tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulu lehdessä 1906

Ensiksi oikaisen väärinkäsityksen, joka saattoi syntyä aiemman tekstini johdosta. Valtiorikosoikeuksien tuomioluetteloita ei ole avattu verkossa luettaviksi, vaan ne ovat edelleen käyttörajoituksen alaisia. En yhtään ymmärrä miksi, sillä nyt avatut valtiorikosylioikeuden aktit sisältävät paljon tarkempia tietoja tuomituista. Ei kai luettelomuoto tee niistä erilaisia? Toivoisin, että niitäkin voisi tutkia kotikoneella, kun ne kuitenkin on digitoitu.

Mutta varsinaiseen aiheeseen. Tarkoitukseni oli katsoa, millä tavalla joulu näkyi Aamulehdessä vuonna 1906. Lehti ilmestyi hiukan tavallista paksumpana 22. joulukuuta ja normaalina nelisivuisena 23.12. Seuraava numero tuli ulos vasta 28.12. Katsoin ensin joulua edeltäviä numeroita. Tuleva juhla näkyi ennen kaikkea mainoksissa. Niitä oli normaalia enemmän ja ne painottuivat oman aikansa lahjatavaroihin. Pari joulutarinaa löysin. Toinen oli Väinö Paasikankaan kirjoittama, toinen Selma Lagerlöfin. Joulurunokin julkaistiin. Muuten joulu näkyi lehdessä hämmästyttävän vähän. Ei mitään kuvauksia joulujuhlista tai jouluun valmistautumisesta. Ei myöskään tietoa joulun poikkeuksellisista aukioloajoista tai joululiikenteestä. 

Joulun jälkeen ilmestyneestä lehdestä oli turha etsiä juttua siitä, miten joulunvietto oli kaupungissa sujunut. Yhden tulipalouutisen huomasin. Koulukadulla oli tapaninpäivänä kynttilä päässyt kaatumaan ja sytyttänyt lasten leluja niin, että palo oli lopulta levinnyt seinään saakka. Se oli kuitenkin saatu omatoimisesti sammumaan eikä palokunta ollut nähtävästi edes käynyt paikalla. Ymmärrän kyllä, ettei tiedonvälityksen nopeus ollut vielä tuolloin sitä, mitä se on nyt. Tieto kaupungin sisäisistä tapahtumista olisi kai kuitenkin parissa päivässä kantautunut toimituksen korviin. Ehkäpä Tampereella vietettiin rauhallista joulua.

Lähde: pixabay

Anneli palaa verkkoon vuoden 2017 alussa. Haluan toivottaa kaikille lukijoille rauhallista joulunaikaa.


lauantai 17. joulukuuta 2016

"Uusia" henkikirjoja tutkimassa

Päivänä muutamana kävin arkistossa tutkailemassa digitoituja ja käyttörajoituksella varustettuja Helsingin kaupungin henkikirjojen aakkosellisia hakemistoja vuosilta 1960, 1965, 1970 ja 1975. Sopivasti jatkoa sille, mitä rippikirjoista löytyi silloin joskus, kun niitä vielä saattoi tutkia ihan itse eikä sadan vuoden säännöstä ollut kukaan kuullutkaan. Sukua on Helsinkiin(kin) kertynyt jonkin verran 1900-luvun mittaan. Mitä sitten selvisi? Muutaman henkilön kuolinaika viiden vuoden tarkkuudella. Parin perheen 1960- ja 1970-luvulla syntyneet jäsenet ja heidän syntymäaikansa. Ja tietysti tiedot asuinpaikoista.

Olivat jo paikoillaan noita henkikirjoja tehtäessä. Lähde: pixabay


Kunhan varsinaiset henkikirjat digitoidaan ensi vuonna(?), toivon saavani hiukan tarkempaa tietoa. Kirjasin itselleni ylös lähes kaiken, mitä hakemistoista löysin minua kiinnostaneista henkilöistä. Kylä (lienee kaupunginosa tässä tapauksessa), talo, perheen numero, mahdollinen ammatti, osoite (1975) jne. Henkilötunnusta en kirjannut, vaikka sellainen oli ainakin vuoden 1975 hakemistossa. En koe sellaista tietoa tarvitsevani, varsinkin kun useimmat tutkimistani ovat jo kuolleet. Tai mitäpä minä nyt tekisin elävienkään henkilötunnuksilla. Joka tapauksessa uskon löytäväni henkilöt noiden tietojen perusteella varsinaisista henkikirjoista kohtuullisen helposti. 

Mitä sitten toivon löytäväni varsinaisista henkikirjoista? Syntymäpaikkoja, muuttoja, kuolinaikoja, varmistuksia perhesuhteille. Useimmat minua varsinaisesti kiinnostavista henkilöistä ovat syntyneet 1800-luvulla tai ihan seuraavan vuosisadan alussa. Rippikirjat tai kastettujen luettelot heidän syntymänsä ajoilta on mahdollisesti jo digitoitu SSHY:n jäsensivuille. Kunhan vain tietää seurakunnan, mistä etsiä. Ja niistä edelleen elossa olevista en aio kirjata mitään arkaluontoista. 1900-luvun alkupuolella oli kyllä vielä tapana merkitä mielenvikaisuus ja muut vastaavat ominaisuudet henkikirjaankin. Saa nähdä oliko näin myös silloin, kun henkirahoja ei enää maksettu. Nähtäväksi jää myös se, kirjaanko vielä elossa olevista ylipäätään mitään.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Vankikortisto, akteja ja päätöstaltioita

Kun huomasin Digitaaliarkiston haussa olevan toisenkin hakukentän, ehdin jo luulla, että se on avattu vahingossa. Kyseinen haku kohdistuu valtiorikosylioikeuden akteihin ja on tähän saakka ollut käytettävissä vain arkistolaitoksen sisäisessä verkossa. Nuo aktit on nyt avattu verkossa ihan tarkoituksella, kuten arkistolaitoksen tiedotteesta käy ilmi. Pikaisesti silmäilemällä en löytänyt siitä syytä, miksi aineistot on nyt avattu verkkoon. Kenties kyseessä on tuleva itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi. Vuoden 1918 tapahtumista ei kuitenkaan ole vielä ensi vuonnakaan ihan kulunut 100 vuotta, josta on tullut jonkinlainen maaginen raja. Toki kaikki asiakirjoissa esiintyvät henkilöt ovat jo kuolleet. Toivottavasti arkistolaitos avaisi muitakin pelkästään jo edesmenneitä henkilöitä koskevia arkistoja vapaasti verkossa luettaviksi. Tämä on hyvä alku.

Paitsi yllä mainittuja akteja, on nyt avattu myös valtiorikosylioikeuden päätöstaltiot. Niihin on kirjattu ylioikeudelle valtiorikosoikeuksien päätöksistä tehdyt anomukset (kirjelmät) ja oikeuden päätös asiassa. Päätöksiä näyttäisi olevan lähes 28 000. Jos yhtään ymmärrän, niiden pitäisi vastata ylioikeuden akteja, joissa tietoa vangituista on paljon enemmän.

Lisätietoa voi sen sijaan löytyä valtiorikosoikeuksien tuomioluetteloista. Niistä olen joskus aiemmin kirjoittanutkin. Jos esivanhemman asiaa käsitelleen valtiorikosoikeuden paikka on tiedossa, kannattaa Portista selvittää oikeuden mahdolliset numerot. Tuomioluetteloissa on mukana ihmisiä, joiden asia ei koskaan päätynyt valtiorikosylioikeuteen. Joko he tyytyivät tuomioonsa tai esimerkiksi kuolivat pois.

Vankikortti. Lähde: Digitaaliarkisto
 
Paras viimeiseksi. Itselleni uusi tuttavuus on sotavankilaitoksen aakkosellinen vankikortisto. Sitä en ole aiemmin selannut. Siihen pätee sama, mitä edellä sanoin valtiorikosoikeuksien tuomioluetteloista. Itse löysin sieltä erään vankileirillä kuolleen sukulaisen kortin. Hänen asiansa käsiteltiin valtiorikosoikeudessa, olen aktin nähnytkin Kansallisarkistossa. Ylioikeuteen hän ei ehtinyt asiaansa viedä, koska kuoli jo heinäkuussa 1918.

perjantai 9. joulukuuta 2016

Sanomalehtiä 1881

Aamulehti kertoi viime viikolla täyttäneensä 135 vuotta. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi 3.12.1881. Juhlapäivä vei minut Historialliseen sanomalehtikirjastoon katsomaan, minkälainen lehtimaailma oli tuolloin. Kun hakuun laittaa ilmestymisvuodeksi 1881, saa kaikkiaan 48 osumaa. Siis lehtiä, jotka ilmestyivät tuona vuonna. Suurin osa oli aloittanut jo aiemmin. Kahdeksan lehteä (Helsingin Wiikko-Sanomia, Kansan Ystävä, Mellersta Österbotten, Pellervo, Rauman Lehti, Vestra Nyland, Wasa Framåt ja Östra Nyland) aloitti samana vuonna kuin Aamulehti. 

Sitten otin tarkasteluun Tampereella tuohon aikaan ilmestyneet lehdet. Aamulehden lisäksi niitä löytyi kaksi, Koi ja Tampereen Sanomat. Jälkimmäinen oli monista aiemmista hauista tuttu, sen sijaan Koi oli ihan uusi tuttavuus. Tarkistin Wikipediasta mielikuvani, että Tampereen Sanomat edusti nuorsuomalaisten linjaa. Wikipedian mukaan lehden kirjoitus J. V. Snelmannin 75-vuotispäiville osallistuneen valtuuskunnan matkasta herätti närää ja johti Aamulehden perustamiseen. 

Ilmoitus Aamulehden viimeisellä sivulla 3.12.1881. Lähde: Historiallinen sanomalehtikirjasto

Koi-lehti ilmestyi vain muutaman vuoden ajan. Nimen perusteella olisin kuvitellut sen pikemminkin aikakausilehdeksi, mutta näin ei asia ollut. Sanomalehti edusti fennomaanien käsityksiä. Ensimmäisessä numerossa kerrottiinkin lehden olevan harras suomalaisuuden puolustaja. Voimavarat riittivät kerran viikossa ilmestyneeseen lehteen. Pikainen silmäily lehden muutamaan numeroon ei tuonut esiin mitään muista lehdistä kovin poikkeavaa. Lehden viimeinen numero ilmestyi 13.5.1881. Lopettamisen syyksi siinä kerrottiin vähäinen tilaajamäärä ja päätoimittajan sairaus.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Viljakkala ruotsalaislehdissä, osa 2


Viimeksi tein hakuja ruotsalaislehdistä hakusanalla Wiljakkala. Tällä kertaa vaihdoin alkukirjainta. Viljakkala-haku tuotti 16 osumaa. Niistä kolme pitää heti pudottaa pois, koska niissä keskitytään kanteleensoittaja Martti Viljakkalaan. Hänestä en ole koskaan kuullutkaan, ja muutenkin innostukseni kanteleeseen on olematon. Ruotsalaisten digitaalisessa lehtiarkistossa näyttää olevan lehtiä ihan nykypäivään saakka, tosin alle sata vuotta vanhoja ei pysty aukaisemaan. Usein jotain voi niihin liitetystä lyhyestä vinkkitekstistä päätellä, mutta ei aina. Tällä kertaa kolme osumaa jäi sellaisiksi, etten tiedä, mihin ne liittyivät. Muut jakautuivat seuraavasti:
  • Jo viime kerralla mainitsemastani torppari Takalasta kertoi yksi lehti viljakkalalaisena
  • Vuoden 1918 tapahtumat Viljakkalassa tai sen lähellä olivat esillä neljässä tapauksessa
  • 1944 kirjoitettiin Viljakkalan Haverin kultakaivoksesta ja 1987 sukeltamisesta suljetun kaivoksen alueella
  • 2014 oli tsunami tappanut Thaimaassa yhden Viljakkalassa syntyneen
  • 1885 oli Viljakkala saanut Pirkkalan, Messukylän, Hämeenkyrön, Ylöjärven, Teiskon, Kurun, Ikaalisten, Ruoveden, Lempäälän ja Vesilahden tavoin kauppias G.F. Ahlgrenin testamenttaaman 10 000 markan lahjoituksen. Tampereen kaupunki ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura olivat kumpikin saaneet samalta lahjoittajalta  120 000 mk. Jutusta ei oikein selviä, oliko perustettu säätiö, josta lahjoituksia tuli jatkossakin. Aihetta käsitteli kaksi lehteä. Joskus voisi selvittää, kuka tämä kauppias oli ja mikä yhteys hänellä oli mainittuihin kuntiin.




Tämä kuva olisi kuulunut jo edelliseen tekstiin, mutta tulin nyt vasta ajatelleeksi, että 1855 julkaistun jutun tekijänoikeudet tuskin ovat enää voimassa. Aftonbladet 9.10.1855.

Ainakaan tuossa viimeksi mainitussa ei mainittu mitään lähdettä. Uudemmissa sellainen lienee, mutta niitä taas ei pääse katsomaan. Voisi ajatella, että suomalaisia lehtiä käytettiin Ruotsissa lähteinä. Missä vaiheessa lienee perustettu ensimmäiset uutistoimistot? Entä TT?

tiistai 29. marraskuuta 2016

Viljakkala ruotsalaislehdissä

Sukututkijan loppuvuosi-blogista löysin aiemmin kadottamani linkin ruotsalaisten sanomalehtien digitaaliseen arkistoon. Kiitos Kaisa! Luulen, että käyttöliittymä on jotenkin muuttunut niistä ajoista, kun olen sitä käyttänyt. Varma en ole, voin muistaa väärinkin. Siispä kokeilemaan, tärppäisikö jonkun sukulaisen nimen kohdalla. Nämä länsisuomalaiseni vaihtavat nimeään asuinpaikan mukaan, joten kokeiltavaa riittää. Päätin aloittaa pitäjän ja kylän nimillä. Otetaan aluksi Viljakkala, jossa on asunut jonkinmoinen määrä sukua, jos ei koko elämäänsä, niin jossain vaiheessa kuitenkin.

Lähde: pixabay

Saadakseni vanhempia osumia mukaan kirjoitin nimen ensin muotoon Wiljakkala. Kyllä kai haussa jokerimerkkikin on olemassa (nimimerkillä älä koskaan lue ohjeita ensimmäiseksi), mutta päättelin sellaisen kenties tuovan liikaa osumia. Wiljakkalasta niitä löytyi 11 seuraavasti:

  • 1886 kerrottiin kahdessa lehdessä, miten susi pelasti torppari Takalan avannosta
  • 1880 ilmoitettiin kuudessa lehdessä huutokaupoista koskien maatiloja, metsiä sekä niiden hakkuuoikeuksia, kolme näistä oli Viljakkalassa
  • 1872 suunniteltiin rautatietä Tampereelta Ouluun mm. Viljakkalan kautta
  • 1918 tapahtumiin liittynyttä juttua Viljakkalasta ei voinut avata
Entä jos kirjoitusasun muuttaa muotoon Wiljackala? Ei osumia. Hm, kirjoitettiinko nimi aina todella kahdella k-kirjaimella? Ainakin Historiallisessa sanomalehtiarkistossa ceellinenkin muoto tunnetaan.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Nuorena naimisiin

Tässä jutussa käytän vain päähenkilöiden etunimiä. En myöskään mainitse paikkakuntaa. Käsittelemieni henkilöiden lastenlapsia on mahdollisesti vielä elossa. Wendla syntyi kesällä 1874. Hänen äitinsä kuoli, kun hän oli 12-vuotias. Isä eli kolme vuotta pitempään. Tyttö oli sisarussarjan vanhin. Yhtään poikaa ei talossa ollut, Wendlan ainut veli oli kuollut pienenä. Kun rippikirjoja seurasin, ajattelin, että nyt talo varmaankin päätyisi vieraalle ja tytöille tulisi lähtö sukulaisten hoiviin. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Huhtikuussa 1890 Wendla avioitui Fransin kanssa. Tämä oli syntynyt 1857 ja siis reippaasti vaimoaan vanhempi. Wendla kun oli liittoa solmittaessa vielä 15-vuotias, vaikka täyttikin pian 16 vuotta. Avioliiton solmimisen alaikäraja taisi naisilla edelleen olla 15 vuotta. Mitään tietoja poikkeusluvasta ei näy sen paremmin vihittyjen luettelossa, kuulutettujen luettelossa kuin rippikirjassakaan. Ensimmäinen lapsi syntyi  helmikuussa 1891. Wendla ei siis ollut raskaana vihille mennessän. Fransista ja Wendlasta tuli taloon isäntä ja emäntä.

Lähde: pixabay

Vanhoja tapahtumia ei pitäisi arvioida nykypäivän käsityksistä lähtien. Toisaalta ihmiset eivät niin hirveästi muutu vuosisadassa. Lapsuus kai kuitenkin on selvästi pidentynyt. Aiemmin monet olivat palveluksessa jo rippikouluiässä, ja muutkin tekivät töitä kotonaan. Mutta millaista oli olla maatalon emäntä 16-vuotiaana? Talossa oli piikoja, jotka varmaan tekivät raskaimmat työt. Silti vastuun olisi luullut painavan nuoria hartioita. Ketään vanhempaa sukulaisnaista ei Wendlan apuna näyttänyt olleen.  Ehkä Wendla oli tottunut emännän toimiin jo äitinsä kuoleman jälkeen. Millainen oli avioliitto 16-vuotiaan vaimon ja 33-vuotiaan aviomiehen välillä? Monia vastausta vaille jääviä kysymyksiä.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Nikkilästä Nikkilään

Vuoden 1732 aikoihin Matti Yrjönpoika Nikkilä Karkun (Suoniemen) Sarkolasta näyttää siirtyvän Karkun Väkisten (Jassalan) Knuutille (Knuutilaan), jota myöhemmin kutsutaan myös Nikkiläksi. Ensimmäiseksi tuli mieleen, että kyläjako on tuossa jotenkin muuttunut, mutta niin ei taida olla. Kansalaisen karttapaikka näyttää, että Väkinen ja Sarkola ovat melkein 15 kilometrin etäisyydellä toisistaan ja sekä Nikkilä että Knuutila löytyvät kartalta edelleen. Ihan oikea muutto oli siis kysymyksessä.

Nämähän ovat hiukan hankalia tutkia, koska Karkusta ei ole tuolta ajalta rippikirjoja eikä Sarkolan Nikkilää näy Suoniemenkään ensimmäisessä kirjassa. Mielestäni kuitenkin Matin isän Yrjö Juhonpojan sekä äidin Agneta Martintyttären kuolemat Väkisissä todistavat, että kyseesä on sama perhe, johon Sarkolassa syntyi 1705 Matti-niminen poika. Hänen 1721 syntynyt veljensä Yrjö on sitten saanut syntymäajan rippikirjoihinkin. Yrjöjä ja Matteja on riittänyt moniin taloihin, mutta Agneta Martintytärtä heidän äidikseen ei sentään Karkussakaan useampaan.

Karkun henkikirjaa 1733. Lähde: Digitaaliarkisto
 
Taloista tiedän valitettavan vähän. Sarkolan Nikkilä oli lipunkantajan virkatalo eli puustelli. Lipunkantaja näyttää sinne ilmestyneenkin vuoden 1733 henkikirjaan. Lipunkantaja Tammelinin vaimo Lifman. Jotta asia saataisiin vielä sekavammaksi, mainitsee seuraava henkikirja Nikkilässä furiiri Tujulinin vaimon Lifmanin. Ottiko virkatalon haltija tilan tuolloin käyttöönsä? Siksikö Matin lähti pois? Ilmeisesti Matti vei kotitilansa nimen mukanaan, mikä oli läntisessä Suomessa aika harvinaista.

lauantai 19. marraskuuta 2016

Asiaa arkistoon

Arkistolaitoksen etusivulta huomasin (ja taisi asiasta olla jossain Facebook-ryhmässäkin), että nyt ollaan digitoimassa henkikirjoja vuosilta 1960, 1965, 1970 ja 1975. Tänä vuonna kai lähinnä aakkosellisia  hakemistoja, ensi vuonna muutakin. Vaativat tietysti käyttöluvan ja ovat luettavissa arkistolaitoksen toimipisteissä sisäisessä verkossa. Mielenkiintoista muuten, että vuoden 1961 henkikirjoihin voin anoa käyttöluvan Astian kautta, mutta vuoden 1960 henkikirjaa varten se on tehtävä arkistossa. No, tietysti postia varmaankin voisi käyttää.

Noin tuoreita henkikirjoja en ole tainnut koskaan tutkiakaan. Tähän mennessä olen pysähtynyt 40-luvulle tai viimeistään 50-luvun alkuun, paperiversioihin. Tuoreus voi olla hyväkin asia, mutta toisaalta tässä tullaan aikaan, jonka itse muistan. Ehkä olisin sukututkijana toivonut digitoinnin jatkuvan aiemmista vuoden 1920 henkikirjoista. No, menettelylle on varmaan jokin järkevä syy.

Aukeama Tampereen henkikirjasta 1915. Lähde: Digitaaliarkisto


Miksi pitäisi tutkia 1900-luvun henkikirjoja? No kun niistä saa pitkälle samoja tietoja kuin kirkonkirjoista, joista niitä taas ei saa muuten kuin maksua vastaan. Eikä sitä nyt jokaisen sukulaisen tiedoista halua ruveta maksamaan. Tietysti monille arkistokäyntikin maksaa. 1900-luvun alkupuolen henkikirjoissa on henkirahaa maksaneista syntymävuosi ja lapset näkyvät vain lukuina. 40-luvulta lähtien niissä on kuitenkin tarkka syntymäaika ja syntymäpaikka, myös kaikkien lasten osalta. Tai siis niissä, joita itse olen tutkinut, mutta olettaisin ohjeiden olleen samanlaisia koko maassa. Kuolinaika on joskus tarkasti, joskus sen pystyy päättelemään vain vuoden tarkkuudella. Arkistoon tuli siis asiaa, ensin käyttöluvat ja sitten Helsingin, Tampereen ja Nokian vuoden 1960 henkikirjoja tutkimaan.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Paljon tehtävää


Loppuvuoden aikana pitäisi ehtiä monenlaista:


  • Siirtää vanhalta koneelta säilytettävät tiedostot pilvitallennukseen ja/tai ulkoiselle kiintolevylle. Jälkimmäinen kyllä on myös niin iällä, että muistitikun ostaminen tätä tarkoitusta varten ei ehkä olisi ihan huono idea. Sukututkimusohjelmasta on  otettava gedcom-tiedosto ja ajettava se toisen tietokoneen ohjelmaan, jotta ohjelma päivittyy ajan tasalle. Myös Geneanetin tiedot pitää päivittää. Lopuksi tulee muistaa ylikirjoittaa vanhan koneen kiintolevy ja viedä kone elektroniikkaromun vastaanottoon.
  • Sukututkimussivuni ovat uinuneet muutaman kuukauden suloista ruususen unta. Ehkä nyt olisi aika katsoa, onko niille lisättävää tai korjattavaa. Ainakin Kelan hakemistokorteilta ja henkikirjoista on löytynyt uutta tietoa sitten viimeisten päivitysten.
  • Karkun Krapin ja siihen liittyvien sukujen tutkiminen on edelleen pahasti kesken, kuten näitä tekstejä lukeneet ehkä ovat havainneet. Pikku hiljaa... Mielelläni tekisin sukututkimusta myös toimeksiannosta jollekin toiselle. Pyynnöt ovat kuitenkin vähentyneet viime vuosina. Digitaalisessa muodossa oleva kirkonarkistojen materiaali on tehnyt mahdolliseksi tutkia itse ja Facebook- ym. ryhmät tarjoavat paikan pyytää apua, kun omat taidot eivät riitä. Hyvä kai niin.
  • Sitten pitää vielä miettiä, jatkaako tämän blogin kirjoittamista vai suuntautuako johonkin muuhun. Olen tainnut aiemminkin mainita vaihtoehtona blogin avaamisen sukututkimussivujen yhteyteen ihan oikean nimen kanssa. Juttuja omasta suvusta, ehkä selvästi tätä tahtia harvemmin. Asia on hautumassa.

 Lähde: pixabay
Nämä ovat tällaisia syysillan mietteitä, joita varmaan osittain pyörittelen vielä pitkään ennen kuin mitään valmista syntyy. Katsotaan.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Kalle Nikkilästä Kollaseen?

Näin olen päätellyt: Kalle Matinpoika Nikkilä Väkisestä on yliviivattu vuosien 1752 - 1758 rippikirjasta kotoaan. Kannattaa jo tässä kiinnittää hänelle merkittyyn syntymäaikaan huomiota. Todellisuudessa hän oli syntynyt 28.1.1734 Karkussa. Samoihin aikoihin Karkun Kollaseen ilmestyi Kalle. Kollasen merkinnät ovat kyllä epäselvät, mutta kirkon tilikirja auttaa kertomalla, että Knut Tuomaanpoika Kollanen kuoli 1757, samana vuonna kuin hänen nuorin lapsensa syntyi

32.1. vai jotain muuta? Lähde: Digitaaliarkisto

Knutin leski Maria Matintytär lienee avioitunut Kalle Matinpojan kanssa vuonna 1758. Ilmeisesti Karkusta ei ole säilynyt 1750-luvun lopun vihittyjen luetteloa. Seuraavassa rippikirjassa pariskunta näkyy paremmin ja siihen on merkitty myös lapsia kahdesta avioliitosta. Kallen tähän rippikirjaan merkitty syntymäaika on mielestäni avain sille, että hänen voi katsoa tulleen Nikkilästä. Jatkossa pappi on tyytynyt pelkkään syntymävuoteen. Perhe asui tämän jälkeen Kollasessa. Kalle kuoli 1784. Maria solmi kolmannen avioliiton ja eli vuoteen 1798.

Annetaanpa apuvälineelle kunnia. Ilman Hiskiä olisin tuskin löytänyt Kallea Kollasesta saatikka saanut selville, mistä Maria ja Knut sinne tulivat. Vampulastahan he olivat lähtöisin. Avioituneet 1752. He asuivat Marian kotona Kouvolla, kunnes 1756 muuttivat Karkkuun. Pitkään ei siis Knut ehtinyt olla Kollasessa isäntänä. 

Vanhojen rippikirjojen merkinnät ovat usein niin puutteellisia, että on kysyttävä itseltään, milloin johtopäätökset menevät liian epävarmoiksi. Riittääkö tässä Kallen erikoinen syntymäaikamerkintä?

tiistai 8. marraskuuta 2016

Anoppi ja miniä samasta talosta

Tällä kertaa hiukan Karkun Väkisten (Jassalan) Nikkilästä. Talon tarkka sijainti on itselleni vielä selvittämättä. Se näyttää esiintyvän rippikirjoissa myös nimellä Knuutila, toisinaan puhutaan pelkästä Väkisestä tai Jassalasta. Kun Matti Yrjönpoika Nikkilän ensimmäinen vaimo Anna Heikintytär 1736 kuoli, avioitui hän jo seuraavana vuonna uudestaan. Puoliso oli tällä kertaa Kirsti Heikintytär Tyrvään Höylyltä (vai Höylystä). Matin poika ensimmäisestä avioliitosta, hänkin Matti, taas avioitui Kirstin veljentyttären Maria Tuomaatyttären kanssa. Anoppi ja miniä taisivat elää samassa talossa liki 40 vuotta.

Lähde: pixabay

Kirsti ja Maria olivat tietysti sukua, mutta Matti Matinpoika ei Höylyn sukuun kuulunut, joten ei asiassa sinänsä ole mitään ihmeellistä. Joku sukututkija voi tuhahtaa, että näitähän on kaikkien aineistoissa. Kuten varmaan onkin. Kerroin tapauksesta, koska olen jonkun vastaavan kanssa aiemmin pähkäillyt pitkään. Siinä oli taustalla kummankin osapuolen useampi avioliitto ja samanlaiset nimet. Jos kaikki ovat Juhonpoikia tai -tyttäriä, voi joutua hetken miettimään.

Samasta talosta naimiseen liittyy muitakin esimerkkejä. Muistaakseni Antilan kolme sisarusta avioitui kolmen Mikkolan sisaruksen kanssa. Jääköön seurakunta mainitsematta, kun en ole ihan varma, muistanko talot oikein. Se taitaa olla oman aineistoni ennätys.

Aiemminkin oli kai tarkat määräykset siitä, kuinka läheisen sukulaisen kanssa pääsi avioon. Varmaan se oli tarpeenkin, piirit kun varsinkin maaseudulla olivat aika pienet. Silti geenivirheitä pääsi syntymään, ja harvinaisia sairauksia. Mutta toistan vielä, sitä ongelmaa ei tuossa Nikkilän esimerkissä ollut.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Ei maailma ole kauheasti 110 vuodessa muuttunut

Ainakaan jos on uskomista Tampereen Sanomien pikku-uutisiin. Tai maailma ehkä on, ihmiset eivät. Tämä teksti kuuluu sarjaan "Mitä tamperelaiset lehdet kirjoittivat syksyllä 1906?". Vaihdan nyt kuitenkin lokakuulta marraskuulle. Seuraavat kuvaukset ilmestyivät Tampereen Sanomissa 4.11.1906

Eräs lehteen yhteyttä ottanut halusi varoittaa petollisesta yrittäjästä, joka lupasi toimittaa valokuvasuurennoksia halpaan hintaan. Mies oli ottanut valokuvan ja viisi markkaa rahaa sekä luvannut suurennoksen saapuvan viimeistään kolmen viikon kuluttua. Aikaa oli kuitenkin kulunut jo enemmän eikä mitään ollut kuulunut. Ilmeisesti varoittaja oli alkanut epäillä, ettei näkisi valokuvaa, viitostaan tai suurennosta enää ikinä. 

Kangasalalainen mies sai raastuvanoikeudessa tuomion toiskertaisesta varkaudesta. Tällä kertaa hän oli vienyt humalaiselta mieheltä hopeisen taskukellon perineen, tumput ja yhdeksän markkaa rahaa. Oikeudessa rapsahti seitsemän kuukauden kuritushuonetuomio. Sen jälkeen piti vielä olla neljä vuotta ilman kansalaisluottamusta. Mies ilmoitti tyytymättömyytensä tuomioon, mutta passitettiin silti  lääninvankilaan. 

Lähde: pixabay

Kaksi henkilöä sai sakkoja juopumuksesta ja järjestyksen rikkomisesta. Eräs nainen tuomittiin akkunoiden rikkomisesta 50 markan sakkoon. 

Pienillä muutoksilla nämä voisivat olla uutisia tämän päivän lehdestä. Valokuvasuurennos, taskukello ja tumput pitäisi päivittää nykyaikaisiin esineisiin. Rangaistusasteikko saattaa nykyisin olla lievempi. Mutta konnat ja muutkin ihmiset aika samanlaisia.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Eliaskin Kurussa

Kun olin selvittänyt esiäitini Valpuri Tuomaantytär Krapin muiden sisarusten vaiheet, pitihän minun vielä uudemman kerran yrittää katsoa ainoaa puuttuvaa, Elias Tuomaanpoikaa. Aiemmin olin luovuttanut, koska rippikirjan mukaan hän siirtyi 1800 Kyröön (Hämeenkyröön) eikä Hiski antanut sieltä mitään sopivaa sulhas- tai isäkandidaattia. Seurakunnasta ei löydy muuttaneiden luetteloita vielä tuolta ajalta eikä rippikirjan selaaminen houkuttanut, varsinkin kun entuudestaan tiedän merkinnät, varsinkin muuttomerkinnät, puutteellisiksi.

Siispä taas Hiski avuksi. Kurusta tuli vastaan Elias Tuomaanpoika, joka 1801 avioitui Anna Matintyttären kanssa. Ja lapsia syntyi Kurussa tasaiseen tahtiin. Mutta oliko kyseessä sama Elias? Ainakin syntymäaika täsmää vielä Kuivaniemessä. Ja mikä parasta, samalla sivulla Eliaksen ja Annan yläpuolella on kirjattuna Tuomas Grandell perheineen. Oliko Elias Kuivaniemen torppari? Ehkä, ainakin seuraavan rippikirjan mukaan. Väki näytti torpassa vaihtuvan aika tiuhaan. Elias perheineen viihtyi siellä suunnilleen vuodet 1801 - 1805.

Pääsi Kuru joskus lehtiinkin, vaikka eipä tainnut Elias niitä paljon lueskella. Åbo Morgonblad 21.1.1821, Historiallinen sanomalehtikirjasto
Kuivaniemestä matka jatkui Leppämäen torppaan, josta tosin löysin heidät vasta 1809 alkaen. Mahdollisesti Elias raivasi torpan noina vuosina, koska hänet on rippikirjaan merkitty skattejägareksi. Leppämäessä perhe viihtyi ainakin vuoteen 1824, jolloin se taas näyttää tehneen katoamistempun. Samassa yhteydessä putoaa Eliaksen syntymäajasta ensimmäinen ykkönen pois. Ilmeisesti vuosien 1825 - 1834 kirjauksia ei rippikirjoissa ihmeemmin ole. Parina seuraavana vuonna perhe näyttäisi olevan Leppämäessä, mutta häipyy sitten jonnekin. Vilkaisu Hiskin haudattujen puolelle antaa vinkin siirtymisestä Saksan taloon. Ensin ilmeisesti vuokraviljelijäksi ja myöhemmin itselliseksi. Saksalla Eliaksen syntymävuosikin muuttui, mutta perhe on kyllä sama ja se on merkitty Leppämäestä tulleeksi. Anna Matintytär kuoli Saksalla 1848 ja Elias Tuomaanpoika 1856.

Oliko Kuivaniemen, Leppämäen ja Saksan Elias sitten varmasti Karkun Krapilta? Itselleni se, että syntymäaika alkuvaiheessa on täsmälleen sama ja velipoika on samalla sivulla, riittää. Totta kai olisi hienoa, jos pappi olisi edes kerran vaivautunut laittamaan syntymäpaikan näkyviin. Mutta kun ei, niin ei.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Kiertokoulunopettaja Ikaalisista

Etsiskelin Ikaalisten rippikirjoista ihan muuta, kun silmiin sattui kiertokoulunopettaja Vilhelm Karlsson (myöhemmin Karhe). Hänestä kiinnostuin, koska tähän mennessä "tapaamani" kiertokoulunopettajat ovat olleet naisia. Mikä voi olla pelkkää sattumaa. En ole tilastoja nähnyt tai itse laatinut. Verkossa olisi kyllä yksi matrikkeli, josta sukupuolijakaumaa voisi tarkastella. Viimeistä lukuun ottamatta kaikki tekstin linkit vievät jatkossa SSHY:n jäsensivuille, joten ei-jäsenet älkööt vaivautuko yrittämään niiden avaamista.

Mikä siis sai Vilhelmin ryhtymään kiertokoulun opettajaksi? Tuskin pystyn kysymykseen tyhjentävästi vastaamaan, mutta hänen elämänvaiheitaan aion tarkastella. Hän syntyi 1859 perheen kuudesta (jos oikein laskin) lapsesta toiseksi nuorimpana Ikaalisten pappilalle kuuluneessa Padinperän torpassa. Kun hän oli kahdeksanvuotias, hänen isänsä sairastui ja kuoli. Torppari vaihtui ja äiti-Albertiina muutti muutaman vuoden kuluttua Vilhelmin kanssa Läykkälään itselliseksi. Vilhelm oli vuoden verran renkinä, mutta palasi äitinsä luokse. 1882 hän avioitui Eeva Vilhelmiina Taavetintyttären kanssa. 

Vuosien 1884 - 1890 rippikirjassa Vilhelm on sitten merkitty kiertokoulunopettajaksi. Häntä sanotaan myös entiseksi seminaarilaiseksi ja alussa mainitsemani matrikkeli osaa kertoa, että hän opiskeli Jyväskylän kansakouluseminaarissa lähes kaksi vuotta. Loppuivatko kenties rahat siinä vaiheessa, vanhin poika syntyi juuri 1884. Seuraavassa rippikirjajaksossa perhe on kirjattu Isoröyhiön Mansikan Kulmalan torpan yhteyteen, ei tosin torppareiksi. Äiti-Albertiina jäi asumaan Läykkälään toisen pojan perheen kanssa. 

Lähde: pixabay

1900-luvun puolelle tultaessa Vilhelm perheineen on merkitty Mansikan Rantamäkeen. Perhe kasvoi uuden vuosisadan puolella vielä viidellä lapsella. Aiemmat lapset olivat tulleet maailmaan 1884, 1886 ja 1899. Nuorimpien syntyessä oli toiseksi vanhin poika ilmeisesti Amerikassa. Vilhelm jatkoi kiertokoulunopettajana ainakin vuoteen 1910, johon digitoidut rippikirjat päättyvät. Luultavasti ura jatkui pitempäänkin, olihan hän tuolloin vasta vähän yli viidenkymmenen, ja kiertokoulujakin tarvittiin vielä pitkään. Ancestry tietää kertoa, että hän kuoli 1934.


maanantai 24. lokakuuta 2016

Tuomas Porissa

Kiitos Annelle linkistä, joka vahvistaa Tuomaan perheineen poikenneen Karkussa ennen Ahlaisiin muuttoa. Jatkoin sitten Porin muuttokirjojen selaamista, ja sieltähän Tuomas ja perhe tulivat esille. Olivat muuttaneet Ahlaisilta Poriin ilmeisesti 1814, vaikka muuttokirja olikin haettu jo edellisenä vuonna. Tuli samalla opittuksi Ahlaisten ruosinkielinen nimi, Hvittisbofjärd. Pienen takkuilun jälkeen löysin perheen 1816 alkavasta rippikirjasta. Tuon jälkeen rippikirjat oli varustettu aakkosellisella luettelolla tai laitettu suoraan aakkosjärjestykseen, joten Tuomaksen seuraaminen oli helppoa.

Vähäinen Porin paikallistuntemukseni ei kerro, missä mahtoi olla Malmikorttelin (Malm quarteret)  numero 94. Tuomaksen ammattimerkinnästä päättelin, että hän oli mennyt jonkun palvelukseen. Ammattisuoja taisi tuohon aikaan olla aika tiukka, joten asettuminen Porin kaupunkiin itsenäiseksi yrittäjäksi ei olisi tainnut helposti onnistua. Siispä försvarskarl, arbetskarl. Ehkä kuitenkin samoissa hommissa kuin aiemmin. Viimeisen kerran Tuomas merkittiin 1836 alkavaan rippikirjaan, silloin jo lisämerkinnällä kyrkfattig, kirkonköyhä. Hän kuoli 1836. Vaimo Leena oli menehtynyt neljä vuotta aiemmin. 

Osa Porin karttaa Digitaaliarkistossa, jonka kuvasta tontti 94 taitaa erottua
 
Perheen lapsia en sen kummemmin seurannut, koska Tuomas ja Leena eivät ole suoria esivanhempiani. Muutama lapsista kuoli pienenä, ja monet lähtivät kotoa toisen palvelukseen melko nuorina, kuten tapana tuolloin oli. Kun Porin rippikirjat kerran ovat aakkosjärjestyksessä, vilkaisin niitä vielä 1856 alkavalta jaksolta. Siellä näkyivät rummunlyöjä Kaarle Mauri Grandell perheineen sekä entinen piika Fredrika Grandell, joka oli oleskellut niin Turussa kuin Pietarissakin.  Frans Vilhelmistä tuli porvari, joka asui omassa talossaan. Yksi esieno selvitetty.

lauantai 22. lokakuuta 2016

Tuomas, puuseppä ja muurarimestari

Tuomas Tuomaanpoika Krapi syntyi 1772. Hänet lienee kastettu jossain muualla kuin Karkussa, ja rippikirjat tietävät vain hänen syntymävuotensa. Linkin rippikirjasta hän näyttää katoavan. Ennen sitä hän on ilmeisesti saanut sukunimen. Sotilas vai käsityöläinen?  Kumpikin sopisi talollisen nuoremmalle pojalle, josta ei isäntää tullut. Hiski tietää kertoa, että Tuomas Grandell on saanut kaksi lasta Karkussa. Hänet vihittiin 1796 Leena Antintytär Pännärin kanssa. Leenakin on tuolla rippikirjan sivulla avioliittomerkinnällä varustettuna.

Mihin siis perhe lähti Krapilta? Taas Hiski tulee apuun. Tuomas Grandellista ja Leena-vaimostaan on merkintöjä Kurussa, Ahlaisissa ja Porissa. Jos hän Karkussa oli muurarimestari, mainitaan hänet Ahlaisissa ja Kurussa myös puuseppänä. Monitaitoinen rakentaja? Mutta eihän sukututkimusta Hiskin varassa tehdä. Kurun rippikirjoista perhe löytyy sekä 1790 - 1801 että 1803 - 1808. Lienevätkö käväisseet välillä Karkussa, kun Ahlaisten rippikirja kertoo heidän tulleen sieltä 1810. Lasten nimet täsmäävät niin hyvin, että sama perhe tässä on kyseessä.

Lähde: pixabay

Muutto Poriin on sitten Hiskin varassa, toistaiseksi. Kaupungissa näkyy säilyneen tuon ajan muuttokirjoja, joten perheen tulon ehkä voi selvittää ja toivottavasti asuinpaikankin. Rippikirjaa ei tee mieli selata sivu sivulta. Useampi muutto ei liene ollut käsityöläisillä mitenkään tavatonta 1800-luvun alussakaan. Itsellä ei ole tainnut noin ahkeria muuttajia tulla vastaan, mutta sehän ei todista mitään. Varsinkin tuo Kurun-keikka mietityttää.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Kansan Lehti 11.10.1906

Tarkoituksena oli yrittää pientä vertailua Tampereella 1900-luvun alussa ilmestyneiden lehtien kesken. Heti en löytänyt sellaista paikallista tapahtumaa tai asiaa, jota olisi kommentoitu kaikissa lehdissä samana päivänä. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa. Tällä kertaa lyhyt katsaus Kansan Lehden tuona päivänä julkaisemiin paikallisiin uutisiin.
  • Suomen työnjohtajainliiton Tampereen haaraosasto halusi lupaa anniskella paloviinaa ja muita väkijuomia huoneistossaan. Lehti vetosi talon rauhallisten asukkaiden kielteiseen suhtautumiseen kapakan taloon tuloon.
  • Venäjän alamainen Krisma Kuismin eli Koskinen oli saanut lääninhallitukselta luvan harjoittaa koti- ja ulkomaan sekä kangas- ja sekatavarakauppaa. Norjan alamainen Hans Larsen taas oli saanut luvan harjoittaa korkkiteollisuutta ja korkkiteosten kauppaa sekä käyttää liikkeessään vierasta työvoimaa. Molempien lupa koski Tampereen kaupunkia.
  • Työväenopistossa luennoi insinööri Viljanen tärkkelys- ja sokeriaineista ravintoaineina. Toisella tunnilla oli luvassa kirjanpidon toinen kurssi. 
  • Tampereen kaupungin raastuvanoikeuden ja maistraatin virkamiesten todettiin olevan oikeutettuja pääsemään osallisiksi Suomen siviilivirkamiesten leski- ja orpokassaan.
  • Finlaysonin tehtaan työväen osuuskaupan johtaja oli ollut viikon kadoksissa, mutta tavoitettu Helsingistä. Asiaan ei arveltu liittyvän kassavajausta. Johtaja oli saanut jo aiemmin varoituksia epäsäännöllisestä elämästään. 


 Lähde: pixabay
 
Lehti oli peräti kahdeksansivuinen. Puolet sivuista vei kuitenkin Sosialidemokraattisen puolueen vaaliohjelman esittely. Tulossahan olivat vaalit, ne ensimmäiset, joissa vallitsi yleinen ja yhtäläinen äänioikeus.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Matkalaisia 11.10.1906

Aamulehden tapa luetella kaupunkiin (lue Tampereelle) majoittuneita matkustavaisia on jo pitkään kiinnostanut minua. Kirjattiinko kaikki ilmoituksen täyttäneet? Entä jos ei halunnut liikkumiselleen julkisuutta? Joka tapauksessa 110 vuotta sitten oltiin liikkeellä niin lähialueilta kuin kauempaakin. Seuraavassa läheltä tulleet matkustavaiset: rouvat Hilden ja Peltonen Vesilahdelta, ylioppilas Jaakkola Mouhijärveltä, rouva Törnvall Hämeenkyröstä, neiti Kallio Orivedeltä, herra Huttunen Tampereelta, neidit Turppa ja Viendo(?) Mouhijärveltä, maanviljelijät Salmen Vilppulasta sekä Junila (?) ja Vänniä (?) Tyrväältä, Kivistö Ruovedeltä, Kauppila Hämeenkyröstä ja pankkivirkailija Lagerblad Tampereelta.

Majapaikkoja oli tarjolla neljä: ravintola Linnainen, Kyttälän Uusi Matkailia-Koti, ravintola Kaleva ja hotelli Bauer. Tuskinpa siinä kuitenkaan olivat kaupungin kaikki hotellit ja matkustajakodit. Pitää joskus tarkastella, mitä nimiä palstalla esiintyi. Vielä parempi olisi kaivaa esille tuon vuoden puhelinluettelo, siis jos sellainen on olemassa. 

Jos kuva jatkuisi hiukan matkaa oikealle, oltaisiin entisen hotelli Bauerin kohdalla. Lähde: pixabay

Entä missä nämä hotellit ja matkustajakodit ovat sijainneet? Kyttälän Uusi Matkailia-Koti on ainakin ollut Kyttälässä. Olisiko sama, joka mainitaan Tampereelta, meinaan-blogissa? Jossa kosken itä- ja länsipuoli ovat jostain syystä väärin päin. No, kuitenkin jossain nykyisen Stockmannin takana liikuttaisiin. Hotelli Bauer löytyy samasta blogista ja myös Tampere wanhoissa postikorteissa-blogista. Nykyisen Scandic Cityn, aiemman Emmauksen paikalta. Ravintola Kalevan etsiminen verkkohaulla näyttää antavan tulokseksi lähinnä myöhemmin rakennetun samannimisen kaupungisosan ravintoloita. Linnainenkin tuntuu olevan Googlelle tuntematon.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Kansanhuollon kantakortteja

Oikeasti Turun ja Porin läänin kansanhuoltopiirin arkiston moottoriajoneuvojen kantakortteja. Digitoitu ymmärtääkseni kuluvalla viikolla. Moottoriajoneuvojen kantakortteja on ollut arkistolaitoksen sivuilla jo jonkin aikaa ja joskus taisin niistä kirjoittaakin. Mutta tuo kansanhuolto on tuossa mysteeri. Ymmärrän, että noina vuosina (1944 - 1948) monet tarvikkeet - kuten poltto- ja voiteluaineet - olivat säännösteltyjä. Ehkä kortit liittyvät siihen.

Mitä korteilla sitten on? Tietoja ajoneuvoista, jotka hyvin satunnaisen ja epätieteellisen otantani perusteella näyttävät olevan kuorma-autoja. Myös omistajat ja haltijat on kirjattu. Lisäksi on ajetut reitit, tavaramäärät ryhmittäin eriteltyinä ja tietoja saaduista (?) öljyistä ja bensiinistä. Viimeisinä vuosina 1947 ja 1948 kirjauksia on aika vähän, aiemmin on oltu tarkempia. Korttien järjestys jäi minulle hiukan hämäräksi. Ehkä osittain aikajärjestys. Olisiko vielä Varsinais-Suomi ja Satakunta eroteltu?

Yhden kortin kääntöpuoli. Lähde: Digitaaliarkisto

En Portistakaan löytänyt tarkempaa selvitystä, miksi kansanhuoltopiiri oli tehnyt ajoneuvoista kantakortteja. Rekisterikorteista siellä kyllä on juttua ja kansanhuollosta myös. Tämänhetkinen oletukseni on, että nämä autot kuljettivat tuolloin tarpeellista tavaraa, kuten elintarvikkeita ja puutavaraa. Sitä varten ne tarvitsivat poltto- ja voiteluaineita. Nämä olivat säännöstelyn alaisia ja tässä kohden kansanhuolto astui kuvaan. Mutta miksi ajoneuvosta piti tehdä noin tarkka kortti? Oliko ne otettu kansanhuollon haltuun?

tiistai 4. lokakuuta 2016

Mikko ja Maria

Mikko Antinpoika syntyi 1741 Karkun Krapilla. Vuosien 1759 - 1764 rippikirjassa hän asuu aluksi kotonaan, mutta hänet on sivulta yliviivattu. Hänet vihittiin 1764 Maria Antintyttären kanssa. Tämä oli Hiedan rusthollarin leski. Niinpä Mikko muutti Hiedalle (mitenkähän paikalliset taivuttavat?), hänestä tuli rusthollari ja hän sai Marian kanssa kaksi lasta, Tuomaksen ja Leenan.  

Karkun rippikirja 1759 - 1764. Lähde: Digitaaliarkisto

Maria Antintytär oli miestään reilut 15 vuotta vanhempi. Hän oli rippikirjan mukaan syntynyt 24.2.1725. Tuolla päivämäärällä onkin Karkun Innassa (taas se taivutus?) kastettu Antti Juhonpojan ja Anna Yrjöntyttären lapsi Maria. Ilmeisesti sama, joka vihittiin 21 vuotta myöhemmin Heikki Jaakonpoika Hiedan kanssa. Rippikirjoja ei vielä tuolta ajalta ole. Heikki ja Maria saivat ainakin viisi lasta ennen kuin Heikki 1763 kuoli. 

Marian ensimmäisestä aviolitosta syntyneestä Heikki Heikinpojasta tuli tilan seuraava isäntä vuosien 1783 - 1788 välillä. Mikko ja Maria asuivat tilalla edelleen. Iältään vanhempi Maria kuoli ensiksi, marraskuussa 1795 vanhuudenheikkouteen. Mikko eli vuoteen 1809. Hän asui edelleen Hiedalla, varmaankin tilakaupassa määritellyin eläke-ehdoin. Hänet vei hautaan punatauti. Tytär Leena vihittiin Pitkäkaron Karon pojan Heikki Heikinpojan kanssa. Tuomas lähti kotoaan 1788 ja avioitui ilmeisesti Tyrväälle.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Pisto sydämessä - sukututkija ja tietoturva

Viimeksi ilmestyneen Jalmarin (Suomen Sukututkimusseuran jäsenjulkaisu verkossa) artikkeli sukututkijasta ja tietoturvasta sai minut tuntemaan pienen piston sydämessäni. Ei, en julkaise elossa olevien tietoja verkossa. Enkä edes suunnittele sukukirjan tekemistä. Ja kyllä, sikäli kun ymmärrän pitäisi laitteideni tietoturvan olla kunnossa. Enkä lähde seikkailemaan minkään epämääräisten linkkien perään, tulivat ne sitten sähköpostiin, Facebookiin tai muualle. Sukututkimusohjelmaan en ole tallentanut arkaluontoisia tietoja elossa olevista enkä paljon kuolleistakaan. Sen sijaan sellaisia on kyllä koneellani viesteissä, joita olen muilta saanut. Siis muiden sukututkijoiden tai sukulaisteni sähköpostiviesteissä, kirjoituksissa, äänitallenteissa jne.

No mikä sitten mättää? Se vaihe, kun tietokone (tai puhelin tai tabletti) tulee tiensä päähän. Siis kun pitäisi lopettaa laitteen käyttö hallitusti ja hillitysti. Ylikirjoittaa kiintolevy tai mikä tallennusväline siellä nyt lieneekään. Ei tahdo onnistua. Yritän käyttää laitetta liian pitkään niin, että saan sen jotenkin täysin jumiin. Yritä siinä sitten poistaa tietoja. Parin koneen irrotetut kiintolevyt pyörivät nurkissa, osin sukututkimustietojen, osin työasioiden vuoksi. Muutaman laitteen olen vienyt liikkeeseen, josta olen hankkinut uuden. Sillä toivomuksella, että käsittelevät sitä asianmukaisesti eli tuhoavat tallennukset vaikka mekaanisesti ellei se muuten onnistu. Riski ei liene suuri, mutta ei ihan olematonkaan. 



Lähde: pixabay

Tällä iällä pitäisi kai miettiä myös kuoleman tai vakavan sairastumisen mahdollisuutta. Mitä läheiseni tekevät siinä tilanteessa? Pääsevätkö he omasta profiilistaan minun tallentamiini tiedostoihin? Pikainen tarkastus yhdellä koneella näyttää, että tästä ei ole huolta. Se minkä haluan pysyvän salassa, pysyy siellä myös kuolemani jälkeen. Tietosuojan kannalta hyvä, mutta tietysti heiltä jäisi paljon esimerkiksi valokuvia näkemättä. Ehkä asialle pitäisi tehdä jotakin.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Antti Mikonpoika kadoksissa?

Kiitos Annelle edellisen tekstin kommentista. Kiinnostuin tarkistamaan tuota Kiikan suuntaa. Kirjaan nyt tähän osin itseäni varten tulokset, tosin laihat sellaiset. Tyrväällä avioituivat 13.5.1716 Mikko Abrahaminpoika Jaamalasta ja Riitta Erkintytär Hannulasta. Ainoa Tyrvään Hannulasta löytämäni Riitta Erkintytär oli Kuukalta

Pariskunta näkyy Kiikan Jaamalassa ja ilmeisesti siirtyi sieltä pian Kulmuntilan Tammelaan. Siinä vaiheessa heillä on kaksi poikaa, 5.11.1718 syntynyt Antti ja nuorempi Mikko, jonka syntymämerkintää en kastettujen luettelosta huomannut. Isä-Mikko oli viimeistään Antin syntyessä sotilas ja perheen sanottiin asuneen Kulmuntilassa. Antin kerrottiin olleen kunnoltaan heikko. Kummeiksi pyydettiin lähinnä pappis- ja talollisperheiden jäseniä.

Sitten tulee ongelmia. Seuraavan rippikirjan (1724 - 1733) alusta näyttäisi puuttuvan muutama (?) sivu. Kulmuntilan Tammelaa ei ole, ei myöskään Laurilaa. Laurilasta nimittäin löytyvät Mikko ja Riitta sitä seuraavalta rippikirjajaksolta. Tosin väärälle sataluvulle syntyneiksi merkittynä, mutta ihan ilmeisesti oikeina henkilöinä. Silloin ollaan jo kuitenkin vuodessa 1743. Pojat Antti ja Mikko olisivat hyvin ehtineet muuttaa kotoa pois ja sotilaan lapsina todennäköisesti niin tehneetkin. Siis jos olisivat eläneet aikuisikään tai lähelle sitä. 

Lähde: Digitaaliarkisto

Kerronpa Mikon ja Riitan tarinan loppuun, kun tulin sen aloittaneeksi. Riitta kuoli Kulmuntilassa 1753 ja haudattiin 2.10.1753. Mikko kuoli samassa paikassa 1765 ja haudattiin 14.12.1765. Hautausmerkinnät paljastavat Mikon sotilasnimen olleen Baron. Tämä tarkastelu ei tuonut selvyyttä Antti Mikonpojasta. Kenties rippikirjan 1724 - 1733 selaaminen kokonaan toisi vastauksen siihen, voisiko hän olla Karkun Krapin Antti Mikonpoika. Jos hän kuitenkin pysyi jakson loppuun saakka kotonaan tai oli renkinä Kulmuntilasta puuttuvissa taloissa, ei arvoitus taida koskaan ratketa.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Beata Tuomaantytär Krapilta

Karkun rippikirjat alkavat vasta vuodesta 1752. On siis hiukan haasteellista tehdä pitemmälle meneviä johtopäätöksiä sitä edeltävästä ajasta. Tietysti henkikirjat kertovat omat tietonsa ja kastettujen, vihittyjen ja haudattujen luetteloitakin on olemassa. Tuossa rippikirjalinkissä näkyvät esivanhempani Antti Mikonpoika ja Valpuri Tuomaantytär. Valpuri oli Kiikan vihittyjen luettelon mukaan Huisulta, Antin alkuperästä ei näytä Iso-Iivarikaan saaneen selvyyttä.

Mutta keitä olivat heidän yläpuolellaan mainitut Tuomas Arvidinpoika ja tämän vaimo Beata Tuomaantytär? Ilmeisesti Krapin edelliset tilalliset. Oliko heillä jokin yhteys Anttiin ja Valpuriin? Vihittyjen luettelo kertoo, että heidät oli vihitty 1718. Syntyy vaikutelma, että molemmat tai ainakin Tuomas olivat Krapilta. Ajankohta on hankala, isovihan ajalta ei ole henkikirjoja. Krapin Tuomas Heikinpojalla oli kyllä Beata-niminen tytär henkikirjoissa 1694, mahdollisesti parissa seuraavassakin. 1697 häntä ei enää Krapilla näy. Joka tapauksessa Beatan rippikirjaan merkitty syntymävuosi 1677 voisi olla lähellä oikeata ja silloin hän olisi ollut parikymmentä vuotta miestään vanhempi. Ehkä Beatan ja Tuomaksen avioliitosta ei syntynyt lapsia. 

Tieto Beatan hautauksesta löytyy kirkon tileistä. Lähde: Digitaaliarkisto

Olisi mahdollista, että Beata olisi avioitunut joskus 1696, saanut lapsia sekä leskeksi jäätyään palannut kotitaloonsa ja solminut uuden avioliiton. Näyttöä tästä on kuitenkin vaikea saada ellei tuomiokirjoissa sitten ole jotakin. Sekin olisi mahdollista, että rippikirjan mukaan 1717 syntynyt Antti Mikonpoika olisi Beatan poika tämän ensimmäisestä avioliitosta. Silloin henkikirjan merkintä isästä ja äidistä pitäisi jälkimmäisen osalta paikkansa. Antti olisi tullut Krapille joskus 1738. Mutta sukulaisuus voi olla myös kaukaisempaa tai sitä ei ehkä ollut lainkaan. En siis yritä väkisin tehdä Beatasta esiäitiäni.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Valpuri Karkun Krapilta?

Aiemmin olen kirjoittanut siitä, että olen hiukan epävarma esiäitini,  Mouhijärven Ryömälän Vähä-Nyppelillä asuneen Valpuri Tuomaantyttären sukujuurista. Kaikki tiedossani oleva tosin tukee sitä, että hän olisi ollut lähtöisin Karkun Krapilta. Syntymäpäivä on molemmilla sama, 13.1.1765. Vähä-Nyppelin Valpurilla se on tietysti vain rippikirjoissa, joissa Mouhijärvellä on omassa seurakunnassa syntyneilläkin aika paljon virheitä. Krapin Valpuri poitui kotoaan 1786 ja samoihin aikoihin Vähä-Nyppelille ilmestyi samanniminen miniä. Ja Karkun Krapilla pidettiin häät 1786. Pedantti minä haluaisin nähdä vihittyjen luettelon, mutta sellaista ei taida Karkusta löytyä vuodelle 1786. Ellei se sitten piileskele jossain ihan muussa yhteydessä.

Valpuri ehti nähdä pojanpoikansa isäntänä. Lähde: Digitaaliarkisto

Verkossa olevissa sukupuissa Valpuri näkyy ilman epäilyjä laitetun Vähä-Nyppelille (eli Marttilaan). Itse olen tähän saakka jättänyt hänet vain kysymerkillä Krapilta tulevaksi. Krapilaisia en ole tutkinut. Nyt ajattelin sen tehdä. Perustelen sitä päivälleen samalla syntymäajalla. Lisäksi Karkku ja Mouhijärvi olivat naapuripitäjiä. En jaksa enää murehtia mahdollista turhaa työtä. Jos myöhemmin osoittautuu, että Valpureita oli sittenkin kaksi, on yhteys helppo katkaista sukututkimusohjelmassa. Katsotaan, löytyykö Krapin asukkaista mitään kerrottavaa näihin blogiteksteihin. 

Huomaan siirtyneeni Vapusta Valpuriin. Todellisuudessa en tiedä, kumpaa muotoa satakuntalaiset ovat suosineet. Valpuri olisi lähempänä ruotsinkielistä nimeä. Omasta lapsuudesta muistan muutaman Vapun, Valpureista ei silloin puhuttu muuta kuin toukokuun ensimmäisen päivän kohdalla. Nimimuoti on toisaalta vaihdellut nopeastikin. Tiedän monta Ainaksi kastettua, jotka halusivat myöhemmin olla Ainoja.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Onko näitä muualtakin?

Digitaaliarkistossa satuin huomaamaan Viipurin tuomiokirkkoseurakunnan arkistoon sisältyvät hautasijapaikkojen luettelot. Ilmeisesti melko hiljattain digitoituina. Itselläni ei Viipurissa ole tutkimuskohteita, vaikka joidenkin suvun sukuun kuuluvien juuret sinne vievätkin. Lähinnä katsoin uteliaisuuttani, mitä kyseiset luettelot sisältävät. Tai katsoin ja katsoin. Kävi sillä tavalla hyvä onni, että ensimmäinen klikkaamani todella avautui. Tarkempia laskelmia suorittamatta sanoisin, että yli puolessa on käyttörajoitus. Minun logiikallani ei avaudu, miksi se osassa on ja osassa ei. Vuodet (1900-luvun alkupuolta) eivät sitä ainakaan ratkaise. Veikkaankin pientä unohdusta arkistolaitoksen puolella. Korjaavat sellaisen varmaan pian. 

Mitä nyt noita avautuvia katselin, niin niissä näyttää olevan alussa aakkosellinen luettelo hautojen omistajista ja/tai haudatuista. Sen jälkeen seuraa hiukan tarkempia tietoja haudoista ja haudatuista. Sukututkija voisi siis hyvällä onnella löytää näistä luetteloista ennen sotia kuolleen sukulaisensa hautauspäivämäärän. Jos hautausmaista on säilynyt karttoja, voisi haudan ehkä paikallistaa tarkemmin. Sen löytäminen nykypäivän Viipurista ei kuitenkaan liene ihan yksinkertaista. 

Lähde: pixabay
 
Kiinnostaisi tietää, onko luetteloita säilynyt myös muissa seurakunnissa. Itse en muista aiemmin nähneeni, mutta seurakuntien hallussa olevia 1900-luvun arkistoja ei ole enää pitkään aikaan päässyt tutkimaan. Lieneekö luetteloita mikrofilmattukaan? Jos joku on sellaisia tavanunut, kuulisin mielelläni, missä seurakunnissa niitä on. 

Voimmekohan Suomessa joskus päästä sellaiseen tilanteeseen, että hautapaikan omistaminen ja/tai haudassa lepääminen yli 70 vuotta sitten olisi kaikille avointa tietoa? Ihan vain periaatteesta valitan. Olen aina saanut arkistolaitokselta käyttöluvan, kun olen sellaista anonut, eikä lähin maakunta-arkistokaan ole kaukana. 

perjantai 9. syyskuuta 2016

Lehdessä 110 vuotta sitten

Nimittäin Aamulehdessä, jonka 9.9.1906 ilmestynytttä numeroa päätin vilkaista. Tuo päivä oli sunnuntai, mutta lehti tyytyi ilmestymään nelisivuisena. Ei siis hirveästi luettavaa pyhäpäiväksi. Jätän maan ja maailman suuret uutiset seuraavasta sivuun, ne kun ovat ainakin osittain tuttuja historiasta.

 Minua on aina kiehtonut Aamulehdessä otsikolla "Matkustavaisia" julkaistut tiedot siitä, ketä kaupungin hotelleissa ja matkustajakodeissa majaili. En tiedä, kuinka kattavia tiedot olivat. Joka tapauksessa 110 vuotta sitten liikkeellä oli väkeä Turusta, Vaasasta, Raumalta, Helsingistä sekä Satakunnan ja Hämeen maaseutupitäjistä. Titteleinä herra, kauppamatkustaja, kapteeni, rouva, neiti, maanviljelijä, kaupanhoitaja ja niin edelleen. Melko tavallista väkeä, mutta ei ihan kaikkein köyhimpiä. Kaksi saksalaista joukossa, molemmat Hampurista. Oppenheim ja kauppamatkustaja Stahl. Ensimmäisen ammattia ei kerrottu. 

Kakkossivulta poimin pikku-uutisen poliisin vanhasta tutusta. Tai lehti käyttää ilmaisua "poliisille hyvin tunnettu".  Tämä oli ahdistellut ja kivellä uhkaillut kadulla kulkenutta. Paikalle oli kerääntynyt töllistelijöitä, jotka yrittivät estää poliisin toimintaa. Häirikkö oli kuitenkin otettu kiinni. Eipä olleet entiset ajatkaan niin rauhallisia kuin ne joskus esitetään.

Seuraavalla sivulla kerrotaan kotirauhan rikkomisesta Lapinniemen tehtaalla. Kotirauha tehtaalla? Jos jutun oikein ymmärsin, oli tehtaalla menossa lakko ja siellä oli rikkureita töissä. Jokinmoinen joukko työtekijöitä tunkeutui tehtaan alueelle ja ilmeisesti siellä sijainneisiin insinöörien asuntoihin. Tuomio kotirauhan rikkomisesta tuli muutamalle. Ehkä koteihin, ei tehdasalueelle, tunkeutumisesta. Näin 110 vuotta myöhemmin luettuna hiukan sekava juttu.

Takasivulta poimin ilmoituksen, jonka mukaan Vartiotorninkadulla oli myynnissä suuri Filotendra. Tilanahtaus mainittiin siitä luopumisen syyksi. Onneksi Google löytää selityksen Filotendralle. Vehkahan se oli käynyt liian suureksi.


perjantai 2. syyskuuta 2016

Murhattuja

Viimeksi jo viittasinkin Hiskissä tekemääni hakuun murhatuiksi tulleista. Termi ei siis välttämättä tarkoita murhaa ihan siinä mielessä kuin nykyinen laki sen tuntee. Hiskin niukkojen selitysten pohjaltakin päädyin arveluun, että osa kirjattaisiin tapoiksi tai kuolemantuottamuksiksi. Muutamassa kohdassa oli merkintä tappelusta. Joskus tekijäkin on kirjattu kuolinsyyhyn tai kommenttiin. Se voi tietysti helpottaa tapauksen löytämistä tuomiokirjoista. Tämän vaikeutta taisin viimeksi käsitelläkin. Ja saa sanoa: "Painu arkistoon siitä äläkä odota, että kaikki tarjotaan valmiiksi digitoituna."

Haku "*mörd*" antoi 1640 tapahtumaa, tosin virheilmoituksen kera. Ehkä lukumäärässä kuitenkin ovat kaikki mukana. Joukossa on jonkun verran itsemurhia ja joitakin epävarmoja tapauksia, mutta muuten en pikaisella tarkastuksella havainnut mitään asiaan kuulumatonta. Itsemurhat kuitenkin pienentävät määrää hiukan, ehkä jopa viidenneksellä. Toisaalta lisää murhiksi kirjattuja tulee haulla "*mord*", nyt tuloksia tuli 425 kappaletta. Niistä kuitenkin valtaosa oli itsemurhia. Ehkä viitisenkymmentä murhaksi kirjattua löytyi joukosta. Lisäksi oli jonkinmoinen määrä tapauksia, joissa äiti-sana oli kirjoitettu "morder" ja jotka siksi tulivat esiin. Äidin tukehduttama lapsi ei ehkä joukkoon kuitenkaan kuulunut?

