perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kustaa palasi sittenkin

Muutama vuosi sitten kerroin Kustaasta, joka kuului äitini sukuun. Rippikirjoja on sen jälkeen digitoitu lisää ja olen niistä pystynyt varmistamaan, että Kustaa todella asui Lappeenrannassa 1901 - 1903. Hänet on niissä merkitty tarjokkaaksi, joten oletan, että hän hakeutui itse Lappeenrantaan saadakseen musiikkikoulutuksen. Tampereen rippikirja kertoo hänen olleen entinen rakuunarykmentin aliupseeri, joka tuli 1903 Lappeenrannasta. Ammattina oli asemamies. Ainakin yksi lehtijuttu liittää hänet rautatieläisten ja ulkotyöläisten orkestereihin.

Kustaan vaiheet on siis kutakuinkin selvillä syntymästä vuoteen 1922, jolloin hän vielä sisarensa ilmoituksen mukaan oli Conneautissa USA:ssa. Vain viimeiset kolme vuotta ovat hämärän peitossa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että Kustaa kuoli 1925 Tampereella. Haudattujen luettelo kertoo kuolinsyyksi lavantaudin. Lisäksi siinä näyttää olevan Amerikassa kuolleiden kohdalla tieto kuolinpaikasta. Kustaalla tästä ei ole mitään mainintaa, joten kaiken järjen mukaan hän on ennen kuolemaansa palannut Tampereelle. Se tietysti varmistuisi 1920-luvun rippikirjasta. Asia vaivaa sen verran, että ehkä joskus vielä pyydän seurakuntaa lähettämään tiedot Kustaan kotiinpaluusta.

Kuva Conneautin pääkadulta 1909. Tällaisena Kustaakin sen näki. Lähde: wikimedia
 
Olen aiemminkin harmitellut sitä, ettei takaisin palanneista siirtolaisista ole kovin paljon tietoa. Osittain se johtuu kirkkohalituksen omaksumasta 100 vuoden säännöstä. Rippikirjoista palanneet näkyisivät, he varmaan joutuivat ottamaan muuttokirjan lähtöseurakunnastaan, jos asettuivat Suomessa jonnekin muualle asumaan tai siirtyivät siviilirekisteriin. On ihan mahdollista, että Kustaa ja sisarensa Ida palasivat Suomeen yhdessä. Idasta ei nimittäin amerikkalaisista tietokannoista löydy Ellis Islandin lisäksi oikein mitään. Ja mahtoiko Aina huolia Kustaansa takaisin, vaikka tällä oli Amerikassa ollut toinen vaimo, virallinen tai epävirallinen? Vielä siis jää selvitettävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti