perjantai 29. huhtikuuta 2016

Kaksi nestuukia ja muuta menetettyä

Taisi olla eräs Facebookin sukututkimusryhmä, jonka kautta päädyin tutkimaan Buxhoevdenin päämajan siviilikanslian arkiston vahingonkorvaushakemuksia vuodelta 1808. Kyse oli siitä, että venäläiset sotajoukot olivat Suomen sodan aikana ottaneet haltuunsa siviiliväestöltä erilaista tavaraa, josta nyt siis haettiin korvauksia. Ihan kokonaan en ole hakemuksia käynyt läpi, ja toiveissa olisi, että jonkun sukulaisen nimi vielä tulisi esiin. On mukava tietää, mitä tavallisilta ihmisiltä tuolloin on ollut otettavissa. 


Ylöjärven hakemuksissa oli pitäjän räätäli Enkellin selvitys siitä, mitä hänen menetyksensä olivat olleet. Venäläiset olivat vieneet ruisjauhoja, kauroja, heiniä ja olkia, ilmeisesti ainakin osa oli hevosia varten. Kelvanneet olivat myös leipä, suola ja voi. Eikä villasukkia, vyötä tai nenäliinojakaan ollut väheksytty. Vahinkojen todistajina olivat Antti Erkinpoika Jagtila ja Nikodemus Antinpoika. Räätäli Enkell löytyy rippikirjoista ja näkyy kuolleen jo 1809, joten on epävarmaa, ehtikö hän saada korvauksia. Hiski näyttää tuntevan myös torppari Antti Jahtilan, rippikirjoista en häntä huomannut.

Siinä, missä ruotsinkielinen teksti lopussa puhuu Venäjän keisarillisesta armeijasta, käytetään suomenkielisessä alussa ilmaisua Ryssän sotaväki. Olin luullut, että ryssittely liittyy lähinnä viime sotien aikaan. Halventava sävy jopa kiusaa, kun sitä joskus harvoin näkee nykyaikana. Ainakin sana on tunnettu jo 1800-luvun alussa ja on varmaan suoraa lainaa ruotsin kielestä. Onko sitä käytetty jo tuolloin haukkumasanana? En tiedä. Voisi tietenkin arvella, etteivät venäläisten suorittamat takavarikot ole heidän suosiotaan ainakaan lisänneet. Puhumattakaan 100 vuotta aiemmista isovihan tapahtumista.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Vihaista puhetta

Lehtijutut itkevästä vauvasta ja SM-liigan tviittauksesta saivat minut miettimään, mikä tällainen ilmiö - huono, aggressiivinen käytös - oikein on, mistä se johtuu ja onko se uusi asia. Kahteen ensimmäiseen kysymykseen en taida osata vastata. Kolmannesta minulla pitäisi olla jotain kokemusta muutamien vuosikymmenien ajalta. Täytyy heti sanoa, että suoraan itseeni kohdistuvana en ole sellaista kohdannut. Sen verran häijy olen luonteeltani, etten olisi ihan sanattomaksi jäänyt tuntemattomien loukkaajienkaan edessä. Mutta olenko ollut todistamassa sellaista tilanteeseen puuttuen tai puuttumatta? Sellaista tilannetta ei tule mieleen.

Lähde: pixabay
 
Monenmoista riitaa ja haukkumista oli kyllä ennenkin. Tuomioistuinten pöytäkirjat menneiltä vuosisadoilta todistavat varsin värikkäästä kielenkäytöstä. Taisin joskus kirjoittaa asiasta blogitekstissä. Riidan osapuolet ovat kuitenkin yleensä tunteneet toisensa: olleet naapureita tai ainakin saman kylän asukkaita, kenties sukulaisia. Vielä lapsuudessani ei kylätiellä kovin monta täysin tuntematonta liikkunut. Markkinoilla tai kaupunkireissuilla saattoi syntyä epäsopua tuntemattomienkin kanssa, varsinkin jos käytettiin alkoholia. Saatettiinpa naapuripitäjäläisiä nimitellä vähemmän kauniisti. Mutta että itkevän lapsen takia olisi pinna palanut useammalta aikuiselta. Enpä oikein usko. Oli suurempiakin murheita.

Kirjoitustaidon keksimisestä lähtien lienee haukkumakirjeitä lähetetty vihamiehiksi koetuille. Kirjoittaminen nimimerkin suojasta tai muuten tunnistamattomana lienee uudempi asia, mutta tullut tutuksi kyllä jo 1900-luvun loppupuolen julkisuuden henkilöille.  Kirjeet, puhelin tai lehdet eivät kuitenkaan antaneet mahdollisuutta ihan sellaiseen häiriköintiin, mihin verkossa halutessaan pystyy. Ajattelen, että ihminen muuttuu varsin hitaasti, niin hyvässä kuin pahassa. Ja että kaikilla asioilla on hyvät ja huonot puolensa. Tämä lähes kaikkialle leviävä vihapuhe on niin paljon uusia, hienoja mahdollisuuksia tarjoavan verkon pimeä puoli. Väärin ymmärretyn sananvapauden nimissä se näyttää tulleen sieltä kaduille ja liikennevälineisiin.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Lukon takana

Olen joskus kirjannut listalle Historiallisesta sanomalehtikirjastosta omasta mielestäni kiinnostavia lehtijuttuja 1900-luvun alusta ajatellen, että niistä voisi kenties kirjoitella näitä tekstejä. Nyt ajattelin käyttää yhtä Aamulehden 1911 julkaisemaa juttua. Niinpä avasin pitkästä aikaa nimekkeiden luettelon enkä tehnyt pelkkää tekstihakua. Huomasin, että Aamulehden numerot oli jaoteltu kahteen osaan: 1881 -1910 vapaasti luettavissa, mutta 1911 - 1920 rajoitetulla pääsyoikeudella. Joka tarkoittaa käyttöä vapaakappalekirjastojen päätteiltä. En tiedä, koska muutos rajavuodessa (aiemmin 1912?) on tapahtunut. Joskus olen tuon jutun kumminkin kotikoneeltani lukenut, koska se on listalleni päätynyt.  

Blogimaailma ei varmaan menettänyt mitään, vaikka tekstini jää kirjoittamatta. Itse en kuitenkaan voi (taas) olla valittamatta tekijänoikeuslain tiukasta tulkinnasta. Vika ei tietenkään ole Kansalliskirjaston, kaikki kunnia heille digitoinnista. Väitän, että harrastajat (sukututkimuksen, paikallishistorian jne) menettävät eniten tässä systeemissä. Työkseen tutkivan voi ehkä olettaa kahlaavan kaikki Aamulehden numerot läpi mikrofilmeiltä löytääkseen tarvitsemansa tiedon. Harrastelija ei sitä yleensä käytännön syistä voi tehdä. Niinpä häneltä jää näkemättä lehtiuutisten tai pikkuilmoitusten tarjoamia lisäjuttuja, jotka tekstihaulla voisi saada esille.

Aikakauslehtien kohdalla tekijänoikeuksien aiheuttamat rajoitukset on hiukan helpompi ymmärtää, koska ne sisältävät selvästi enemmän maallikonkin teoksiksi tunnistamaa ainesta. On kirjailijoiden tekstejä, tunnettujen valokuvaajien ottamia kuvia ja muuta vastaavaa. Selostuksella Takahikiän urheiluseuran kilpailuista 1913 voi olla arvoa minulle, mutta kaupallista arvoa tekijänoikeudella tuskin enää on. Ilmari Kiannon tekstillä samalta vuodelta sellaista voi ollakin. Entä jos vain muistutettaisiin tekijänoikeuksista ja siirrettäisiin vastuu mahdolliselle uudelleen julkaisijalle? Toimisiko se? Eipä kai, ainakin Facebookissa näkyy kuvia varsin tuoreista lehtijutuista. Harmillista.

Tämän verran uskaltanee lainata. Djurskyddskalenderin alkulehtiä vuodelta 1900.
 
Suomen Kuvalehti tarjoaa paperilehden tilaajille pääsyä lehden arkistoon pientä maksua vastaan. Tilaamalla digipalvelun saisi kaikki 100 vuoden aikana ilmestyneet numerot luettavakseen. Tosin ne näyttävät olevan myös Kansalliskirjaston vapaakappalepäätteiltä tutkittavissa. Silti herää kysymys siitä, onko maksullinen tarjonta tulossa laajemmin lehtien arkistoihin. Toistaiseksi ne käsittävät yleensä vain 2000-luvun numeroita enkä muista nähneeni niissä varoituksia tekijänoikeuksista. Entä jos tekniikka kehittyessään viekin siihen, että voin tehdä tekstihakuja Aamulehden omassa, kaikki numerot käsittävässä arkistossa. Maksua vastaan tietysti. Köyhä sukututkija ainakin kauhistuu maksullisuutta. Parempi sittenkin suunnata vapaakappalekirjastoon.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Cunniallinen ja toimellinen

