sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Peruttu lupaus ja Enontekiö

Joudun tässä vetämään takaisin lupaukseni jättää vuoden 1918 arkistot näistä teksteistä vähäksi aikaa sivuun. Huomasin nimittäin, että arkistolaitos on digitoinut myös valtiorikosylioikeuden ja valtiorikosoikeuksien aktihakemistot. Ylioikeuden osalta mielestäni suora haku on ehkä nopeampi, lukuisten valtiorikosoikeuksien osastojen suhteen hakemistot sen sijaan tarjoavat oikotien. Niistä näkee osaston numeron, mikä jo vähentää selaamista tuntuvasti. Aktinumero auttaa eteenpäin.

Otetaanpa esimerkki. Oletetaan, että etsin tietoa Kaarle Nikolai Virtasesta. Ei hän ole sukuani, mutta toimikoon nyt mallina yleisen sukunimensä vuoksi. Täysin samannimisiä on luettelossa kolme kappaletta. Mahdollisesti joudun tarkistamaan heidät kaikki, koska luettelosta ei muuta henkilötietoa irtoa. Valitsen tähän ensimmäisen. Hänen asiansa on osastossa 60 käsitelty aktinumerolla 244. Tuomioluettelosta osasto löytyy ja sieltä suhteellisen pienellä haarukoinnilla sivu, jossa on numero 244:n tiedot. Kas vain, päädyttiin Pirkanmaalle. Elokuussa on Kaarle ollut tuomiolla ja selvinnyt ehdollisella.

Lähde: Digitaaliarkisto
 
Mitä Enontekiö tähän kuuluu? Ei oikeastaan yhtään mitään. Samalla kun huomasin nuo aktihakemistot Digitaaliarkiston uutuusluettelossa, havaitsin siellä myös Enontekiön nimismiespiirin asiakirjoja. Pakkohan niitä oli vilkaista. Tähän asti kun olen kuvitellut, että nimismiespiirien arkistoja on mahdollista tutkia vain paperiversioina maakunta-arkistoissa. Hienoa, jos niitä nyt aletaan digitoida laajemminkin. Osa asiakirjoista vaatii käyttöluvan, mutta esimerkiksi esteettömyystodistusluettelot tai kauppakirjajäljennökset aukeavat kotikoneella. Ja vuoden 1912 petoeläinten tapporahatilityksiä pääsee katsomaan. Voi kiinnostaa, jos esivanhempia on asunut paikkakunnalla. Omani eivät ole, joten selatkaapa itse.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tampereen vankileiri

Näytän jumittuneen vuoden 1918 tapahtumiin nyt, kun arkistolaitos on julkaissut niihin liittyvää aineistoa. Ehkäpä ensi kerralla jotain muuta. Sotavankilaitoksen arkistossa huomasin eräiden vankileirien tai sotavankiloiden (kuten niiden otsikossa sanotaan) asemapiirroksia. Tampere tietysti kiinnosti. Tampereen vankileiri oli piikkilangalla ympäröidyissä Kalevankankaan vanhoissa kasarmirakennuksissa nykyisen Karjalanpuiston vaiheilla. Niistä on kyllä valokuviakin olemassa, mutta lieneekö juuri tuosta vankileirivaiheesta. Myöhemmin rakennuksia käytettiin hätäapuasuntoina. 

Vankileirille joutui Tampereen valtauksen jälkeen noin 10 000 ihmistä, pääasiassa punakaartilaisia. Heistä noin 1300 kuoli siellä. Luvut hiukan vaihtelevat eri lähteissä, mutta suuruusluokat ovat oikeita. Heti Tampereen valtauksen jälkeen vankeja säilytettiin muissakin rakennuksissa, mutta pian toiminta keskittyi Kalevankankaalle. Wikipedian mukaan leirin toiminta loppui alkuvuodesta 1919. Sitä ennen se oli muuttunut vankeinhoitolaitoksen alaiseksi pakkotyölaitokseksi.

Tampereen vankileirin pohjapiirros, laadittu ennen 18.7.1918. Tarkemman kuvan löydät Digitaaliarkistosta
 
Vartijat paikoillaan säännöllisin välein 20 pisteessä leirin ulkopuolella ja kuularuiskutkin käytössä kulmauksissa. Myös sisäpuolella oli vartijoita, kuten piirroksesta näkyy. Eivät tuhannet ihmiset tietysti olisi siellä vapaaehtoisesti pysyneet. Kasarmit eivät olleet noin suurelle väkimäärälle suunniteltuja. Karttaan merkityt sauna tai pesutupa tuskin riittivät tuhansille ihmisille. Nälkä ja kulkutaudit vaivasivat. Karttaan ei näytä merkityn sairaalaa tai vastaavaa. Leirin lääkäreistä muistan jossain kuitenkin mainitun, joten kaipa heillä jonkinlainen tila oli käytössään. 

tiistai 17. tammikuuta 2017

Missä tuomittu?

