maanantai 18. toukokuuta 2015

Salapoliisina kuolinilmoitusten parissa

Olen saanut muutamilta sukulaisilta heidän aikojen kuluessa lehdistä irtileikkaamiaan kuolinilmoituksia. Sellainen tapa lienee ollut useammassakin talossa. Ilmoituksia on jostain 30-luvulta nykypäivään saakka, olen nimittäin itsekin jatkanut tapaa. Olisi tietysti järkevää skannata ilmoitukset, mutta  jo osin ruskehtaviksi muuttuneissa paperiversioissa on oma viehätyksensä. Eikä käyttöliittymäkään ole mitenkään huono.

Olen lajitellut ilmoitukset sukuhaaroittain. Olen saanut niistä kuolinaikatietoja ja joistakin myös tietoja edesmenneen perheestä. Ilmoitusten joukossa on lisäksi isohko määrä naapurien, muuten vain tuttujen ja minulle täysin tuntemattomien kuolinilmoituksia. Viimeksi mainittujen kohdalla leikin toisinaan salapoliisia. Miksi mummu on leikannut irti tuon ilmoituksen? Mikä yhteys äidillä on ollut tuohon ihmiseen? Alueellisesti nämä henkilöt ovat syntyneet/kuolleet Mouhijärvellä, Hämeenkyrössä, Parkanossa, Ylöjärvellä, Orivedellä, Nokialla/Pirkkalassa ja Tampereella. Nyt tajusin, että voisin seurata 1800-luvun puolella ja 1900-luvun alussa syntyneitä SSHY:n jäsensivujen avulla ainakin vähän matkaa. Ehkä jotakin selviäisi.

Aika moni osoittautui isovanhempieni tuttavaksi, mikä olikin todennäköistä syntymäajan perusteella. Pystyin toteamaan, että he olivat vaikuttaneet samassa kylässä samaan aikaan kuin joku isovanhemmistani. Yhdellä taas oli mummuni sukulaisia kummina. Oli todennäköistä, että kummit olivat jollakin tavalla avustaneet, kun tyttö ja hänen sisarensa jäivät orvoiksi alle 10-vuotiaina. Toinen sisaruksista valmistui muuten kansakoulunopettajaksi, ehkä kummit auttoivat hiukan siinäkin. 

Vanhojen kuolinilmoitusten muistovärssyt olivat usein paljon synkempiä kuin nykyisin. En onnistunut saamaan selville, kenen tekstiä katkelma on. Siitä näyttäisi olevan olemassa useampia versioita.

Yhdessä ilmoituksessa esiintyvän henkilön isä oli lähtöisin samalta kylältä kuin äitini. He olivat kuitenkin ihan eri-ikäisiä, joten on epätodennäköistä, että se riittäisi yhteydeksi. Pitänee joskus etsiä hautakivi Nokian hautausmaalta ja katsoa, olisiko siinä selventäviä tietoja, esimerkiksi puolison syntymäaika. Ihan pimeäksi jäi myös eräs Orivedellä 1891 syntynyt Tyyne. Häntä kyllä pystyy seuraamaan vuoteen 1909, mutta silloin hän eleli kiltisti kotitorpassaan. Jotta tehtävä ei olisi liian helppo, on Tyyne avioitunut Mäkisen kanssa ja muuttanut jossain vaiheessa Tampereelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti