, pelkkää puuttuvaa syntymä- tai kuolinpaikkaa kun ohjelma ei osaa hakea. 

Kuvalähde: pixabay

Pitäisi myös aktivoitua somessa. Olen vuosien varrella vaihtanut tietoja monen sellaisen kanssa, jonka silloinen sähköpostiosoite ei enää toimi. Olisi kuitenkin mukava kuulla, olemmeko tahoillamme päässeet eteenpäin. Luultavasti useimmat heistä tavoittaisi Facebookista (jonka kuulemma keski-ikäiset ja sitä vanhemmat ovat vallanneet), jos vain jaksaisi etsiä ja lähetellä kaveripyyntöjä. Olen vain niin kauhean laiska tekemään sellaista. Pitäisi, pitäisi...


perjantai 13. marraskuuta 2015

Nyt turkulaisia rakennuspiirustuksia Digitaaliarkistossa

Taannoin kirjoitin siitä, miten Viipuria tutkivia on hemmoteltu Digitaaliarkiston uutuuksissa. Nyt samat sanat voi sanoa Turusta. Turun maistraatin arkistossa näyttää olevan melkoinen kokoelma piirustuksia, joiden mukaan kaupunkia on rakennettu 1827 palon jälkeen. Turku meni ymmärtääkseni lähes kokonaan uusiksi tuolloin. 

Omia sukulaisia on Turussa asustellut useaan otteeseen. Usein kyseessä on kuitenkin ollut pikavisiitti. Kaupungissa on opiskeltu käsityöläisammatti tai oltu palveluksessa vähän aikaa. Olisi tietysti mukava tietää, millaisessa rakennuksessa nämä esisedät tai -tädit ovat asuneet. Turkuun muuttaneen paikallistaminen on kuitenkin yllättävän hankalaa. Parhaassa tapauksessa henkilön löytää muuttaneiden luettelosta ja sen perusteella rippikirjasta, johon on merkitty kaupunginosa/kortteli ja talon numero. Silloin talon voi löytää myös  maistraatin arkiston piirustuksista. Ehkä minulla on vain ollut huonoa onnea, kun muuttaneiden luetteloista ei ole ollut apua. Joko tutkimaani ei ole niistä löytynyt tai sitten kohde on ollut jokin torppa tai vastaava, jonka etsiminen rippikirjasta ei ole innostanut. 

Oikeastaan ainoat, joiden Turun osoitteen tiedän, ovat Michel ja Britha Vikberg. Heistä olen joskus kirjoittanutkin. He asuivat osoitteessa Luostarikortteli 153 Nylandsbacken vuoteen 1822, jolloin Michel kuoli. Muistaakseni tuon kirjoituksen jälkeen tarkistin, olisiko talo olemassa Luostarinmäellä. Ei tainnut olla. Se on siis ilmeisesti joko palanut tai purettu myöhemmin. Minulle riittää, kun ajattelen Uudenmaankatua kävellessäni, että jossain niillä seuduin esivanhempani ovat asuneet. 

Myös Maanmittaushallituksen uudistusarkiston digitointi on edennyt Turkuun. Sieltä löytyy esimerkiksi tuon palon jälkeistä Turkua esittävä 1837 laadittu kaupunkikartta. En tunne Turkua mitenkään hyvin. En siis tiedä,  minkä verran kartan taloista on jäljellä. 

Kuvalähde: Digitaaliarkisto

maanantai 9. marraskuuta 2015

Simosta ja Mariasta vielä uudestaan

Runsas vuosi takaperin kirjoittelin Simosta, joka oli esi-isäni Längelmäellä. Hänestä olen löytänyt vain pieniä tarkennuksia. Kun yhdistelin rippikirjojen ja henkikirjojen tiedot, tulin siihen tulokseen, ettei Simo ollut rakuuna missään vaiheessa. Jo sotilasnimen täydellinen puuttuminen vihjaa tähän. Lisäksi henkikirjoissa hänet on merkitty rengiksi. Jostain syystä hänet on rippikirjassa kirjattu heti rakuunaperheen perään. 

Simon vaiheita seurasin taaksepäin vuoteen 1746, jolloin hän ilmestyi rengiksi Länkipohjan Laurilaan. Jos hän on syntynyt 1729, kuten rippikirja väittää, on Laurilassa todennäköisesti ensimmäinen merkintä hänestä ylipäätään. Mahdollista kastemerkintää lukuunottamatta. Längelmäellä lapset merkittiin rippikirjaan ilmeisesti vasta ripillepääsyn jälkeen. Mikä ei kyllä yhtään helpota tutkimista. Lastenkirjoja siellä ei näyttäisi pidetyn tai ainakaan ne eivät ole säilyneet. Toistaiseksi umpikuja. Pitää katsoa, löytyisikö tuomiokirjoista jotakin. 

Vaimo Marian kohdalla pääsin sentään yhden sukupolven taaksepäin. Hänen vanhempansa olivat Yrjö Juhonpoika ja Anna Juhontytär Länkipohjan Ala-Kauppilasta. Tässäkin kohdassa jälki uhkaa häipyä. Annasta ei ole kirkonkirjoissa kerrottu yhtään mitään lisätietoa. Yrjö ilmeisesti oli Ala-Kauppilan isännän Erkki Juhonpojan veli. Oliko heillä yhteys Kauppilan aiempaan isäntään Juho Juhonpoikaan ja jos oli, niin millainen?

Olisi kovin houkuttelevaa ajatella, että kyseessä olivat isä ja pojat. Eräs tuomiokirjamerkintä puhuu kuitenkin Erkin kohdalla sisaruksen lapsesta (syskonsbarn). Toistaiseksi en ole sellaista palapeliä saanut koottua, jossa kaikki palaset olisivat sievästi kohdallaan. Vielä en kuitenkaan aio Simoa ja Mariaa hylätä historian hämärään.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Reikäkortteja

Perjantaisin aina tarkistan, mitä arkistolaitos on viikon sisällä digitoinut. Tällä kerralla huomioni kiinnittyi Kansaneläkelaitoksen henkilökortit -arkistoon, jota mielestäni ei ole aiemmin kuvattu. Kyse näyttää olevan  ennen vuotta 1884 syntyneiden henkilöiden hakemistokorteista. Mitä tietoa korteilla sitten on? No ne näyttävät tällaisilta: 


Valitsin kortin ihan umpimähkään. Kun Kansaneläkelaitoksesta on kyse, täytyy korttien liittyä joko kansaneläkkeeseen tai sairausvakuutukseen. Kansaneläkettä kai alettiin maksaa sodan jälkeen. Sairausvakuutuslaki tuli voimaan 60-luvulla. Reikäkortti taas tarkoittaa sitä, että tiedot on syötetty tietokoneelle. Vai olisiko Kansaneläkelaitoksessa käytetty korttitallenusta jo ennen tietokoneaikaa? En tiedä, milloin laitos sai ensimmäisen tietokoneensa, mutta veikkaan 1960-luvun loppua. Reikäkortteja käytettiin vielä 70-luvun alussa, mutta tuskin kovin pitkään.