Pirkkalan kirkonarkisto yllätti. Avasin puoliuteliaana Omassa seurakunnassa kuulutettujen ja vihittyjen asiakirjat Digihakemistosta. Odotin sen sisältävän 1800-luvun puolivälistä tai sen jälkeiseltä ajalta jonkinlaisia kuulutetujen luetteloita. Nämä asiakirjat kuitenkin alkavat 1760-luvun puolivälistä. Jos olen oikein päätellyt, ne ovat kirkossa luettuja kuulutuksia. Siis avioliittoon aikovien sellaisia. Ne on kirjoitettu suomeksi ja yllättävän hyvällä suomen kielellä. Ehkä pappi on ollut äidinkieleltään suomalainen. Oletan, etä juuri tämän tekstin hän on lukenut kirkkokansalle saarnastuolista.

 
Mitä niissä sitten kerrotaan? No, kuulutettavien nimet ja heidän asemansa tietysti. Kaikki avaamani on kuulutettu kolmannen kerran. En tiedä, miksi juuri se on säilynyt. Yljät näyttävät olleen kunniallisia ja toimellisia, morsiamet puolestaan siivollisia ja Jumalaa (?) pelkääväisiä. Löytyi myös "konsteissa hyvin harjantunut" seppä sekä hyvillä avuilla kaunistettuja morsiamia. Morsian saattoi olla piika ja talon tytär. Piika ei siis välttämättä ollut kenenkään palveluksessa.

Myös nimiasut ovat mielenkiintoisia. Edellä mainitussa linkissä kuulutettiin Anders Henrikin poika ja Greta Yrjön tytär. Näin aika monta sellaista, jossa etunimi oli ruotsalaisessa muodossa, mutta patronyymissä nimi oli suomalaisittain Yrjö, Matti tai Juha. Pirkkala oli (säätyläisiä lukuun ottamatta) suomenkielistä aluetta. Ilmeisesti vaihtelu johtui käytäntöjen vakiintumattomuudesta. Patronyymeissä esiintyvät suomenkieliset nimiversiot kuitenkin vahvistavat käsitystäni siitä, mitä muotoja yleisesti käytettiin. Jossain vaiheessa kieli vaihtui ruotsiksi. Muutoskohtaa en ole vielä haravaoinut esiin.


maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kyllä rikkailla on rohtimia - sananparsia Ikaalisista

Arkistolaitos on digitoinut Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen arkistosta sananparsikortteja kunnittain. Tällä hetkellä valmiina (?) ovat aakkosten alkupään kunnat, ehditty on j-kirjaimeen saakka. Joistakin kunnista kortteja näyttää kuvatun kahdessa osassa. Kortit sisältävät itse sananparren, joskus selityksen siihen, kerääjän nimen, toisinaan myös tiedonantajan nimen sekä keräysajankohdan. Selasin hiukan Ikaalisten kortteja. Niitä näyttää kerätyn ainakin 30-luvulla ja 50-luvulla. Mukana on myös viittauksia murteelliseen ääntämiseen. Siitä ehkä pitäisi etsiä lisätietoa Kotuksen sivuilta. Merkintätavat näyttävät vaihtelevan joko kerääjän tai mahdollisen puhtaaksikirjoittajan mukaan. Ikaalisten murteen ne saavat nopeasti katsoen näyttämään pohjalaismurteelta, vaikka se ei ilmeisesti ole tarkoitus.

Olen joskus aiemmin kirjoitellut sananparsista, eivätkä uudet huomioni mitenkään kumoa aiempia. Näissä toki on tutun murrealueen ja myöhäisemmän keräysajankohdan vuoksi vähemmän sellaisia, joita en ollenkaan käsitä. Esimerkiksi suhtautuminen naisiin ja lapsiin on kuitenkin samantyyppistä. Ikaalisista on digitoitu yli tuhat sananpartta. Valtaosa on sellaisia, jotka tunnetaan myös lähialueilla, luultavasti laajemminkin. Ehkä keräysten yhtenä tarkoituksena onkin ollut kartoittaa sananparsien levinneisyyttä ja muuntumista. Seuraavassa muutamia esimerkkejä Ikaalisista ja joitakin omia kommenttejani:
By Anneli Salo - Oma teos, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=5314701
 
Kuten tarkkaavainen lukija huomaa, en ole ehtinyt kortteja kovin pitkälle selata. Aion kyllä katsoa ne kaikki. Palataan aiheeseen, jos syytä on.  

perjantai 8. huhtikuuta 2016

I Jesu namn - viinikassaa ja muita luetteloita

Olen nykyisin oikein ottanut tavaksi katsoa, mitä kaikkea kulloinkin tutkimani seurakunnan arkistosta on digitoitu. Rippi- ja historiakirjojen lisäksi saattaa löytyä monenmoista mielenkiintoista. Usein aika satunnaisten otsikkojen alta. Ehkä enemmän näitä muita luetteloita on Digitaaliarkiston puolella, mutta kyllä SSHY:n jäsensivutkin kannattaa tarkistaa. Tällä kertaa tutkimusvuorossa oli Pirkkala ja siellä hyvin vaatimattoman oloinen "Muut sisällön mukaan järjestetyt asiakirjat". 

Asiakirja alkaa haudattujen luettelolla. Se on vuosilta 1750 - 1763, jotka näyttävät varsinaisista kuolleiden luetteloista (tai ainakin niiden digitoinneista) puuttuvan. Siispä mahdollisuus tarkistaa esivanhemman kuolin- tai ainakin hautausajankohta. 

 
Jo sivulla 21 siirrytään pitäjänkäsityöläisten, torppareiden ja itsellisten 1767 viinikassaan maksamiin rahoihin. Sitä, olivatko maksut vapaaehtoisia vai pakollisia en mistään saanut selville. Joinakin vuosina maksajina mainittiin myös sotilaat. Jeesuksen nimessä maksuja näkyy kannetun. 

Sitten aihe taas vaihtuu. Sivunumero puuttuu, kuva on 25. Nyt luetellaan henkilöitä, jotka osaavat  tavata ja lukea sisältä riittävän hyvin sekä niitä, jotka osaavat kirjan (katekismuksen?) ulkoa kannesta kanteen. Luettelo alkaa vuodesta 1769 ja jatkuu vuoteen 1779. Kyse on ymmärtääkseni kuitenkin nuorista  ihmisistä, ei koko väestöstä. 

Viimeisellä sivulla on vielä luettelo niistä köyhistä lapsista, joille seurakunta on antanut Svebiliuksen katekismuksen 1775. Olivatko he muita etevämpiä tai ahkerampia? Vai ajateltiinko, että muut kykenivät katekismuksensa itse hankkimaan, mutta nämä eivät? Olisihan se mukavaa löytää esivanhempi jostakin näistä joukoista. Toistaiseksi ei ole vielä tärpännyt.


tiistai 5. huhtikuuta 2016

Paikallisbussilla Tampereelta

Jatketaanpa nyt heti Tampereen alueliikenteen linjaluvista. Kyse on mielestäni jonkinlaisesta paikallisliikenteestä lähikuntiin. Sen lisäksi oli olemassa pitempiä vuoroja, ainakin Tampereen ja Porin väliä ajettiin linja-autoilla. Ja tietysti omanaan oli kaupungin sisäinen liikenne. Uskoakseni sodan jälkeen oli jo olemassa kaupungin omistama liikennelaitos. Luvat näyttäisivät koskevan aikaa 30-luvun loppupuolelta 50-luvun alkuun. Tampereelta pääsi moneen suuntaan:

Kangasalle liikennöivät ainakin Tampereen Liikenne Oy:n autot, jotka kulkivat Messukylän ja Rekiälän kautta Kangasalan kirkonkylään ja osa edelleen Keski-Hämeen parantolaan. Vuoroja oli toistakymmentä päivässä. Isomustajärvi ja Hietaranta ajoivat Tampereelta Messukylän, Olkahisten ja Nurmen kautta Ruutanaan neljällä päivittäisellä vuorolla

Messukylän suuntaan pääsi Lauri Viitasen kyydissä Hippoksen kautta Takahuhtiin 25 - 32 vuorolla, Viitasen ja Kovasen autoilla Tampereelta Messukylän kirkolle ja Takahuhtiin yli 20 vuorolla päivässä ja Väinö Paunu Oy:n autoilla Messukylän kautta Aitolahteen ja Aitoniemeen kesäaikaan kahdeksalla ja talvisin kolmella vuorolla päivässä. Takahuhdin kautta Atalan tiehaaraan matkasivat Messukylän Auto-osuuskunnan bussit viisi kertaa päivässä. Sama toimija oli myös Messukylän kirkonkylän kautta Vatialan tiehaaraan yli 20 kertaa päivässä kulkeneella linjalla, kuten myös Tampereen ja Takahuhdin välillä. Vatialaan pääsi myös Kovasen ja Viitasen autoilla kymmeniä kertoja päivässä. Samalla liikennöitsijällä oli vuoroja myös Vehmaisten kautta.

Nämä Kangasalan ja Messukylän vuorot taitaisivat oikeastaan kuulua samaan kappaleeseen, mutta menkööt tällä kertaa näin. Huomasin vasta kirjoittaessani, että usein mentiin Messukylän kautta Kangasalan puolelle.

Näsijärven maisemat varmaan näkyivät auton ikkunasta. Lähde: pixabay

Lempäälään kulki Väinö Paunu Oy reittiä Tampere - Vihioja - Kulju - Hakkari - Kuokkala - Lempäälä kk - Kuokkala - Nurmi (Säijä) arkisin viidellä, pyhisin hiukan useammalla vuorolla. Sama yhtiö ajoi lisäksi reittiä Tampere - Vihioja - Kulju 33 vuoroa päivässä.

Eri puolille Pirkkalaa matkasivat Arvo, Antti ja Urho Suojärven omistamat linja-autot ainakin 26 vuorolla päivässä.

Nokiallekin oli liikennettä. Väinö Paunu Oy ajoi sinne Epilän kautta, osa vuoroista poikkesi Pitkäniemessä. Suoria yhteyksiä oli 28 vuoroa päivässä.

Ylöjärvelle ajoivat Tampereen Liikenne Oy:n autot Pispalan kautta Pohtolaan 40 vuoroa päivässä, saman liikennöitsijän busseilla pääsi Lielahden kautta Teivaalaan neljällä vuorolla päivässä. Nieminen, Helminen ja Pinomäki kuljettivat väkeä Epilän kautta Ylöjärvelle suuntautuneella reitillä kuusi kertaa päivässä. Myös Martti Lindroosin autot kulkivat Tampereen ja Ylöjärven kirkonkylän väliä. Hänellä oli liikennettä myös reitillä Tampere - Epilä - Ylöjärven kirkonkylä - Veittijärvi - Vahanta - Kaihari - Kyöstilänkylä - Lörpyksen tiehaara.

Lisäksi Penttilä ja Tähtivuori liikennöivät Rautaharkon kautta Ahlmanin koulun tiehaaraan Koivistonkylässä yli 40 vuorolla päivässä. Aleksi Kallio taas harjoitti liikennettä seitsemän hengen seka-autolla Tampereelta Ylöjärven ja Pentinmaan kautta Rokkakoskelle.


perjantai 1. huhtikuuta 2016

Liikennelupia

Huomasin vasta, että arkistolaitos on digitoinut Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön arkistosta liikennelupakortistoja. Näyttäisivät olevan aakkosjärjestyksessä liikennöitsijän nimen mukaan. Tosin kortistoja on ilmeisesti joskus käytetty niin, että kaikki kortit eivät ole ihan oikeilla paikoillaan. Jos etsii jotain tiettyä liikenteenharjoittajaa, kannattaa selata hiukan laajemmin. Yksi lakkaavien lupien kortisto oli lisäksi järjestetty luvan loppumispäivämäärän mukaan. Kortit ajoittuvat 30-luvulta 50-luvulle. Kaikkia en suinkaan ole käynyt läpi, joten varhaisempiakin voi löytyä.

Helpointa kortteista on tutkia, mitä linjoja mahdollinen liikennettä harjoittanut sukulainen on ajanut. Niistä näkee myös, montako vuoroa hänellä on ollut ja monellako autolla niitä on ajettu. Niin, ja onko kyseessä ollut omnibus vai seka-auto. Myös tavara- ja henkilöliikenne on mainittu. Jopa taksat selviävät korteista. Lupien numeroilla voisi arkistosta ehkä löytää jotain tarkempaa, kuten lupahakemuksia.

Tämä taitaa olla pienoismalli, mutta hiukan samantapaisia lienee teillämme huristellut.
 
Ainakaan toistaiseksi ei taida olla olemassa mitään paikkakuntakohtaista hakemistoa. Alueliikennelupia on kirjattu ilmeisesti liikennöitsijän kotipaikan mukaan. Toivottavasti Digihakemistoon kirjataan myös reittejä. Olisi ainakin helpompi etsiä kuin pelkästään selaamalla. Voisin kuvitella, että paikallishistorian tutkijaa kiinnostaisivat nimenomaan tietyn paikkakunnan kautta kulkeneet autot. Jos liikennöitsijöiden nimet ovat tiedossa, voi lisätietoa löytää nytkin. Itse yritin katsoa, minkä verran Tampereelta on ollut vuoroja eri suuntiin. Yritykseksi jäi, kun en äkkiseltään muistanut kuin Väinö Paunun autot. Pitää toisen kerran kaivaa tuolta alueliikennelupapuolelta Tampere esille.