Lähde: pixabay

Murhia näyttää tapahtuneen (miltei) kaikissa seurakunnissa. Tekotapoja, joita tosin on aika vähän kirjattu, oli monia. Ryöstäjä oli tappanut, tappelussa oli murhattu, tapaturmaisesti tai onnettomuudessa samoin, veitsellä, kirveellä, kuristamalla, rikkihapolla, kivellä, hukuttamalla, ampumalla, monella tavalla oli ihmisestä saatu henki pois. Mainittuja murhaajia olivat vaimo, aviomies, poika, äiti, isä, veli, vävy, lanko, ryöstäjä, venäläiset, kasakat, sotilas, toveri, vihollinen, mustalainen, naapuri, mielisairas, kulkumies tai joku nimetty henkilö. Tapahtumapaikkoja kerrottiin harvoin, yleensä kai vain kotipaikkakunnan ulkopuolella sattuneissa hengenmenetyksissä. Useimmiten liikuttiin kotimaassa, joskus Pietarissa. Mitään ihmeellistä ei ollut siinäkään, että merimies sai surmansa Lissabonissa tai suutari 1900-luvun alussa Amerikassa. Mitä lienee tehnyt itsellisen poika Oravaisista Afrikassa 1905? Siellä hän kohtasi matkansa pään. Ehkä hänkin oli merimies.

tiistai 30. elokuuta 2016

Rikoksesta tuomittuja ja vapautettuja

Hiskistä tulin katsoneeksi, miten monella siellä oli kuolinsyynä murha. Siitä ehkä seuraavalla kerralla enemmän. Huomautettakoon kuitenkin heti, ettei murhan tunnusmerkistö liene säilynyt samana vuosisatojen saatossa. Lisäksi edellä on kyse kirkonkirjoihin merkityistä kuolinsyistä. Vakavia rikoksia on yleensä  käsitelty hovioikeuksissa, joiden pöytäkirjoja ei kovin paljon ole vielä digitoitu. Ei ainakaan minua kiinnostavan Turun hovioikeuden osalta. Satuin kuitenkin muistamaan, että olin nähnyt Mouhijärven kirkonarkiston asiakirjojen joukossa joitakin hovioikeuden päätöksiä. En tiedä, mistä syystä ne oli seurakunnalle lähetetty. Tässä pari esimerkkiä, ei murhista, mutta vakavista rikoksista kumminkin. 

Vuonna 1844 oli eräs torppari ja yksi mustalaisnainen tuomittu väkivaltaisesta ryöstöstä, jonka he olivat suorittaneet toisessa torpassa. Heidät oli tuomittu menettämään henkensä niin, että heidän kaulansa katkaistaisiin. Hovioikeus kuitenkin muutti rangaistusta. Rauhan aikanahan ei tuohon aikaan enää sovellettu kuolemanrangaistusta. Torppari sai 40 paria raippoja. Naiselle tuomio oli 30 paria vitsoja. Sen lisäksi tuomittiin julkinen kirkkorangaistus Ikaalisten kirkolla. Torppari tuomittiin viettämään loppuelämänsä Viaporissa. Naiselle riitti kuusi vuotta kuritushuoneessa Lappeenrannassa.

Miltä lienee Suomenlinnassa näyttänyt 1800-luvun puolivälissä? Kuva: pixabay

Joskus hovioikeus myös vapautti syytetyn. Näin kävi mouhijärveläiselle Johanna-piialle 1847. Häntä syytettiin sikiön piilottamisesta ja itsemurhan yrittämisestä. Ylempi oikeusaste kuitenkin totesi, ettei ollut mitään näyttöä raskaudesta tai itsemurhayrityksestä. Näin Johanna-parka vapautettiin. Mietin tuossa kirjoittaessani, miten ruotsin sana "foster" tässä pitäisi kääntää. Ajateltiinko kylässä Johannan olleen raskaana, lähdettäneen sikiön, hävittäneen sen ja sitten yrittäneen itsemurhaa? Todisteita ei siis kuitenkaan ollut. Valitettavasti tekstistä ei käy ilmi, minkä tuomion hän oli käräjäoikeudessa saanut. Vai oliko tapaus siirretty suoraan hovioikeuteen? Asiasta on kuitenkin varmaan riittänyt keskustelua Vestolan kylässä.

lauantai 27. elokuuta 2016

Tuomiokuntia ja käräjäkuntia

Aiheen tähän juttuun sain, kun huomasin, että arkistolaitos digitoi Sääksmäen ylisen ja alisen tuomiokunnan tuomiokirjoja. Toistaiseksi valmiina näyttää olevan ilmoitusasioiden pöytäkirjoja. Toivottavasti päästään myös varsinaisiin asioihin. Minua ne koskettavat, koska Längelmäki on kuulunut Sääksmäen ja Sääksmäen yliseen tuomiokuntaan. 

Ainakin itselleni tuomiokunta ja käräjäkunta olivat alun alkaen aika hämäriä käsitteitä. Lainaan tähän Porttia: "Käräjäkunta muodostui yhdestä tai useammasta paikkakunnasta. Yksi tai useampi käräjäkunta taas muodosti tuomiokunnan." Lukekaapa linkistä lisätietoa. Tuomiokirjat ovat sukututkijalle tärkeä lisätiedon lähde. Vaativaa niiden tutkiminen ainakin alkuvaiheessa on, mutta siihenkin tottuu suhteellisen nopeasti. Tulevaisuudessa hakemistot toivottavasti täydentyvät niin, että esivanhempaa voi etsiä jo niistä, ei pelkästään tuomiokirjan pykälän ensi riveiltä. Joskus mokoma piileksii asiasta kuultuna todistajana, mikä saattaa jäädä huomaamatta. 

Lähde: pixabay

Sitten pitää vielä tietää, mihin tuomiokuntaan tutkittava pitäjä on kuulunut. Avuksi tulee verkossa oleva Suomen Sukututkimusseuran hakemisto. Itselleni ovat hyvin pitkälle riittäneet Ylä-Satakunnan sekä Ylä-Satakunnan ylisen ja alisen tuomiokunnan kirjat. Mutta kuten totesin, Längelmäki menee Sääksmäen tuomiokunnan puolelle. Voin kuvitella, että tuomiokirjojen seuraaminen menee hankalaksi, jos pitäjänrajat ovat muuttuneet vuosisatojen mittaan. Jokin kylä on niiden mukaisesti voinut kuulua eri tuomiokuntiin. Itselläni tällaista ongelmaa ei ole vielä tullut vastaan. Muita kylläkin, mutta niistä joskus toiste.

tiistai 23. elokuuta 2016

Huutokauppa Oriveden Kontilla 1900-luvun alussa

Ajatuksena etsiä Oriveden esivanhemmistani lisätietoa ryhdyin eilen selaamaan Historiallista sanomalehtikirjastoa. Haku "Orivesi Kontti" tuotti muun muassa huutokauppailmoituksen vuodelta 1907. Talo, kauppapaikka ja metsä oli myynnissä. Katsokaapa ilmoituksesta tarkemmat tiedot. Siinä mainittu 40 vuotta toiminut kauppakartano oli minulle ihan uusi juttu, samoin nimi Nuotio. Olisiko joku etäsukulainen ryhtynyt kauppiaaksi? Asiahan piti tarkistaa rippikirjoista (joita SSHY:n sivuilla onneksi on digitoitu vuoteen 1909) ja sukututkimusohjelmasta.

Esiäitini Maria Kustaava oli lähtenyt Kontilta avioiduttuaan 1854. Hänen isällään Heikki Kustaalla oli neljä tytärtä. Yksi kuoli pienenä, toinen jäi naimattomaksi. Susanna Agatha avioitui ja vävy Emanuel (Agathan toinen puoliso)  rupesi appensa jälkeen isännäksi. Agatha kuoli 1869. Jotain talossa tapahtui vuoden 1866 aikoihin. Sinne muutti maakauppias Alexander Nyberg vaimonsa Kustaavan ja lastensa kanssa. Samalla Heikki Kustaasta ja Emanuelista tuli syytinkiläisiä. Edellinen kuoli Kontilla 1877, jälkimmäinen siirtyi Oriveden Eerolan itselliseksi. Talo oli ilmeisesti myyty Nybergeille. 

Mitä tiedämme kauppiasperheestä? Alexander Nyberg oli syntynyt Hämeenlinnassa 1839. Hän kuoli Orivedellä 1877, siis samana vuonna kuin Heikki Kustaa Kontti. Vaimo Kustaava oli syntynyt 1844 Orivedellä, Hörtsänän rusthollissa. Hän kuoli 1907 Kontilla. Tuo huutokauppa todennäköisesti liittyikin juuri hänen kuolemaansa. Kustaava jatkoi kaupanpitoa miehensä kuoleman jälkeen. Myöhemmin kauppiaaksi on merkitty poika Bruno. Osa perheen lapsista käytti Nuotio-nimeä. Tilalla oli vuokraviljelijöitä maanviljelystä hoitamassa.

Tulipahan selvitetyksi, että sukuni hävisi Kontilta viimeistään 1880-luvun alussa. Yritin myös katsoa lehdistä, kuka tilan osti huutokaupassa. Siihen en varmaa vastausta löytänyt, jossain sivulauseessa mainittiin kunnan omistaneen Kontin maita. 

Kuvalähde: Uusi Suometar 29.8.1907, Historiallinen sanomalehtikirjasto