Kortille on siis kirjattu henkilön nimi, syntymäaika, numero ja kuntatieto. Ymmärtääkseni siihen on rei'itetty täsmälleen samat tiedot. Siinä ei näyttäisi olevan henkilötunnusta (sosiaaliturvatunnusta), mikä voisi ajoittaa kortin 60-luvulle. Arkisto on tietojenkäsittelyn historian kannalta mielenkiintoinen. Tosin seuraavia tallenteita voi olla jo vaikeampi digitoida. Hämärä muistikuvani kertoo reikänauhoista ja magneettinauhoista. 

Voisiko sukututkija hyödyntää arkistoa jollakin tavalla? Tuskinpa. Kortit ovat aakkosjärjestyksessä, joten etsimänsä henkilön pystyy kohtuullisessa ajassa haarukoimaan esiin. Kortista saisi hänen syntymäaikansa ja kenties kotikuntansakin selville. Ennen vuotta 1884 syntyneen syntymäajan saa kuitenkn useimmissa tapauksissa jostain muualta helpommin. Kortteja tuskin on tehty kuolleille, joten voisi olettaa henkilöiden olleen elossa 60-luvulla. Jos nuo kuntakoodit jostakin löytyvät, voisi kyseisen seurakunnan hautausmaalta yrittää etsiä sukulaisensa hautakiven. Olettaen, ettei kuolinaika ja -paikka ole tiedossa entuudestaan.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Ihan tavallinen Salminen

Evert Jaakko Isakinpoika syntyi Hämeenkyrössä 1853, hänen isänsä oli sieltä kotoisin. Evert oli isoäitini serkku, tosin tätä paljon vanhempi. Perheensä mukana hän muutti jo seuraavana vuonna Suoniemen Kuljuun. Isä työskenteli renkinä eri taloissa. Jossain vaiheessa hän oli myös Siuron sahalla töissä. Perheen asuinpaikka vaihtui usein talosta ja torpasta toiseen. Ilmeisesti perhe kuitenkin tuli jollakin tavalla toimeen, koska Evert lähti maailmalle vasta 17-vuotiaana. 

 Siuronkoski oli Evertille tuttu paikka. Silta tosin on 1900-luvun puolelta. Lähde: wikimedia


Seurasi vaihe, jolloin Evert kierteli renkinä eri taloissa Pirkkalassa, Hämeenkyrössä, Mouhijärvellä ja uudestaan Pirkkalassa, jonne hän tuli 1879. Ollessaan renkinä Pirkkalan Hyhkyn Mattilassa hän avioitui Matilda Kristerintyttären kanssa. (En oikein tiedä, millä nimellä Kristeriä on aikanaan kutsuttu, kenties Ristoksi? Vai onko se vasta uudempi nimimuoto?) Matilda oli kotoisin Ylöjärveltä. Lapsia alkoi tietysti syntyä. Kaikkiaan pariskunnalla oli yhdeksän lasta, joista neljä kuoli pienenä. Evert ja Matilda eivät ole saaneet osakseen mitään huomautuksia rippikirjaan, siinäkin suhteessa siis hyvin tavallista väkeä. 

Hyhkyyn kerran tultuaan Evert myös siellä pysyi. Hän oli ensin renkinä, mutta muuttui pian työmieheksi. Hän sai 1890 alkavassa rippikirjassa sukunimen Salminen. Ei kovin persoonallista, Salmisia näyttää olleen jo Hyhkyssä henkikirjan mukaan toistakymmentä. Perheen mäkitupa oli Mattilan talon vuokramaalla. Tuosta 1915 henkikirjasta näkyy, että  Evertin ja Tildan lapsista vanhin oli muuttanut kotoa pois ja yksi tytär oli lähtenyt Amerikkaan. Muut lapset asuivat vielä vanhempiensa luona. Henkikirja onkin sitten viimeinen lähde, mikä perheestä on käytettävissä. 

Hyhky on nykyisin Tamperetta. Se on suunnilleen Pispalan ja Epilän välissä. Tuohon aikaan se lienee ollut jonkinmoista Pispalan jatketta. Ainakin mäkitupalaisia oli paljon. Mahdollisesti Evert kävi töissä jollakin tehtaalla, niitä oli silloin Pispalassa useita. Saattoi hän olla Mattilan muonarenkikin. Evert ja Tilda tuskin ehtivät muuttua tamperelaisiksi. Hyhky liitettiin kaupunkiin 1930-luvun loppuvuosina.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Varpuisen toinen vaimo

Taannoin kirjoitin Suoniemen Pakkalan rakuuna Tuomas Sparfista. Kun hänen vaimonsa Kaisa Mikontytär kuoli 1842, avioitui Tuomas vielä samana vuonna uudelleen. Uusi puoliso oli Elisabet (Liisa) Kallentytär Boll. Hänet on rippikirjassa merkitty Pälkäneellä syntyneeksi. Tiedossa on vain synnyinvuosi 1791, jos sekään nyt on oikea. Boll kuulostaa sotilasnimeltä ja Hiski auttaa löytämään Liisan Mouhijärveltä

Rippikirjojen ja kolmen säilyneen muuttokirjan avulla hänen kulkuaan Mouhijärven, Pirkkalan ja Suoniemen välillä pystyy kohtuullisen hyvin seuraamaan. Hän avioitui Mouhijärvellä 1821 sotilas Tuomas Bollin kanssa, joka sittemmin 1832 merkittiin Ekipaasiin siirtyneeksi ja pian tämän jälkeen Liisasta tuli leski. Mutta mistä Liisa tuli Suoniemelle? Varhaisin muuttokirja kertoo reserviläisentytär Liisa Kallentytär Åhlin muuttaneen 1810 Suoniemen Kauniaisista Mouhijärvelle. Kauniaisiin hän olisi tullut 1803 Pälkäneeltä. Rippikirja kuitenkin antaa aavistaa, että jo 1800 syntynyt sisko Anna olisi tullut maailmaan Suoniemellä, mikä pitääkin paikkansa. 

