lauantai 11. heinäkuuta 2015

Wanha waimoihminen Oriveden Koivuniemestä

Oikeastaan piti kirjoittamani Koivuniemen kylässä asuneista sukulaisista, mutta olen hiukan jumissa heidän kanssaan, mitä varhaisimpiin henkikirjoihin tulee. Toisella kerralla siis. Kylä kuitenkin kiinnostaa sen verran, että katsoin, mitä vanhoissa lehdissä on siitä kirjoitettu. Koivuniemiä nyt on suunnilleen joka pitäjässä, mutta kaikenlaista löytyi Orivedeltäkin. Seuraava Aamulehden juttu vuodelta 1890 sai tarkistamaan kirkonkirjoja.

"Wanha waimoihminen on Orihwedellä Koiwuniemen kylässä, koskapa hartioitaan painaa kokonaista 96 vuotta. Wanhus on wielä erinomaisen terwe ja ahkera, usein saa häneltä kuulla kertomuksia Suomen sodan ajoilta, joita hän mieluisasti waadittaessa kertoo, hän on saanut ilon nähdä lastensa lasten lasten lapset. Toiwomalla toiwoo wanhus kuitenkin jo majan muuttoa."
96-vuotias? Olisi kyllä ensimmäinen vastaantullut sen ikäinen 1800-luvulta. Hänen pitäisi olla syntynyt suunnilleen 1794. Katsotaanpa Koivuniemeä rippikirjoista. Nimeä lehtijuttu ei kertonut, mutta rippikirjaa selaamalla löytyy Koivuniemen Mikkolasta itsellisen leski Juliana Erkintytär, joka rippikirjan mukaan oli syntynyt 10.3.1795 ja kuoli 15.11.1892.  Paitsi, ettei Oriveden kastettujen luettelossa ole tuolla päivämäärällä syntynyttä Julianaa.

Rippikirjojen selaus antaa kumminkin tiedon, että Juliana oli esisetäni Simo Kaaponpojan vaimo. Simo oli syntynyt Koivuniemessä 1787 ja eli siellä syytinkiläisenä vuoteen 1838.  Heidät oli vihitty 1820. Ainoa Hiskin Orivedeltä löytämä Juliana Erkintytär syntyi 3.8.1797 Päilahden sotilas Erkki Elfille ja hänen vaimolleen Vappu Tuomaantyttärelle. Siispä tämän Julianan jäljille. Syntymäaika muuttuu, kun perhe siirtyy Päilahdesta Siitinniemen torppaan. Seuraavassa rippikirjassa Juliana on vielä perheensä mukana, mutta sen jälkeen piti alkaa piiaksi Koivuniemen Isoperheelle ja Niikkulaan. Avioliiton solmimisen jälkeen hän ilmestyy Mikkolaan

Koivuniemi, jossa Juliana asui yli 70 vuotta toivottavasti erottuu kuvasta. Lähde: Digitaaliarkisto

Uskon, että olen löytänyt oikean Julianan. Ei hän 1890 ihan 96-vuotias ollut, mutta lähelle kuitenkin. Ja pystyi ikänsä puolesta kyllä muistamaan Suomen sodan ajat, varsinkin kun hänen oma äitinsä kuoli 1808.


2 kommenttia:

  1. Ilmeisesti seuraat Julianaa Siitinniemeen juuri sen perheen perästä, jota itse tällä hetkellä aikani kuluksi työstän. Vielä 1795 torppaa pyöritti Kaarle Erkinpoika (Carl Ericsson) joka oli sinne puolestaan muuttanut minulle vielä tuntemattomasta paikasta 1790 isänsä menehdyttyä (1789) mutta muu perhe mukanaan (äiti + 5 sisarusta). Antamassasi linkissä mainitaankin "nybonde", eli siinä on se seuraava viljelijä.

    VastaaPoista
  2. Simo Kaaponpoika eli Simon Gabrielsson oli isoisäni isän isä.

    VastaaPoista