Tällainen ongelma on yhden sukulaisen kohdalla vuoden 1918 sotaan liittyen. Vankikorttia ei hänelle löydy eikä valtiorikosylioikeuden aktia. Kuitenkin perimätieto suvussa on kertonut hänen jonkinlaisen, mahdollisesti ehdollisen rangaistuksen saaneen. Kun hän asui nykyisin Pirkanmaaksi nimitettävällä alueella, selasin ensin lähiseutujen valtiorikosoikeuksien osastoja. Lahden osastojen jälkeen päädyin 136. osaston luetteloihin. Ei häntä niistäkään löytynyt, mutta ne saivat minut miettimään, miksi niissä oli nimiä eri puolilta maata.

Nämä tiedot selviävät tuomioluetteloista. Lähde: Digitaaliarkisto

Ensimmäisten sivujen perusteella tuo osasto lienee toiminut Lappeenrannassa, vaikka Portti (linkki edellä) ei sitä mainitsekaan. Muutaman sivun jälkeen alkaa mukaan tulla väkeä myös Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Miten he päätyivät tuomiolle Lappeenrantaan? Voisin ajatella useampia syitä. Yhden varsinaissuomalaisen aktia vilkaisin. Hän oli lähtenyt pakomatkalle kotipaikkakunnaltaan ja hänet oli pidätetty toukokuun alussa Hollolassa. Kuulustelut oli suoritettu 22. kesäkuuta Lappeenrannassa. Ehkä Hämeenlinnassa ja Lahdessa oli jo niin paljon ruuhkaa. että päätettiin tehdä siirto sinne. Niinkuin arvelinkin, selityksenä pakomatka ja vangin siirto toiselle paikkakunnalle.

Jonkin verran on myös sellaisia, jotka ovat pysyneet kirjoilla kotipaikkakunnallaan, mutta olleet ennen sotaa töissä muualla, kenties kaukana kotoa. Siellä he ovat liittyneet punakaartiin ja kulkeneet sen mukana taisteluissa ja pakomatkalla. Tietämäni ovat olleet länsisuomalaisia Itä-Suomessa, mutta varmaan liikettä on ollut myös muissa suunnissa. Lopulta on sitten jääty kiinni ja jouduttu kuulusteluihin ja tuomittavaksi kaukana vanhalta kotiseudulta. Asiakirjoissa näkyy edelleen virallinen kotipaikka. 

Sukulaisen etsiminen jatkuu. Kerron kyllä, jos hänet luetteloista löydän.

lauantai 14. tammikuuta 2017

Naisia tuomiolla

Voin kertoa, että arkistolaitos on saanut auki myös valtiorikosoikeuksien tuomioluettelot, siis kaikkien verkossa tutkittaviksi. Niitä selatessa tuli vastaan sivu, jossa nimiluettelon alussa oli 14 naista. Toki tiesin, että kansalaissotaan osallistui naisia, pieni määrä jopa ase kädessä. Nämä naiset olivat parikymppisiä, osa jopa nuorempia. Muutama kolmekymppinen myös joukossa. Kotoisin he olivat Etelä-Suomesta, valtaosa Pyhtäältä. Mukana myös pari helsinkiläistä, yksi Tampereelta ja yksi Kuhmalahdelta. 

Rangaistuksista päätellen he eivät olleet muodostaneet mitään naiskomppaniaa. Ehkäpä vain paetessaan tulleet vangituiksi ja päätyneet Lahden vankileirille. Jostain syystä heidän asiansa oli käsitelty samana päivänä, 16.8.1918. Tosin tarkistin vain yhden osalta vankikortin ja ainakin hän oli vankileirillä juuri Lahdessa. Hänet lienee vangittu Hennalassa, vaikka kortissa lukee Herralassa. Naisjoukossa oli työläisiä, palvelijatar ja työläisten tyttäriä. Yksi torpparin ja yksi rengin tytär. Naimattomia ilmeisesti kaikki. 

Kaikkien rikokseksi on syyttäjä ilmoittanut avunannon valtiopetokseen. Tulkitsen sen niin, että he olivat jollain tavalla punakaartin toiminnassa mukana. Aiemmista tapauksista muistan, että leivän leipominen kaartille sen takavarikoimista jauhoista riitti syytteen nostamiseen. Millaisen rangaistuksen he saivat? Yksi vapautettiin kokonaan. Muut tuomittiin kahdeksi tai kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Kaikkien tuomiot tulivat ehdollisina. Se tarkoittaa, että heidät pian tuomion jälkeen laskettiin ehdonalaiseen vapauteen. Toivottavasti kaikki pysyivät hengissä siihen asti vankileirillä. 


Lähde: Digitaaliarkisto

maanantai 9. tammikuuta 2017

Tililtäottokortteja

Sarjassamme "Muuta etsin, mutta tänne päädyin". Selasin Digihakemistoa V-kirjaimen kohdalta tarkoituksenanani katsoa, onko arkistolaitos jo saanut valtiorikosoikeuksien tuomioluettelot avattua (ks. linkissä oleva kommentti) ja onko niihin jo syntynyt hakemistomerkintöjä. Silmiin sattui Valtiokonttorin korvausasiaintoimiston arkistosta lisäkorvauslain tililtäottokorttien jäljennökset ja uteliaisuuteni heräsi. Hämärä mielikuva sanoo, että olen selannut niitä joskus ennenkin, mutta en silloin selvittänyt, mihin ne liittyvät. Ihan uusi asia eivät siis liene.

Lähde: Digitaaliarkisto

Korvausasioiden arvelin liittyvän jotenkin sota-aikaan ja mahdollisesti siirtoväkeen. Olettamus oli oikea. Portti kertoo, että valtio maksoi korvauksia luovutetuille alueille jääneestä omaisuudesta. Pieni osa korvauksista liittyi pommitustuhoihin. Korvauksia maksettiin kolmessa erässä. Tuo edellä mainittu lisäkorvauslaki säädettiin 50-luvun puolivälissä ja siinä myönnettiin lisäkorvauksia talvisodan jälkeen korvausta saaneille. Arkistolaitos kertoo digitoineensa nuo tililtäottokorttien jäljennökset, koska niissä näkyy myös kahden muun korvaushakemuksen numerot. Itse hakemukset voi niiden perusteella saada nähdäkseen ja näin tietoa esimerkiksi Karjalaan jääneestä maatilasta. Oletan, että varsinaisia korvaushakemiuksia ei ole digitoitu, vaan ne löytyvät Kansallisarkistosta.

Itselläni ei ole karjalaisia juuria ja läheisilläkin ne ovat aika kaukaisia. Jos sellaisia olisi, selaisin kortit esiin, kirjaisin hakemusnumerot ja tutkisin hakemukset. Voihan olla, ettei rajan taakse jääneestä omaisuudesta nykypolvilla enää ole paljonkaan tietoa. Jos ei niitä isovanhempien juttuja oikein nuorempana jaksanut kuunnella eikä dokumentteja tai valokuvia ole säilynyt, voi korvaushakemus tuoda uutta tietoa suvun vanhoista asuinsijoista.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Vuoden alkaessa

Ehkä näin tammikuun alussa on sopiva hetki pohtia tulevaa. Mitään kovin tarkkoja suunnitelmia en aio tehdä, mutta jonkinlaisten suuntaviivojen miettiminen lienee silloin tällöin paikallaan. Ajatuksia antoi myös Kaisan blogiteksti, jossa käsitelttin tieteellistä ja ei-tieteellistä (tai minun tapauksessani harrastelijoiden) historiantutkimusta. Minulla lähinnä sukututkimusta. Tieteellisyyteen en edes pyri. Joskus toivon sukujuuriini kuuluneiden pienten ihmisten kautta hahmottavani jotain yleisempää. Lienee kuitenkin turha toivo.

Mutta ei-tieteellisestä sukututkimuksestani. Jos olisin oikein järjestelmällinen, kävisin seuraavaksi läpi henkikirjat 1700-luvulta taaksepäin niiden sukuhaarojen kohdalta, joilla ne on vielä tutkimatta. Kokemuksesta kuitenkin tiedän homman olevan sen verran tylsää illasta toiseen harrastettuna, että poikkeamia varmasti tulee. Toinen tarkistettava lähde ovat tuomiokirjat. Niitä olen tutkinut lähinnä sellaisissa tapauksissa, joissa esimerkiksi kirkonkirjoista on löytynyt viittaus tutkimani henkilön mahdolliseen käräjille joutumiseen. Tämäkin vain silloin, kun tuomiokirjat on digitoitu. Edelleenkään minulla ei ole mahdollista matkustaa viikkokausiksi toisen paikkakunnan arkistoon lukemaan niitä järjestelmällisesti.

Lähde pixabay

Ohjaako siis digitoiminen liikaa sukututkimustani? Ehkä. Ilman asiakirjojen digitoimista en tosin olisi läheskään yhtä pitkällä kuin nyt. Mikrofilmien lainaaminen ja/tai arkistopaikkakunnille matkustaminen on kallista ja aikaa vievää puuhaa. Lisäksi motivaatiolleni on hyväksi innostua Digitaaliarkiston uutuuslistalle ilmestyneestä lähteestä. Minusta 1800-luvun loppu ja seuraavan vuosisadan allku tuntuvat ajankohtina erityisen kiinnostavilta. Siksipä siis jatkukoon myös tuon ajan ihmisten tutkiminen. Joku torpantyttö tai itsellisen poika kun saattoi silloin vaikka päätyä lehtiuutiseen, vankikortistoon tai elinkeinoilmoitukseen.

Edelleenkin siis henkilöhistoriaa. Sitä lupaan kuitenkin tutkia niin huolellisesti kuin ikinä pienillä aivoillani osaan. Hyvää alkanutta vuotta!