Tämän jälkeen alkaa Liisan jäljittämisessä tulla hankaluuksia. Jälki päättyy Pälkäneen rippikirjan sivulle. Karkkuun (Suoniemi oli Karkun kappeliseurakunta) muuttaneiden Kalle Simonpojan ja Anna Juhontyttären aiempia vaiheita näyttää olevan mahdoton selvittää. Ja miksi Liisan patronyymi on tuossa Juhontytär? Todennäköisesti se on merkintävirhe. Mahdollista myös on, että hän olikin Annan aiemmasta avioliitosta, varsinkin kun seuraava lapsi syntyi vasta 1798 Pälkäneellä. Hiski ei löydä Liisalle syntymäpaikkaa. 


Liisan alkuperä jää siis avoimeksi.  Varpuisessa hän eleli, kunnes 1855 kuoli.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Esiäitini Beata

Minulla taitaa olla useampiakin Beata-nimisiä esiäitejä. Tällä kertaa kerron lyhyesti Oriveden Koivuniemestä kotoisin olleesta Beata Erkintyttärestä. Hänen kotitilaansa sanottiin Mikkolaksi. Beata syntyi heinäkuussa 1803 vanhempiensa kolmantena lapsena. Hän lienee viettänyt suhteellisen turvattua elämää maatalossa. Isä Erkki Kaaponpoika tosin kuoli Beatan ollessa 18-vuotias. Äiti Sofia Heikintytär eli vielä pitkään.  Marraskuussa 1825 Beata vihittiin Oriveden Kontin Heikki Kustaa Juhonpojan kanssa. Vihittäessä Beata käytti morsiuskruunua (tai muuta vastaavaa juhla-asua). Tytär Maria Kustaava oli kuitenkin todennäköisesti tuolloin jo saanut alkunsa, koska syntyi toukokuussa 1826.

Heikki ja Beata saivat toisen lapsensa syyskuussa 1828. Tämä sai nimen Kristiina Loviisa. Kristiina kuoli yhdeksän kuukauden ikäisenä. Samana vuonna, lokakuussa 1829, kuoli myös äiti Beata. Kuolinsyy oli ajalle tyypillinen, nimittäin keuhkotauti. Mistään ei käy ilmi, kuinka pitkään hän sitä sairasti. Emme tiedä, oliko kyseessä pitempikestoinen tuberkuloosi vai nopeasti tappanut keuhkokuume. Heikki oli toista vuotta leskenä ennen kuin avioitui uudestaan.

Kuu on tänään lähes täysi. Varmaan Beatakin sellaista joskus ihaili. Lähde: pixabay

Kovin on siis tuttu Beatan tarina. Paljon ei siitä poikkea Maria Kustaavankaan kohtalo, vaikka hän eli hiukan pidemmän elämän kuin äitinsä. Hän ehti saada kolme lasta.  Beata on nimenä kiehtonut minua pitkään. Se on äänneasultaan kaunis. Tosin rohkenen epäillä, ettei Beatan ympäristö Orivedellä saanut pehmeätä b-kirjainta aikaiseksi. Ehkä häntä kutsuttiin Pietaksi. Valitettavasti ie-kirjainyhdistelmä tahtoo noilla seuduilla muuttua ia- tai iä-muotoon. En tosin ole Oriveden murteen asiantuntija. Hm, Peata tai varsinkaan Piata ei kuulosta yhtä kauniilta.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Harrastus koukuttaa

Sukututkimusta tekisin vaikka kuinka pitkään. Olen varmasti kehittänyt tähän harrastukseen jonkinasteisen riippuvuuden. Huomaan sen, kun jonkun uuden lähteen ääreltä on pakko poistua. En silti usko, että riippuvuuteni on kovin vakavaa. Minulla on muitakin harrastuksia eikä sosiaalinen elämäni ole mitenkään kuihtunut. Mitenkähän ennen oli? Oliko tavallisilla ihmisillä harrastuksia, joista oli vaikea irrottautua?

Eihän kansanihmisillä varsinaisesti ollut aikaa harrastaa, arjen työt veivät melkein kaiken ajan. Omista sukulaisista tiedän, että he harrastivat silti käsitöitä ja lukemista. Käsitöiden tekoa kai pidettiin suhteellisen hyväksyttynä ja osin pakollisena puuhana. Mutta kyllä nämä ihmiset olivat nimenomaan harrastuneita, monet kauniit tuotteet ovat vieläkin ilonamme. Vähemmälläkin koristelulla olisi toki arjessa pärjätty. Luultavasti heitäkin harmitti, kun pöytäliinan merkkaus tai puuesineen koristelu piti lopettaa jonkin valttämättöman askareen takia.

Tässä on vasta harjoiteltu ja harjoitus teki mestarin.
 
Lukeminen ja kirjoittelu olivat arvoasteikolla alempana. "Pilaat silmäsi, kun aina istut nenä kiinni kirjassa". Lukuharrastuksesta voidaan kai puhua vasta 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Perukirjoissa on maaseudulla sitä ennen mainittu lähinnä uskonnollista kirjallisuutta. Kirjastojen syntyminen ja julkaisujen määrän kasvu toivat lukuharrastuksen tavallisen kansan pariin. Hyödytöntähän sellainen oli, mutta varmasti koukuttavaa. 

Kansanihmiset myös kirjoittelivat. Tekivät merkintöjä almanakan syrjään, kirjasivat päiväkirjaan tapahtumia tai laativat laajempia kertomuksia.  Jossain määrin heidän tuotoksiaan on julkaistukin. Aleksis Kivi, F.E. Sillanpää ja Pentti Haanpää nousivat kirjailijoiksi. Arvostus omana aikana ja omalla paikkakunnalla vaihteli. Kirjailijat elättivät itsensä kirjoittamalla, muutkin kirjoitustaitoiset saattoivat hankkia lisätuloja, mikä kai lisäsi arvostusta. Kirjoittamisen pakko tuli kuitenkin ihmisestä itsestään.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Herjattiin sitä ennenkin

En kauheasti seuraa verkkokeskusteluja, en ainakaan sellaisia, joissa aihe on kovin tunteita herättävä. Siitä huolimatta silmiin osuu toisinaan melkoisia riman alituksia. Suoranaista haukkumista ja nimittelyä. En silti usko, että suomalaiset olisivat tässä suhteessa kovin paljon muuttuneet huonompaan  suuntaan. Tekniikan kehitys vain tarjoaa mahdollisuuden työntää törkeydet kaikkien nähtäville. Harvempi viitsi ostaa postimerkkiä ja lähettää haukkumakirjettä jollekin, jonka toimintaan oli tyytymätön. Sitäkin toki tapahtui. Nyt tekstinsä saa someen ihan ilmaiseksi.

Sukuuni kuuluneet ovat kyllä olleet käräjillä vastaamassa nimittelyistään. Aika suosittua tuntui olleen toisen nimittely koiraksi. Ainakin yksi esi-isäni oli tällaisesta syytettynä. Ja poiminnat Oriveden tuomiokirjoista löytävät peräti 16 (jos oikein laskin) tapausta, jossa toista on haukuttu tai väitetty haukutun koiraksi. Täsmennyksiäkin löytyi: verikoira, musta koira, nälkäinen koira ja saksalainen koira. Suosittua oli myös käyttää sanaa "hundsvott". Nyt vasta tajusin, että meidän hunsvottimme liittyy ruotsin koira-sanaan. Suhteemme koiraan on tainnut muuttua. Kun niitä nykyisin pidetään melkein perheenjäseninä, harvalla kai tulisi mieleen haukkua toista koiraksi. Aiemmin eläimen arvostus lienee ollut heikompi. 

Jätän tästä pois nykyisinkin käytössä olevat loukkaavat ilmaisut. Niissä ei ole mitään uutta, mitä nyt v-alkuista sanaa oli lisämääreillä väritetty. Orivedellä on kiukun kohdetta nimitelty myös kelmiksi, nartuksi, pyöveliksi, murhamieheksi, nylkyriksi, maanpetturiksi (edellisestä kuninkaasta), varkaaksi, kanaljaksi, kaljatynnyrintapiksi ja konnaksi. Ymmärtämättä jäi, mitä ilmaukset "skråfoss" ja "du är wärre än en oruocko" tarkoittivat. Linnunpelätin ja ruokoton?


Kuvalähde: pixabay

perjantai 16. lokakuuta 2015

Luettelo kateissa Keuruulla

Esiäitini Maria Yrjöntytär muutti toisen puolisonsa Tuomas Tuomaanpojan kanssa Orivedeltä Keuruulle 1790-luvun lopussa. Muutto sattui  aikaan, jolta puuttuvat syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden luettelot. Hiskin mukaan pappilan palossa 1809 tuhoutui osa arkistosta. Rippikirjoissa he sentään näkyvät Tiusalan Harjulassa, tosin vain muutamalla ehtoollismerkinnällä. Äkkiseltään voisi ajatella, että he muuttivat taas, koska kuoleman ajankohtaakaan ei ole kirjattu.

Hiskiin heidän kuolemansa kuitenkin on merkitty. Tuomas on sen mukaan haudattu 1802 ja Maria 1803. Molemmat tiedot perustuvat perunkirjoituksesta suoritettuun maksuun. Muistelen vielä viime vuosisadan perukirjoissa nähneeni vaivaisprosentin tai tekstin "köyhille". Siispä tarkistamaan vaivaiskassan tilejä, jotka onneksi on digitoitu. Niistä ei kuitenkaan ole apua. Maksuja on peritty tai kolehtia kerätty häissä, kihlajaisissa ja kastajaisissa. 1803 mainitaan myös hautajaiset ja lahjoitukset. Mutta perunkirjoituksia ei.

Olisivatko maksut menneet kirkonkassaan? Ei tärppää sieltäkään. Maksuja on peritty hautauksista, mutta yksilöimättöminä, sakkoina, kotivihkimisistä ja saatu lahjoituksina. Perukirjoja ei taaskaan mainita. Jotta tieto on saatu Hiskiin ja sitä ennen todennäköisesti mustiin kirjoihin, on sen kuitenkin täytynyt olla vähintään mikrofilmatussa asiakirjassa tai sitten jonkun erikseen laatimassa luettelossa. En usko, että tuomiokirjoja tai edes seurakunnan arkistoa on käyty läpi kovin laajasti.  Haku Astiasta kyllä kertoo, että joitakin tilejä seurakunnasta on ainakin digitoimatta, kenties myös mikrofilmaamatta.

Sisäkuva Keuruun vanhasta kirkosta. Lähde: wikimedia

Onko tässä nyt jotain, jota en huomaa? Ehkä luettelo jossain erikoisemmassa paikassa, kuten rippikirjojen lopussa. Niitäkin olen yrittänyt tarkistaa, toistaiseksi turhaan. Keuruun käräjäkunnan perukirjoja näyttää kyllä olevan Jyväskylän maakunta-arkistossa, ehkä on joskus suunnattava sinne.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Vappu lähti Venäjälle

Arvelin Hiskin ja alkuperäisten kirkonkirjojen perusteella, että Oriveden Paavolan eli Ruikan Knut Tuomaanpojan vaimo oli kuollut 1693. Pari vuotta myöhemmin hän avioitui Anna Juhontyttären kanssa. Knut kuitenkin kuoli jo saman vuoden (1695) lopussa. Tytär Vappu syntyi seuraavan vuoden keväällä. Anna oli muutaman vuoden leskenä ennen kuin uudenvuodenpäivänä 1699 avioitui Hörtsänän Yrjö Eskonpojan kanssa. Samana vuonna heille syntyi Juho-niminen poika. Ehkä lapset kuolivat pieninä.

Noin arvelin asioiden menneen. Tiedot olivat kuitenkin niin niukat, että olin varautunut jättämään Knutin toisen (?) avioliiton kokonaan pois, semminkin kun oma esi-isäni syntyi hänen edellisestä liitostaan. Sitten tein haun Oriveden tuomiokirjapoimintoihin. Sen maininta vahvisti arveluni ja pystyin tuomiokirjasta toteamaan päättelyni oikeaksi. Ruikka on tosin siinä vaihtunut Raukoksi ja Lauri Knutinpoika kertaalleen pojakseen Juhoksi, mutta muuten kaikki täsmää. Oikeutta käytiin Vapun perintöosuudesta, jota veli Juho vaati haltuunsa. Mielenkiintoisinta oli kuitenkin, että tekstissä sanottiin Vapun edellisen sodan (isovihan) aikana avioituneen Venäjälle ja kääntyneen ortodoksiseen uskoon. 


Olen toki monesta lähteestä lukenut, että venäläiset veivät suomalaisia vankeina ja orjiksi Venäjälle. Mutta että avioliitto? Kun tuomiokirja on kirjoitettu 1736, olisi siinä varmasti kerrottu, mikäli Vappu olisi viety väkisin. Isovihan aikaa on tutkittu ja varmaan jossain kirjassa silloin solmituista avioliitoistakin olisi jotain. Verkkolähteistä en löytänyt mitään asiaan liittyvää. Oriveden vihittyjen luetteloon on kirjattu avioliittoja koko miehityksen ajan. Yhtään venäläisen kanssa solmittua liittoa en huomannut. Ehkä Vappu onkin ensin kääntynyt ortodoksiksi ja vihitty vasta sen jälkeen. 

En edes kuvittele saavani selville mitään Vapun myöhemmistä vaiheista. Olipahan vain mielenkiintoista löytää Venäjälle kulkeutunut esitäti.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Joulupukkia odotellessa eli Digitaaliarkiston uutuuksia

Yleensä tarkistan perjantaisin arkistolaitoksen sivuilta viikon aikana digitoidut asiakirjat. Tunnelma on hiukan niinkuin pikkulapsella joululahjoja avatessa. Sattuisiko sieltä löytymään jotain minua todella kiinnostavaa? Ihan viime aikoina ei ole sattunut, mutta toivossa on hyvä elää. 

Kateeksi käy niitä, joilla on viipurilaisia sukujuuria. Hiljattain on digitoitu hurja määrä rakennuspiirustuksia Viipurin maistraatin arkistosta. Työ on ilmeisesti edelleen kesken. Jos sukulaisia on asunut Viipurissa ennen sotia, näyttää olevan hyvät mahdollisuudet löytää sen talon piirustukset, jossa he ovat asuneet.

Kiesinkadun talo. Lähde: Digitaaliarkisto
 
Mitenkähän on Tampereen laita? Digitaaliarkistossa ei näyttäisi olevan mitään vastaavaa. Voisin kuvitella, että kaupunginarkistosta löytyisi jotakin. Kokoelmaluettelo vuodelta 2013 on kovin pitkä eikä sisällä hakumahdollisuutta. Erinäisten asunto-osakeyhtiöiden (ilmeisesti purettujen talojen) papereita siellä kyllä on, ehkä niiden joukossa on myös piirustuksia. Tai sitten ovat vain asukasluetteloita. Maistraatin arkisto näyttää käsittävän 216 hyllymetriä aineistoa. Pitäisi tietää aika tarkasti, mitä siitä tilaa. Voisin kokeilla tilata aineistoa Armonkallion Helenankadun kiinteistöstä, jossa esi-isäni asui vuokralla. Hyvällä tuurilla siitä voisi olla piirustukset. Kyttälän ja Juhannuskylän numerotorpista sellaisia ei laadittu.

Mutta palataanpa Digitaaliarkiston uutuuksiin. Eniten minua ovat nyt kiinnostaneet Kauppa- ja teollisuushallituksen arkiston luettelot elinkeinonharjoittajista ja teollisuuslaitoksia koskevat ilmoitukset. Teollisuuslaitos on tuossa vaiheessa, siis 1800-luvun lopussa ja seuraavan vuosisadan alussa, voinut tarkoittaa vaikka myllyä tai jopa nahkurin verstasta. Turun ja Porin läänistä ei ilmeisesti ole vielä digitoitu elinkeinonharjoittajia ja käsityöläisiä, teollisuuslaitoksia sen sijaan löytyy joiltakin vuosilta. Yksittäisen pitäjän löytäminen on suhteellisen haastavaa, johtuneeko heikosti järjestetyistä asiakirjoista vai puuttuvista ilmoituksista. Mouhijärven Villakehruutehtaan ilmoitukset löysin vuosilta 1896 ja 1897.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Makaronivelliä ja karjalanpiirakoita

Ihan kaikki pakolaiset eivät ole ihastuneet suomalaiseen (tai ainakaan oululaiseen) kouluruokaan. Syitä on sen verran pohdittu jo julkisuudessa, ettei niistä tässä enempää. Mitähän mahtaisivat nykynuoret - niin suomalaiset kuin irakilaisetkin - tuumata, jos heidän eteensä tuotaisiin 50-luvun kouluruokaa? Makaronivelliä, makkarasoppaa... Hernekeitto taitaisi olla samaa kuin nykypäivänä. Muuten liikuttiin keitto- ja vellilinjalla ihan koulukeittolan varustelun takia. Vihannekset eivät vielä kuuluneet ruokavalioon. Makkarakeitto sisälsi vain perunoita ja halvinta lenkkimakkaraa.

Emme me olleet kotonakaan tottuneet mihinkään gourmet-aterioihin (sanaa ei edes tunnettu tuon ajan maaseudulla). Läskisoosia tai silakkaa tuli aika usein pöytään. Jos saatiin paistettua ryynimakkaraa, oli meidän lasten mielestä pieni herkkuhetki. Lihapullat olivat varsinaista juhlaruokaa. Kyllä kai järvikalojakin joskus syötiin, mutta harvemmin. Kalastusta taidettiin harjoittaa vain kutuaikaan. Keitoista muistan kaalikeiton, hernekeiton ja klimppisopan. Nälissään ei tarvinnut olla, jotain suuhunpantavaa oli tarjolla. Aterioiden tarkoitus oli tehdä kylläiseksi ja antaa energiaa raskaaseen työhön. 

Edellisellä vuosikymmenellä satakuntalainen ruokakulttuuri oli kohdannut karjalaisen, kun evakot asettuivat asumaan kyliin. Oli siinä paikkakuntalaisilla ihmettelemistä, kun karjalaisemännät leipoivat piirakoitaan. Vierailut siirtolaisperheissä tutustuttivat meidät lapsetkin niihin. Erityisesti on mieleeni jäänyt herkullinen rahkapiirakka, jota Karjalasta tullut naapurintäti usein teki, kun oli kutsunut vieraita. Kotona ei oikein sen kehumisesta tykätty, sen verran epäluuloja heimojen välillä oli. Vielä 50-luvulla satakuntalaiset pysyttelivät omissa perinteisissä ruuissaan. Vasta seuraava sukupolvi otti vaikutteet vastaan.

Mämmi kuului satakuntalaiseen perinteeseen. Lähde: "Mämmi". Licensed under CC BY-SA 3.0 via Commons - https://commons.wikimedia.org/wiki/File:M%C3%A4mmi.jpg#/media/File:M%C3%A4mmi.jpg

perjantai 2. lokakuuta 2015

Sukututkijan ergonomiaa

Hiljattain jouduin seuraavaan tilanteeseen eräässä arkistossa: mikrokortinlukulaite aseteltuna tietokonepöydälle ja sinänsä ihan hyvä työtuoli. Paitsi, ettei tuoli sopinut pöydän syvennykseen eikä lukulaitetta uskaltanut siirtää pöydän reunaosalle, joka vaikutti olevan enemmänkin näppäimistöä varten. Jotenkin siinä muutaman tunnin sinnittelin, onneksi tutkittavaa ei ollut kovin paljon. Paikat olivat kyllä jumissa jälkeenpäin.

Arkistolaitoksen tutkijainsaleissa - ainakin niissä, missä olen käynyt - ergonomia on kohtuullisen hyvin otettu huomioon. Työtuolia pystyy yleensä säätämään ja pöydillä on kylliksi tilaa asiakirjoille. Hiukan heikompi tilanne voi olla tietokoneiden ja lukulaitteiden luona. Oma läppäri ei aina oikein sovi niin, että sillä voisi tehdä muistiinpanoja saamatta niskojaan kipeiksi. Sama pätee kirjastojen vastaaviin laitteisiin.

Jos tekee tutkimusta vieraalla paikkakunnalla, joutuu tavallisesti majoittumaan jonnekin. Usein haluaisi illalla joko valmistautua seuraavaan päivään arkistossa tai käydä läpi kuluneen päivän löytöjä. Majapaikkojen pöytien ja tuolien tilanne vaihtelee aika tavalla. Ymmärrän vaatimattoman tason, jos majoitun halvalla. Sen sijaan ihmettelen tavallisia hotellihuoneita. Miten työmatkalaiset oikein tekevät niissä hommiaan? Kunnon työpistettä ei tahdo löytyä. 

Nyt te tietysti luulette, että minulla on kotona  sähköinen säädettävä pöytä ja huipputyötuoli. Ei ole, ihan tavallisia ne ovat. Kuitenkin aikojen kuluessa jotenkin valikoituneet omien mittojeni mukaisiksi.


Tällainenkin kelpaisi, kun pöydän korkeus olisi oikea. Lähde: pixabay 

maanantai 28. syyskuuta 2015

Onko tietoa?

Aloitan tämän positiivisella esimerkillä. Halusin löytää tietoa erään pitäjänsuutarin ottamisesta toimeensa. Kävin läpi digitoidut pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat. Turhaan. Päiväysten perusteella vaikutti, että kaikki eivät olleet säilyneet. Sain jostakin vinkin, että lääninhallituksen arkistot kannattaisi tarkistaa. Vakasta löysinkin muutaman mahdollisen asiakirjan. Siispä paikalliseen maakunta-arkistoon niitä tilaamaan. Ne olivat kuitenkin pettymys. Kysyin arkiston päivystäjältä, tietäisikö tämä, mistä asiakirjoista vielä kannattaisi etsiä. Hän käyttikin pitkään aikaa koneellaan. Oletan, että arkistojen henkilökunnalla on käytettävissään Vakkaa tarkemmat kuvaukset asiakirjoista? No, ei hänkään löytänyt pitäjänkäsityöläisistä mitään sellaista, mitä en olisi jo tarkistanut. Minulle jäi kuitenkin hyvä mieli siitä, että hän oli yrittänyt paneutua ongelmaani.

Usein joudun lähestymään arkistoja sähköpostilla. Kun matkustaa satoja kilometreja arkistopaikkakunnalle, ei "turhien" asiakirjojen selaamiseen haluaisi käyttää kohtuuttomasti aikaa. Yleensä saamani vastaus sisältää kehotuksen katsoa Vakasta ja Portista sekä tarvittaessa tilata tiedot heidän maksullisesta palvelustaan. Kiitos vain, en minä nyt ihan avuton ole noiden palvelujen käytössä. Ja kyllä, haluan tutkia ihan itse, mutta pienet vinkit siitä, mistä lähteistä tietoa kannattaisi etsiä, voisivat joskus olla tarpeen.
 
En tiedä, onko kyse puuttuvasta kyvystä vai halusta. Toisin sanoen, eikö arkistolaisilla ole sen enempää tietoa arkistomateriaaleista kuin meillä tavallisen  tumpeloilla harrastelijoillakaan. Vai eikö heillä ole aikaa tai viitseliäisyyttä katsoa. Sinnikkyys paikalla voi joskus tuottaa vinkin. Sähköpostiin on niin kovin helppo vastata kehotuksella katsoa Vakasta. Tasapuolisuuden nimissä lienee todettava, että olen muuten yleensä saanut hyvää palvelua arkistoissa.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Sopeutumista ja joustoa

Jatkan vielä hiukan viimekertaiseen liittyvän aiheen parissa. Tämän tekstin jälkeen aion taas palata turvallisesti sukututkimukseen. Mutta tänään siis sopeutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Kenen tulee joustaa ja millä tavoin? Varmasti sekä suomalaisen väestön että tänne tulevien. Pari käytännön esimerkkiä, minulla kun on taipumus suhtautua suuriinkin kysymyksiin aika käytännönläheisesti. 

Koululaitos joustaa ja on pitkään joustanut monella tavoin, myös kantasuomalaisten kohdalla. Lestadiolaisten ei tarvitse osallistua tanssinopetukseen, jehovantodistajien ei tarvitse syödä veriohukaisia. Muitakin ruokavalioita otetaan huomioon ja kasvisruoka on tarjolla aika monessa paikassa. Toimii varmaan hyvänä vaihtoehtona myös possunlihalle. Oppimisen ongelmissa koulu tulee vastaan niin pitkälle kuin resurssit suinkin riittävät. Vapaata saa suvun ja muita juhlia varten, jopa lomamatkoihin. Vasta jos uskonnon ja/tai kulttuurin vaatimukset ovat sellaiset, että kokonaisten oppiaineiden opiskelu vaarantuu tai koulun sääntöjä ei pysty noudattamaan, ollaan vaikeuksissa. Silloin on parasta etsiä joku toinen maa asuinpaikaksi.

Koulun jälkeen olisi toivottavaa päästä työelämään. Maahanmuuttajien kohdalla suomenkielen taidolla on suuri merkitys. Joskus olen miettinyt, että siinä kohdin voisi ehkä vähän joustaa. Joillakin ammattialoilla, ei kaikilla. Akuuttivastaanoton lääkärin ja sairaanhoitajan pitää osata kunnolla suomea. Mutta pitääkö vaikkapa kaikilla teollisuuden aloilla? Valtaosa suomalaisista työntekijöistä on peruskoulun käyneitä ja omaa kohtuullisen engannin taidon. Voisiko työkieli olla englanti? Vai johtaisiko tämä siihen, ettei suomea jakseta opiskella ollenkaan?

Naisten pukeutuminen on oma kysymyksensä. Huivi päässä ei varmaan monessakaan paikassa haittaa ja pitkä hamekin luultavasti käy. Mistä tulee mieleen, että Suomen romanitkin voisivat tutkia vanhoja valokuvia ja todeta, että nykyisen kaltainen romaninaisten asu on aika uusi ilmiö, ei mikään vanha perinne. Siinä on hankala ahtautua vaikka kaupan kassalle eikä burkhakaan oikein työasuksi passaa. Jos töihin haluaa, pitää myös pukeutumisessa osoittaa luovuutta tarvittaessa.

Joustetaan siis puolin ja toisin.

Kuvalähde: pixabay

maanantai 21. syyskuuta 2015

Pakoon vai ei

Olen vain harvoin käsitellyt näissä teksteissä tämän hetken asioita. Nyt kuitenkin tekee mieli puuttua muutamaan asiaan pakolaiskeskustelussa. Eniten harmittaa ihmisten juoksuttaminen rajalta toiselle ja EU:n toimettomuus. Tilanne on niin poikkeuksellinen, että on ihan turha itkeä Dublinin sopimuksen perään. Ei yksittäinen maa, Saksaa ehkä lukuunottamatta, tuollaisten ihmismassojen hallitusta vastaanottamisesta selviä. Kyllä siihen tarvitaan koko unionin voimia. 

Kovasti on esitetty väitteitä siitä, etteivät läheskään kaikki tulijat ole turvapaikan tarpeessa. Pitää varmaan osittain paikkansa. Mutta kuinka moni suomalainen lähtisi tuollaiselle reissulle vain saadakseen jonkun verran paremman taloudellisen aseman? Ei kyse ole mistään huviretkestä. Sopii käydä kumiveneellä näillä Suomen rannikoilla kokeilemassa. Lienee niinkin, että hengenhätää ja taloudellista hätää on Syyriassa ja Irakissa aika vaikea erottaa toisistaan. Tuntuu, että ihmiset alkavat siellä olla aika epätoivoisia. Kun turvapaikan tarvetta nyt kuitenkin tullaan mittaamaan, luulisi, että myös some kertoisi näistä ihmisistä jotakin. Näytä minulle Facebook-sivusi...

Saavatko parempiosaiset lähteä pakolaisiksi? Jos satut omistamaan merkkifarkut ja älykännykän, pitäisikö sinun jäädä odottamaan, että Isis tulee? Kyllä natsi-Saksastakin taisivat lähteä ennen muuta varakkaat juutalaiset. Omaisuus vain tahtoo pakotilanteessa huveta aika tavalla. Ehkä meidän sitten pitäisi yrittää auttaa myös niitä vähemmän varakkaita, jotka ovat jääneet leireille.

On myös sanottu, että nuorten miesten pitäisi jäädä taistelemaan isänmaansa puolesta. Kenen joukoissa niin pitäisi tehdä? Entä jos ei halua taistella maataan repivässä sisällissodassa minkään osapuolen mukana? Eivät meilläkään kaikki lähteneet sotaan 1918. Jotkut joutuivat hankaluuksiin sen takia. Osa myös pakotettiin mukaan. En väitä, että tilanne pakolaisten lähtömaissa olisi samanlainen kuin meillä 1918, yritin vain havainnollistaa.

Eilen näin punaista, kun luin uutisen erään oppilaitoksen tyttöoppilailleen antamasta pukeutumisohjeesta. Ei tällaista! Me pukeudumme niin kuin haluamme eikä siihen ole tulijoilla mitään sanomista. Suomessa ollaan paljolti naisten hoivissa päiväkodista vanhainkotiin ja siihen on uusienkin asukkaiden tottuminen. Naisten ohjeita noudatetaan siinä kuin miestenkin, oli sitten kyse opettajasta, poliisista tai pomosta. Jos se ei jollekin passaa, on parasta etsiytyä muualle. 

Toivoisi, etteivät mielipiteet olisi niin äärimmäisiä suuntaan eikä toiseen. Pakolaisten joukossa on varmasti sama määrä rikollisia tai muuten vain ikäviä ihmisiä kuin ihmisten joukossa muutenkin. Kaikki eivät  tule saamaan turvapaikkaa eikä ole syytäkään, mutta niille jotka saavat annettakoon mahdollisuus. Jos joku sitten ei osaa sitä käyttää, kohdatkoon samat seuraukset kuin suomalainenkin rikoksistaan. Emme voi työntää kaikkia näitä ihmisiä takaisin Ruotsiin, mutta omista arvoistamme meidän ei tarvitse luopua. Mitä ne sitten itse kullakin ovatkaan...

Syksyllä tapahtuu kaikenlaista, yhdet lähtevät, toiset tulevat.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Ylimääräinen Yrjö

Setvin tässä taas esipolviani Oriveden Kontilla. 1699 Yrjö Erkinpoika Sahalahden Pajulahdesta esitti syyskäräjillä asiakirjan, jonka nojalla hän sai ottaa viljelykseen Kontin tilan, joka oli jäänyt autioksi edellisen isännän kuoltua. Seuraavan vuoden henkikirjassa  hänet on merkitty Kontille vaimonsa Marian (Marketta, Maija) kanssa. Siellä he asuivat edelleen 1712. Vuoden 1709 henkikirjassa Yrjön kuitenkin kerrotaan olleen sairaalloinen. Sitten seuraa isovihan aika eikä henkikirjoja ole.

Yrjö Erkinpojan ja Maria Simontyttären lapset Simo, Heikki, Maria, Tuomas ja Kustaa tulivat kirjatuiksi kastettujen luetteloihin 1701 - 1711. Ihan heikkona Yrjö ei siis koko aikaa ollut. Vanhin lapsista Antti lienee syntynyt jo ennen Orivedelle tuloa. Nähtävästi joku Oriveden papeista oli paikalla isovihan aikana, koska haudattujen luettelo tietää kertoa, että Kontin isäntä kuoli 1715. Maria Simontytär eli vuoteen 1752. Hänen kuolemansa jälkeen tuli riitaa perinnöstä. Sitä kautta saamme varmistuksen, että edellä mainitut lapset todella syntyivät Kontille eikä joillekin saman kylän samannimisille vanhemmille. Paitsi, että tuomiokirjassa puhutaan Yrjö Yrjönpojasta! Ehkä sitä voisi pitää virheenä, vaikka se esiintyykin kaksilla käräjillä tehdyissä pöytäkirjoissa. Olihan Yrjö Erkinpojan kuolemasta jo kulunut paljon aikaa.

 Saatiinpa yksi pappikin sukuun, tosin "vain" pitäjänapulainen. Lähde: Digitaaliarkisto

Kontilla on kuitenkin ollut joku Yrjö vielä vuoden 1715 jälkeenkin. Hänen lapsensa on kuollut toukokuussa 1720 ja hän itse seuraavana vuonna. Haudattujen luettelo kertoo, että hän oli lautamies. Lautamies? Pidettiinkö isovihan aikana käräjiä? Digitoituina löytyvät Oriveden  pöytäkirjat 1710 eikä niissä ainakaan ketään Yrjö Yrjönpoika-nimistä lautamiestä ole. Yrjö Juhonpoika on Oriveden kylästä, mutta hän oli ilmeisesti Parpolan isäntä ja kuolikin jo 1719. 

Jos oletamme, että tuon perintöriitaa käsittelevän tuomiokirjan tieto on oikea, on Maria Simontyttären pitänyt avioitua 1716 - 1720 jonkun Yrjö Yrjönpojan kanssa. Mikä ei tietenkään tee tästä pöytäkirjassa mainittujen lasten isää. Mutta kyse olikin äidin jälkeensä jättämästä perinnöstä. Tämä Yrjö ei ole voinut olla ihan kuka hyvänsä, kun on lautamieheksi kelvannut. Vai pitääkö olettaa, että Kontilla on asunut vielä erikseen joku lautamies-Yrjö? Isovihan olot olivat sekavat, varmuuteen on vaikea päästä. "Ylimääräisiä" miehiäkin melkein kaksin kappalein.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Voisiko pakolaisena tullut ruveta tutkimaan sukuaan?

Jään joskus ihmettelemään vähän hulluja asioita. Uutiset pakolaistulvasta nostivat seuraavan ajatuksen. Entä jos joku näistä Suomeen tulleista (varmaan joku tänne jääkin) joskus tulevaisuudessa haluaisi tietää, ketä hänen sukuunsa on kuulunut? Muutama sukupolvi taaksepäin varmaan löytyisi, jos hän ymmärtäisi kysellä niin kauan kuin vanhemmat tai isovanhemmat ovat elossa. Mutta miten olisi pitemmälle taaksepäin? Miten paljon eri maissa on tallennettuna ja digitoituna väestökirjanpitoa menneiltä vuosisadoilta?

Enhän minä tietenkään pysty hakemaan mitään arabiankielistä aineistoa. En siis pysty selvittämään, onko sellaista olemassa. Sama koskee kokonaisia maanosia. En tiedä, kirjaavatko muut uskonnot harjoittajiaan jollakin tavalla. Mutta aina voi tietysti vilkaista, mitä alan suuret (amerikkalaiset) toimijat tarjoavat. 

Aloitin FamilySearchista, joka on ilmainen mormoonien (LDS) ylläpitämä tietokanta. Tarjolla ovat kaikki maanosat painottuen kokoelmien määrillä mitattuna kuitenkin selvästi Yhdysvaltoihin, Manner-Eurooppaan, Britaniaan ja Irlantiin sekä Kanadaan. Afrikasta mukana ovat Etelä-Afrikka, Ghana, Kap Verde, Liberia ja Zimbabwe, viimeiset neljä tosin vain parilla kokoelmalla kukin. Lähi-Idän alueelta ei näyttäisi olevan kerrassaan mitään. Huonolta siis näyttää pakolaistamme ajatellen. Eivätkö britit vaivautuneet suorittamaan väestönlaskentoja siirtomaissaan?

Sitten kaupallisen Ancestryn tietokantoja selaamaan. USA, Kanada, osa Euroopan maista, Uusi Seelanti, Australia ja Meksiko löytyvät listalta. Siellä ei ole esimerkiksi Suomi, vaikka jonkun verran kastetietoja Suomesta lienee tietokannassa. 

Edelliseen on lisättävä, että Amerikan mantereelle tulleista siirtolaisista löytyy noista tietokannoista tietoja lähtömaasta riippumatta. Maahan tulleista matkustajista on pidetty kirjaa jo melko varhain. Heistä löytyy tietoa myös Britaniasta ja Australiasta. Kansalaisuushakemuksetkin on kirjattu.

On epävarmaa, jääkö Irakin tai Syyrian digitoimattomista arkistoista juuri mitään jäljelle. Se ei tietenkään ole heidän suurin huolensa tällä hetkellä. Kysymyksenikin jääköön siis vastausta vaille.

Kuvalähde: pixabay

perjantai 11. syyskuuta 2015

Kylä paloi poroksi

Olen joskus aiemminkin kirjoittanut paloavusta. Käräjillä saatettiin tutkia tulipalon syttymissyytä ja päättää vahingoista maksettavista korvauksista. Näin oli myös Orivedellä. Oriveden pitäjän Oriveden kylässä (varmaankin kirkonkylä, joskus käytettiin myös nimeä Seppälä) oli iso tulipalo helluntailauantaita vasten yöllä eli 24.5.1740. Samaan aikaan oli vielä ollut myrsky,joka varmaan levitti tulta. Palo lähti liikkeelle Teerijoen talon jonkinmoisesta erilisestä keittiöstä, jossa oli päivällä poltettu viinaa. Useampi todistaja kuitenkin vakuutti, että tuli oli silloin huolella vedellä sammutettu.   

Kuvalähde: pixabay

Käräjäoikeuden pöytäkirjassa kerrotaan esi-isäni Antti Tuomaanpoika Kontin kärsimistä vahingoista seuraavaa: 

- pirtti (neljä syltä pitkä ja leveä) 40 kuparitaalaria
- vierastupa 40 taalaria
- navetta 40 taalaria
- pienempi navetta 30 taalaria
- rehulato 30 taalaria
- riihi 60 taalaria
- toinen riihi, jota ei arvioitu
- olkilato 30 taalaria
- talli 40 taalaria
- työkaluvaja 30 taalaria
- rakennus (wisthus) 30 taalaria
- lisäksi pienempiä summia sikalasta, veräjistä, ruumenladosta, kahdesta hopeasormuksesta ja käteisestä

Yhteensä Antin menetykset arvioitiin 438 taalariksi. Eläimet olivat nähtävästi jo ulkona ja näin säästyivät palolta. Viljaa, heiniä tai olkia ei ole kirjattu. Ilmeisesti niiden määrä oli keväällä vähäinen. Mahdollisesti touot oli jo tehty. Oli siinä Antilla ja perheellä rakentamista. Korvauksien (412 taalaria) kattavuutta on vaikea arvioida. Vastaavasti on lueteltu 10 muun kyläläisen kärsimät vahingot. Käytännössä koko kylä lienee tuhoutunut. Luultavasti talot sijaitsivat lähekkäin, koska tuli levisi niin moneen. Kirkko kuitenkin nähtävästi säästyi tulelta.

Ei, en ole kahlannut läpi kaikkia mahdollisisa Orivettä koskevia tuomiokirjoja. Oikopolkunani toimii edelleen julkaisu Vanhaa Orivettä koskevia tuomiokirjapomintoja keskiajalta 1870-luvulle. Olen kuitenkin katsonut, mitä alkuperäisessä sanottiin Kontista.